Näkökohtia hallituksen esityksestä eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren muutoksenhakuahovioikeuteen ja asian käsittelyä hovioikeudessa koskevien säännösten sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta (HE 33/1997 VP)

Julkaistu Defensor Legisissä 4/97

Sisältö:

1. Hovioikeusprosessiuudistuksen tavoitteista asianosaisen ja asianajajan näkökulmasta
2. Hovioikeusprosessista asianosaisille edullinen
3. Oikeudenkäytön laadun parantaminen
4. Tuomitsemistoiminnan nopeus ja toimintatapojen yhtenäisyys
5. Yhteenveto tavoitteista
6. Näkökohtia hallituksen esityksen ongelmakohdista

Suomen Asianajajaliiton edustajana Hovioikeustoimikunnassa 1992 oli asianajaja Pentti Koski. Kosken esittämät näkemykset saivat vain vähän vastakaikua toimikunnan muissa jäsenissä, mistä syystä Koski jätti mietintöön eriävän mielipiteen.

Allekirjoittanut oli kaksi kertaa hovioikeustyöryhmän kuultavana. Kuulemismenettelyllä ei ollut sanottavaa vaikutusta hovioikeustyöryhmän mietinnön sisältöön. Tästä syystä esitin julkisuudessa lausunnon työryhmän mietinnöstä, joka on julkaistu Defensor Legisissä 1996 s. 86 - 91. Asianajajien asianosaisnäkökulma ei siis toistaiseksi ole tullut valmistelun aikana huomioiduksi kuin vähäisiltä osin.

Lainsäädäntöprosessin edettyä usean vuoden ajan ovat ajatukset myös muuttuneet. Omiin käsityksiini ovat keskeisesti vaikuttaneet vierailuni Ruotsiin elokuussa 1996 sekä Saksaan lokakuussa 1996. Erityisen paljon yksityiskohtaista tietoa olen saanut suomalaissyntyiseltä asianajaja Simo Olliselta, joka on ollut 27 vuotta asianajajana Luulajassa Pohjois-Ruotsissa. Ollinen on myös työskennellyt hovioikeudessa ennen asianajajaksi siirtymistä. Lisäksi olen saanut tietietoja tanskalaisesta ylioikeusprosessista kollega Olav Willadsenilta.

* Asianajaja Mika Ala-Uotilan eduskunnan lakivaliokunnalle 11.6.1997 esittämän lausuman yleinen osa eräin lisäyksin ja korjauksin.

Hovioikeusprosessiuudistuksen tavoitteista asianosaisen ja asianajajan näkökulmasta

1. Hovioikeusprosessista asianosaisille edullinen

Henkilötodistelua ja vaikeita oikeudellisia ongelmia sisältävien juttujen ratkaisua suullisessa käsittelyssä on pidettävä välttämättömänä. Tämän osoittaa mm. Vaasan hovioikeudessa laadittu selvitys, jonka mukaan suullisessa käsittelyssä juttujen lopputulos on muuttunut n. 68 %:ssa suullisessa käsittelyssä käsiteltyjä juttuja ja kirjallisessa menettelyssä vain n. 28 %:ssä käsiteltyjä juttuja (ks. Ala-Uotila, Euroopan ihmisoikeussopimuksesta hovioikeusprosessissa DL 1997, s. 292). Suullisen käsittelyn järjestämistapoja on kuitenkin monenlaisia. Käsittelytapa vaikuttaa myös keskeisesti asianosaiselle oikeudenkäynnistä syntyviin kustannuksiin.

Suullisesta käsittelystä hovioikeudessa ei saisi syntyä sellaisia kustannuksia, että asianosaiset jättäisivät hakematta muutosta vääriin tuomioihin muutoksenhaun kalleuden ja sen sisältämien liian suurten riskien takia. Siksi on syytä korostaa, että olen kuullut vain todella vähän kommentteja siitä, että asianajajat olisivat olleet tyytymättömiä nykyisella tavalla järjestettyihin hovioikeuden suullisiin käsittelyihin, joissa ei esimerkiksi suoriteta asiaesittelyjä lainkaan. Asianajajien keskuudessa onkin esitetty vahvoja kannanottoja siitä, että liian kallis hovioikeusprosessi ei palvele kansalaisten oikeusturvaodotuksia. Lainsäätäjän tulisikin mielestäni pystyä toteamaan säädetyn uudistuksen jälkeen, että uudistuksen mukanaan tuoma uusi hovioikeusprosessi on kokonaisuutena myös käytännössä ehdottomasti parempi kuin vanha prosessi.

