Konkurssipesien pesänhoitajan tehtävänä on muun muassa selvittää konkurssipesään kuuluva varallisuus. Pesänhoitajan ajettavaksi tulee usein erilaisia konkurssipesiin liittyviä oikeudenkäyntejä, kuten erilaisia takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain mukaisia takaisinsaantikanteita. Takaisinsaantikanteiden tarkoituksena on ennen konkurssia tehtyjen oikeus- tai muiden toimien peräyttäminen niissä tilanteissa, joissa on esimerkiksi sopimattomasti suosittu velkojaa toisten velkojien kustannuksella, siirretty omaisuutta pois velkojien ulottuvilta tai lisätty velkoja velkojien vahingoksi.

Velkojien etua voidaan suojata myös muun tyyppisillä kanteilla. Eräs näistä on konkurssilain 5 luvun 11 §:n mukainen keinotekoisen varallisuusjärjestelyn syrjäytymistä koskeva kanne. Konkurssilain 5 luvun 11 §:n mukaan omaisuus taikka keinotekoiseen järjestelyyn ohjattu tulo, jonka väitetään kuuluvan sivulliselle, kuuluu konkurssipesään, jos sivullisen asema perustuu järjestelyyn, jonka oikeudellinen muoto ei vastaa järjestelyn tosiasiallista sisältöä tai tarkoitusta. Edellytyksenä on, että muotoa ilmeisesti käytetään täytäntöönpanon välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa.

Varallisuusjärjestelyn keinotekoisuudelta edellytetään samanaikaisesti kahta asiaa. Ensimmäinen edellytys on, että oikeustoimen muoto ja sisältö eivät kohtaa toisiaan (vastaamattomuuskriteeri). Toiseksi edellytetään, että oikeustoimen tarkoituksena on täytäntöönpanon välttäminen (välttämiskriteeri).

Hallituksen esityksessä (HE 26/2003) välttämiskriteerin on katsottu näkyvän esimerkiksi siinä, jos järjestelyyn on ryhdytty velkaantumisen uhatessa tai ylivelkatilanteessa. Varallisuusjärjestelyn keinotekoisuuden edellytyksenä ei kuitenkaan ole, että oikeustoimi olisi valeoikeustoimi. Keinotekoisen varallisuusjärjestelyn kriteeristön täyttää myös oikeustoimi, jossa seuraamuksen (esimerkiksi omistusoikeuden siirtymisen) on tarkoitettukin tapahtua. Välttämistarkoituksen osoittamiseksi riittää, että tarkoituksen osoitetaan ilmeisesti olleen käsillä.

Keinotekoisen järjestelyn tosiasiallista sisältöä tai tarkoitusta arvioitaessa on konkurssilain mukaan erityisesti otettava huomioon velallisen käytettävissä oleva, omistajan määräysvaltaan verrattava valta, omistajan toimiin verrattavat toimet sekä velallisen järjestelystä saamat edut ja muut vastaavat seikat. Arvioinnissa tulee oikeuskirjallisuuden mukaan kiinnittää huomiota mm. sellaisiin seikkoihin, kenellä on todellinen määräysvalta, kuka on päättänyt investoinneista, kuka esiintyy sopimusneuvotteluissa ym. tilanteissa ulkopuolisiin nähden, käyttää omaisuutta ja saa siitä hyödyn, kuka on rahoittaja, onko sivullinen tilintekovelvollinen tai saako sitovia toimiohjeita velalliselta, kuka saa tuoton tai kantaa riskin.

Keinotekoisen varallisuusjärjestelyn sivuuttaminen on mahdollista myös ulosotossa (ulosottokaari 4:14 §). Keinotekoinen varallisuusjärjestely onkin alun perin ulosotto-oikeudellinen säännös, joka on omaksuttu konkurssilakiin vuonna 2004. Konkurssilain perusteena olevassa hallituksen esityksessä HE 26/2003 viitataankin ulosottokaaren esitöihin (HE 275/1998). Ulosottokaaren esitöiden mukaan arvio tulee perustaa objektiivisesti havaittaviin ristiriitaisuuksiin muodollisen omistusoikeuden ja omaisuuden hallinnan, määräysvallan, velallisen saamien etujen ja muiden sellaisten omistukseen normaalisti liittyvien ulkoisten tunnusmerkkien välillä.

Lähteet:

Koulu (toim.) ym., Insolvenssioikeus 2005, s. 282–284

Könkkölä – Linna, Konkurssioikeus 2013, s. 787–788