Verrattaessa hallituksen esityksen päälinjoja Ruotsin nykyiseen käytäntöön on todettava, että hallituksen esityksessä painottuu useissa kohdin hovioikeudessa suoritettavan suullisen valmistelun merkitys. Suullisen valmistelun suorittaminen tulee Suomessa olemaan välttämätöntä monien sekä riita- että rikosasioitten alioikeuskäsittelyyn liittyvien ongelmien takia. Ruotsissa ei juttuja kuitenkaan valmistella suullisissa valmisteluissa juuri koskaan. Sama tilanne on Tanskassa ja Saksassa. Esimerkiksi asianajajakollega Simo Ollinen ei ole Ruotsissa ollut kertaakaan hovioikeuden suorittamassa suullisessa valmistelussa 27 vuoden aikana. Hän on hoitanut huomattavan paljon esimerkiksi laajoja kiinteistöriitoja ja talousrikosasioita. Suullinen valmistelu nostaa huomattavasti, jopa 100 %:lla, jutun oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa. Siksi lainsäätäjän tulisi kiinnittää erityinen huomio siihen, että asianosaisilla on riittävä määräysvalta valmistelun järjestämistavasta ja että lakia säädettäessä selvitetään riittävän tarkoin, miksi suullisiin valmisteluihin on Suomessa erityinen tarve ja kenen työpanosta tarvitaan, jos käräjäoikeudessa ei prosessi ole onnistunut. Käsitykseni mukaan hovioikeuksien olisikin lähtökohtaisesti itse kyettävä selvittämään käräjäoikeuksissa tehdyt virheet. Näitten virheitten korjaamista ja niistä aiheutuvia kustannuksia ei saa siirtää asianosaisille. Esityksen yhteydessä ei ole selvitetty sitä, aikovatko hovioikeudet järjestää suullisia käsittelyjä muilla kuin hovioikeuspaikkakunnilla. Mikäli näin ei tapahdu, tulee hovioikeusprosessi olemaan pelkästään tästä syystä olennaisesti kalliimpaa kuin Ruotsissa, jossa hovioikeudet pitävät istuntojaan lähellä asianosaisia. Katsonkin, että uudistuksen yhteydessä hallituksen tulisi antaa esitys siitä, millä paikkakunnilla hovioikeuksien istunnot tullaan pitämään. Lainsäädäntö tulisi siis järjestää vastaavaksi kuin Ruotsissa. Asianosaisen on tiedettävä, millä paikkakunnalla hovioikeuden pääkäsittely tullaan järjestämään. Asianosainen ei saa joutua keskustelemaan hovioikeuden kanssa siitä, millä paikkakunnalla pääkäsittely jouduttaisiin järjestämään, koska hovioikeus saattaisi suhtautua negatiivisesti asianosaisen pyyntöön järjestää pääkäsittely muualla kuin hovioikeuden kotipaikkakunnalla. Tilanne muistuttaisi nykyistä ongelmaa koskien kolmen tuomarin kokoonpanon pyytämistä.

Keskeinen syy Ruotsia kalliimmalle hovioikeusprosessille tullee olemaan myös se, että Ruotsissa hovioikeusprosessi on säännönmukaisesti suullista. Hovioikeusvalitukset ja -vastaukset ovat hyvin lyhyitä, eikä niissä esimerkiksi riitauteta todistelua yksityiskohtaisesti. Ruotsissa on kuitenkin pitkät perinteet asioitten suulliselle esittämiselle, kun taas meillä hovioikeusprosessi on ollut kirjallista, vaikka jo toteutettu riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistaminen on rakennettu miltei kaikilta siten, että todistelua edellyttävät asiat olisi käsitelty hovioikeudessa suullisesti. Nyt tarkasteltavasta hallituksen esityksestä voi puolestaan päätellä, että asianosaisilla on velvollisuus esittää asiansa hovioikeudelle kahteen kertaan, ensin kirjallisesti ja sitten usein myös suullisesti. Asianosaisen tulisi voida kohtuudella odottaa, että hänen tulisi voida esittää asia hovioikeudelle vain kerran.

Saksassa suullinen hovioikeusprosessi muistuttaa käsitykseni mukaan pitkälti nykyistä Suomen hovioikeusprosessia tilanteissa, joissa hovioikeudessa järjestetään suullinen käsittely. Hovioikeustuomarit johtavat Saksassa prosessia vahvasti ja selvittävät asiakirjoista etukäteen koko jutun tapahtumainkulun ilman, että asianajan tarvitsee pitää ylioikeudessa mitään asiaesittelyä, joka luonnollisesti nostaa prosessin kustannuksia. Hyvään asiaesittelyn valmistautumiseen kuluu isommissa jutuissa ainakin alkuvaiheissa useita tunteja, jopa päiväkin.

Katson, että uutta lakia säädettäessä tulisi erityisesti hovioikeuksien työtapoihin kiinnittää huomiota. Asianosaisten on voitava esittää asiansa hovioikeudelle yksityiskohtaisesti vain kerran, joko kirjallisesti tai suullisesti.

Alkuun

2. Oikeudenkäytön laadun parantaminen

Uskomme tietysti, että hovioikeuksien tuomioitten laatu paranee, kun asiat voidaan esittää hovioikeudelle suullisesti. Jutun faktat ovat toivottavasti entistä paremmin hovioikeuden tiedossa ja todisteluiden arviointi perustuu todistajien uudelleen kuulemiseen hovioikeudessa.

Uudistuksella mahdollistetaan vaikeimpien juttujen perusteellisempi käsittely. Tämä uskoakseni vaikuttaa myös tuomioitten laadun parantumiseen. Uudistus ei kuitenkaan sinällään takaa, että hovioikeuksien tuomitsemistoiminnan laatu oleellisesti muuttuisi. Näkyvimpänä muutoksena toivoisi kuitenkin perustelujen tason edelleen kohoavan sekä lainsäännösten ja oikeusohjeitten kirjaamisen tuomioon, mikä Suomessa on perinteisesti ollutehkä vähäisempää kuin muualla Länsi-Euroopassa.

Hovioikeuksien tuomitsemistoiminnan laatuun asianosaisen näkökulmasta vaikuttaa keskeisesti se, miten mahdollinen valmistelu ja pääkäsittely suoritetaan. Yhtenä suurimpana nimenomaisesti hovioikeusprosessia koskevana ongelmana on ollut hovioikeuden informatiivisen prosessinjohdon puutteellisuus. Hyvin monet hovioikeuksien tuomiot sisältävät yllätyksellisiä näkökulmia, joihin asianosaiset eivät ole voineet varautua ennen tuomion antamista. Osin tämä on johtunut käräjäoikeussa noutatettavasta kirjaamiskäytännöstä, joka on Ruotisn mallin mukaisesti rakennettu suullisen esityksen varaan hovioikeudessa. Tähän kysymykseen esityksessä ei kuitenkaan ole puututtu lainkaan. Mielestäni Suomessa tulisi myös olla Saksan esikuvan mukaisesti laissa nimenomainen säännös, jonka mukaan yllätyksellisiä ratkaisuja ei saa antaa (vrt. Zivilprozessordnung 139 §). Hovioikeusprosessin laadun parantamiseen liittyy keskeisesti nykyistä olennaisesti aktiivisempi ja informatiivisesti prosessinjohto.

Esityksessä ei myöskään käsitellä sitä, että esitetty hovioikeusprosessi edellyttää tuomareilta erittäin tarkkojen muistiinpanojen tekemistä käsittelyn aikana, kuten tapahtuu Ruotsissa (myös lautamiesten toimesta). Käydyssä keskustelussa on hovioikeuksien tahota esitetty, että hovioikeuksissa suhtaudutaan tällaiseen työhön vastentahtoisesti. Korostankin sitä, että esityksessä tulee keskeisellä tavalla ottaa huomioon vallitseva prosessikultuuri. Mikäli esitys otetaan hovioikeuksissa vastaan vastentahtoisesti, vaarannetaan asianosasten oikeusturvaa. Kuten tiedämme, asianosaiset eivät käytännössä voi valvoa tuomareitten työtä, eivätkä he voi puuttua siihen, vaikka siihen olisikin joskus aihetta.

Alkuun

3. Tuomitsemistoiminnan nopeus ja toimintatapojen yhtenäisyys

Riita-asioitten käräjäoikeusmenettelyä uudistettaessa odotettiin, että juttujen käsittelyaika lyhenisi. Näin ei ole tapahtunut. Esityksen lähtökohtana on se, että käsittelyajat lyhenisivät. Tämäkään esitys ei kuitenkaan sisällä sellaisia olennaisia elementtejä, jotka aiheuttaisivat käsittelyaikojen lyhenemisen. Juttujen käsittelyn nopeuteen vaikuttavat ennen kaikkea hovioikeuksien työtavat sekä hovioikeustuomareitten halu muuttaa menettelytapoja.

Riita-asioitten alioikeusmenettelyuudistuksesta on todettava, että vastahankaisesti uudistukseen suhtautuvien tuomareitten työtavat ovat muuttuneet vain vähän. Esimerkiksi pöytäkirjaamisasioihin on suhtauduttu joittenkin käräjäoikeusksien tuomareitten taholta jopa torjuvasti, vaikka pöytäkirjan merkitys uudessa riita-asioitten käräjäoikeusprosessissa on tärkeämpi kuin aiemmin hovioikeudessa noudatettavasta prekluusiosäännöksestä johtuen (OK 25:14.2). Riita-asioitten oikeudenkäyntimenettelyn uudistaminen ei myöskään ole yhtenäistänyt käräjäoikeuksien menettelytapoja, jolla on ollut vaikutusta oikeudenkäyntien kalleuteen. Asianajajakunnan puolesta olisi erittäin toivottavaa, että lainsäätäjä kiinnittäisi erityisen huomion siihen, että jutun käsittelyssä noudatettavat menettelytavat olisivat hovioikeuksissa mahdollisimman yhtenäiset. Menettelytavat tulisivat olla mahdollisimman hyvin ennakoitavissa ilman, että joka kerran hovioikeudesta täytyy tiedustella, miten mikäkin asia aiotaan tehdä oikeudenkäynnin aikana. Mielestäni esimerkiksi hovioikeudessa tapahtuvaa asian valmistelua koskevat säännösehdotukset ovat sellaiset, että mahdollistavat monenlaiset menettelytavat.

4. Yhteenveto tavoitteista

Hovioikeusprosessiuudistus näyttäisi tuovan tullessaan paremman käsittelyn vaikeimpien suuista käsittelyä edellyttävien juttujen osalta. Sen hintana tulee kuitenkin olemaan olennaisesti korkeammat oikeudenkäyntikulut, jotka tosiasiassa monissa tapauksissa muodostuvat oikeussuojan hakemisen esteiksi. Siten olisi rohkeata todeta, että uudistus näyttäisi kokonaisuudessaan asianosaisten kannalta hyvältä. Siksi erityisesti prosessista syntyviin kustannuksiin tulisi kiinnittää erityinen huomio. Tämä kuitenkin edellyttää, että valiokunta pystyisi perehtymään myös tuomareitten työtapojen sisältöön ja hovioikeuksissa tehtävän työn organisointiin, joita kehittämällä myös prosessikustannuksiin pystyttäisiin vaikuttamaan olennaisella tavalla.

Alkuun

Näkökohtia hallituksen esityksen ongelmakohdista

Esitän tässä jaksossa mielestäni keskeisimmät hallituksen esityksen ongelmakohdat. Viittaan näihin ongelmakokonaisuuksiin myöhemmässä vaiheessa käsitellessäni esityksen yleisperusteluja ja yksityiskohtaisia perusteluja.

1. Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista ylioikeusprosessia on arvioitu lähinnä vain suullisen käsittelyn järjestämistä ja muutoksenhakulupajärjestelmän kannalta. Esityksessä ei ole käsitelty nykyisen hovioikeusprosessin keskeisimpiä ongelmia koskien tiukkaa prekluusiosäännöksen ( OK 25:14.2) tulkintaa, pöytäkirjaamismenettelyyn liittyviä ongelmia riita-asioissa sekä ongelmaa koskien todistelun nauhoitteitten purkamista. Myös näitten kysymysten osalta esityksessä olisi tullut olla arvio siitä, voidaanko oikeudenkäyntiä pitää ihmisoikeussopimuksen mukaisena, jos prekluusio-ongelmat johtuvat tuomarin puutteellisesta prosessinjohdosta käräjäoikeudessa tai siitä, että asianosainen ei ole saanut valmisteluistunnon pöytäkirjaa tarkistettavaksi ennen pääkäsittelyä. Asianosaiselta ei myöskään voida mielestäni edellyttää yksityiskohtaista todistelun riitauttamista ilman purettuja nauhoitteita, kun käräjäoikeudetkaan eivät aina pysty kirjoittamaan todistelua virheettömästi tuomioon.

Mielestäni tämän uudistuksen yhteydessä tulee pyrkiä korjaamaan ne nykyisen riita-asioitten oikeudenkäyntimenettelyn keskeisimmät ongelmat, jotka kohtuudella sisältyvät uudistuksen aihepiiriin.

2. Esityksestä ei käy riittävän selkeästi ilmi, se onko esityksen tavoitteena uuden samanlaisen prosessin järjestäminen hovioikeudessa kuin on tapahtunut käräjäoikeudessa.

Tämä tarkoittaisi sitä, että valitusta ja vastausta tulee verrata alioikeudessa esitettyyn haastehakemukseen ja vastaukseen. Vasta valmistelun päättymisen jälkeen voidaan rajata asianosaisten oikeutta esittää hovioikeudelle esim. kirjelmiä ja uusia todisteita.

Olen sillä kannalla, että Suomeen ei ole tarpeellista omaksua Ruotsin mallin mukaista kahdessa tuomioistuimessa toteutettavaa samanlaista prosessia mm. prosessikulttuuriimme liittyvistä syistä. Kaikki oikeudenkäynnin osapuolet ovat Suomessa tottuneet kirjalliseen esitystapaan, jota ei ainakaan riita-asioitten oikeudenkäyntimenettely ole muuttanut millään tavoin. Esityksessä voidaan mielestäni säilyttää valitukselle ja vastaukselle asetetut korkeat sisältövaatimukset, mikäli prosessi on kirjallista ja hovioikeudessa otetaan myös suullisissa käsittelyissä huomioon kirjallisesti esitetty oikeudenkäyntiaineisto. Tämä edellyttää kuitenkin myös nauhoitteitten purkamista.

Olen siis alistustyyppisen prosessin kannalla, joka toimii mielestäni erittäin hyvin esimerkiksi Saksassa. Tämän varmistamiseksi tarvitaan hovioikeudelta aktiivinen prosessinjohto ja yllätyksellisten ratkaisujen kielto.

Ottamalla käyttöön Ruotsin mallin mukaisen prosessin, lainsäätäjällä tulisi mielestäni olla varmuus siitä, että prosessin käyttöönotossa ei ilmene vastaavia ongelmia kuin riita-asioitten oikeudenkäyntimenettelyssä alioikeudessa. Asianajajakunnassa on epäilyksiä siitä, että hovioikeustuomarit eivät ole halukkaita ryhtymään tarkkojen kirjallisten muistiinpanojen tekemiseen. Tästä syystä hovioikeudet eivät myöskään ole valmiita vastaanottamaan valitusta ja vastausta, jotka esitetään hovioikeudelle pääosin suullisesti.

Joka tapauksessa lainsäätäjän linjaus hovioikeusprosessin perussisällöstä ja tarkoituksesta olisi käytävä selkeästi ilmi esityksestä, koska se vaikuttaa erittäin monen säännöksen sisältöön ja soveltamistapaan hovioikeudessa. Asianosaisten on tiedettävä, että jos esityksen kaltaisessa prosessissa järjestetään suullinen käsittely, voivat he tyytyä asiansa esittämiseen hovioikeudelle vain lyhyen kirjallisen esityksen avulla. Tämä ei käy esityksestä ilmi.

3. Esityksestä ei käy ilmi, onko esityksen lähtökohtana se, että asianosaiset käyttävät aina ammattiasianajajaa hovioikeusprosessissa. Mielestäni lainsäätäjän on ilmoitettava esityksessään oikeusalamaisille, minkälaisille tieto- ja taitovaatimuksille uusi prosessi perustuu. Käsitykseni mukaan hovioikeusprosessin säätämisen yhteydessä lainsäätäjän tulisi harkita eurooppalaisen mallin mukaisen asianajajapakon käyttöönottoa ylioikeuksissa. Mikäli näin ei tehdä, lainsäätäjä saattaa antaa kansalaisille virheellisen kuvan esityksen tosiasiallisesta sisällöstä ja prosessin vaativuudesta. Korostan kuitenkin, että esitä asiassa Asianajajaliiton näkemystä em. kysymyksestä, vaan kannanotto perustuu oman näkemykseni ohella erityisesti ylioikeustuomareitten kanssa käymiini keskusteluihin, joissa asianajajapakon käyttöön ottoa on puollettu miltei poikkeuksetta.

4. Euroopan Unionin siviiliprosessioikeuden harmonisointipyrkimyksiä ei ole esityksessä otettu lainkaan huomioon. EU:n komission toimeksiannosta on vuonna 1994 valmistunut työryhmän mietintö esitykseksi EU:n jäsenmaitten siviiliprosessinmallilaiksi. Kansainvälisen prosessioikeuden laajempi kartoittaminen olisi varmasti vaikuttanut esityksen joihinkin kohtiin. Eurooppalaisen prosessikeskustelun asianosaisen oikeusturvaa korostavan keskustelu huomioon ottaminen on välttämätöntä viimeistään nyt lainsäätäjän toimesta.

Vaikka em. työryhmän esitys ei tietoni mukaan ole jatkovalmistelussa, on siinä yksimielisesti esitetty eräitä mielestäni erittäin tärkeitä lähtökohtia siviiliprosessin kehittämiselle, jotka lähtökohdat ovat käsitykseni mukaan sellaisia, että niitten mukaisesti siviiliprosessin harmonisointi tulee tulevaisuudessa tapahtumaan. Mielestäni ainakin seuraavat asiat tulisi huomioida esityksessä:

A)Työryhmä piti tärkeänä prosessin määrämuotoisuuden vähentämistä ja asianosaisen aineellisten intressien suojaamista. Tätä tai vastaavaa tavoitetta ei todeta hallituksen esityksessä lainkaan, vaikka Suomi on samanaikaisesti Euroopan Unioinin jäsenmaana korostanut kansalaisten oikeusturvan parantamista.

B)Työryhmä on esittänyt, että EU:n jäsenmaissa hyväksyttäisiin tuomarin ja asianosaisten yhteistoimintaa ja oikeuskeskustelua koskevat tavoitteet. Hallituksen esityksen lakitekstissä sivuutetaan hovioikeuksien prosessinjohdon sisältökysymykset käytännössä kokonaan, eikä aseteta hovioikeuksille selkeitä prosessinjohtovelvoitteita, jotka ovat erityisen tärkeitä juuri hovioikeudessa, joka on käytännössä viimeinen oikeusaste.

C)Oikeudenkäyntikulut ovat ensimmäisellä sijalla työryhmän tarkastellessa siviiliprosessin lähtökohtia. Hallituksen sityksessä ei ole kustannustarkastelua lainkaan.

D)Työryhmä on omaksunut todisteitten esittämisen osalta anglo-amerikkalaisen mallin mukaiset asiakirjojen ja todistajien etukäteisesittämisen ja -kuulemisen takaavat säännösehdotukset. Työryhmä on pitänyt näitä säännöksiä välttämättömänä, jotta turhilta oikeudenkäynneiltä vältyttäisiin. Työryhmän esitys poikkeaa huomattavasti meillä omaksutusta todistelun vastaanottamista koskevista säännöksistä. Näihin säännöksiin peilaten esimerkiksi esityksen prekluusiosäännös on asianosaisten kannalta erittäin tiukka. Meillä ei esimerkiksi todistajaa voi kuulla etukäteen, vaan käytännössä ensikuuleminen tapahtuu pääkäsittelyssä käräjäoikeudessa. Tästä on luonnollisesti seurauksena uusien seikkojen ja todisteitten esittämispaine hovioikeudessa.

E)Työryhmän esitys ei perustu todistelun vastaanottamisen välittömyyden tai keskityksen varaan. Tämän asian huomioiminen on nyt käsillä olevaa esitystä tarkasteltaessa tärkeätä siksi, että meillä mielestäni liioitellaan liiaksi välittömyysperiaatteen merkitystä hovioikeudessa siviiliprosessissa, jopa niin pitkälle, että asianosaisten tulisi esitellä tuomareille kaikki oikeudenkäyntiaineisto.

5. Esityksessä ei ole käsitelty hovioikeuden prosessinjohtovelvoitteen sisältöä ja vaikutusta jutun käsittelyssä tai jutun ratkaisussa. Onko hallituksen esityksen tarkoituksena muuttaa nyt noudatettavaa proseiinjohtokäytäntöä hovioikeuksissa? Hovioikeustyöryhmän esityksessä ehdotettu OK 26:12 sisälsi sen lähtökohdan, että hovioikeuden tuli viran puolesta huolehtia niitten todistajien kuulemisesta, joilla oli vaikutusta jutun uskottavuuskysymysten arviointiin. Nyt käsillä olevassa esityksessä ei hovioikeudella ole tällaista velvoitetta. Tätä on pidettävä puutteena.

6. Esityksen keskeiset tavoitteet jäävät hieman epäselviksi. Esityksestä ei saa selkeätä kuvaa, mitkä ovat esityksen keskeisimmät tavoitteet kansalaisten kannalta ja onko keskeisellä tavoitteella mahdollisesti kansalaisen oikeusturvan kannalta positiivinen lopputulos. Käsitykseni mukaan uutta prosessilakia säädettäessä tulee tietää, mikä on tulevan lain positiivinen lopputulos kansalaisten kannalta.

7. Esityksessä korostetaan hovioikeudessa tapahtuvan suullisen valmistelun merkitystä ilman, että samassa oikeudenkäynnissä tapahtuvan toisen valmistelun syitä olisi riittävän selvästi tuotu esiin. Yhdessä oikeudenkäynnissä ei käsitykseni mukaan lähtökohtaisesti pitäisi olla tarvetta kuin kerran suoritettuun suulliseen valmisteluun, jos käräjäoikeus on noudattanut valmistelua koskevia säännöksiä.

8. Esityksen lähtökohdaksi on otettu kirjallinen menettely, mutta useat esityksen säännökset perustuvat Ruotsin mallin mukaiseen oikeudenkäyntiin hovioikeudessa, jonka tarkoituksena on järjestää samoihin lähtökohtiin perustuva ja samanlainen oikeudenkäynti kuin käräjäoikeudessa. Esityksen pääkäsittelyä koskevat säännökset poikkeavat huomattavasti Ruotsin vastaavista säännöksistä. Ruotsin nykyinen hovioikeusprosessi on käytännössä aina suullinen ( RB 50:13, 51:13).

Em. ongelmasta seuraa se, että meillä asianosaiset joutuvat usein varautumaan sekä suulliseen käsittelyyn että kirjalliseen käsittelyyn. Valitukselta edellytetään esimerkiksi yksityiskohtaista näytön riitauttamista ( esityksen täydennetty versio 25:12.3), vaikka asiassa pidetään suullinen käsittely. Asianosainen joutuu tästä syystä tekemään saman työn kahteen kertaan.

9.Esityksestä ei käy ilmi, miten suullinen tai kirjallinen valmistelu voidaan toteuttaa ilman purettuja äänitteitä. Käsitykseni mukaan tämä ei ole mahdollista siten, että valmistelusta olisi paljoakaan hyötyä. Ruotsissa valmistelun puuttuminen johtuu osaltaan siitä, että oikeudenkäyntiaineistoa ei ainakaan tuomarit pysty rajaamaan hovioikeudessa, koska todistelu on nauhoilla.

10. Esityksessä on korostettu suullisen käsittelyn kalleutta osin virheellisesti, koska suullisen käsittelyn kustannukset riippuvat keskeisesti siitä, missä ja miten suullinen käsittely toimitetaan. Ruotsissa ja Saksassa suulliset käsittelyt ovat käsitykseni mukaan edullisempia kuin Suomen nykyinen hovioikeusprosessi silloin, kun asiassa järjestetään suullinen käsittely hovioikeudessa. Tämä johtuu siitä, että Ruotsissa prosessi on käytännössä suullista kaikilta osin ja Saksassa kirjallista siten, että tuomarit perehtyvät oikeudenkäyntiaineistoon yksityiskohtaisesti ennen suullista käsittelyä. Esitys perustuu kaksinkertaiseen oikeudenkäyntiaineiston esittelyyn hovioikeudelle.

11.Näytön yksityiskohtainen riitautus on hyvin vaikeaa ilman purettuja äänitteitä. Normaali asianajaja ei pysty siihen, että todistelusta pitäisi tehdä alioikeudessa yksityiskohtaiset muistiinpanot samalla kun asianajaja valmistautuu jatkokysymysten esittämiseen ja mahdollisesti keskustelee todistelusta päämiehensä kanssa.

12. Esityksessä ei ole lainkaan huomioitu riita-asioitten nykyprosessin toteutusta. Tavallisessa riitaprosessissa ei esimerkiksi suoriteta asiaesittelyä lainkaan. Syynä tähän on mm. se, että asianosaiset ja alioikeustuomarit kokevat asiaesittelyt tarpeettomiksi. Tuomareille ja asianosaisille jutut tulevat tutuksi jo valmistelussa. Käsittelyt suoritetaan useimmiten välittöminä pääkäsittelyinä valmisteluistuntojen jälkeen. Esityksestä ei käy ilmi, miksi asianosaisten tulisi suorittaa asiaesittely hovioikeudessa myös riita-asioissa, kun sitä ei tehdä myöskään käräjäoikeudessa.

13. Hallituksen esityksessä ei ole millään tavoin käsitelty hovioikeuksien resurssikysymyksiä ja tehty niitä koskevia vertailuja esimerkiksi Ruotsiin. Kun Ruotsissa on n. 390 tuomaria hovioikeuksissa ja meillä n. 340 käsittelemässä huomattavasti pienemmän väestön juttuja, on tämä asia, joka tulee selvittää ennen kuin yksityiskohtaisesti voidaan keskustella hovioikeuksien resurssiasioista.

14. Esityksessä ei ole myöskään huomioitu sitä, että kansalaiset joutuvat Suomessa ottamaan oikeudenkäynnin takia huomattavasti suuremman riskin kuin esimerkiksi Ruotsissa, koska meillä maksuttoman oikeudenkäynnin saamisen mahdollisuus on rajatumpi kuin Ruotsissa. Lisäksi meillä käytössä olevat oikeusturvavakuutukset eivät yleisesti kata vastapuolelle maksettavaksi tuomittuja kustannuksia. Nämä ovat kansalaisten kannalta erittäin keskeisiä kysymyksiä. Pidän välttämättömänä, että lainsäätäjä turvaa em. oikeusturvan puutteista johtuvat ongelmat muulla tavoin lakia säädettäessä.

15.Muutoksenhakujärjestelmän osalta esityksessä ei käsitellä lainkaan kansalaisten luottamusta käräjäoikeuksia kohtaan. Esityksessä ei käsitellä esimerkiksi sitä, että notaarit istuisivat sellaisia juttuja, joihin asianosaiset tarvitsisivat muutoksenhakuluvan. Käsitykseni mukaan esimerkiksi useissa Euroopan maissa tuomioistuinharjoittelijat eivät saa ratkaista yksin juttuja lainkaan. Ruotsissakin notaarit, joilla on takanaan pidempi tuomioistuinkokemus kuin Suomessa, voivat ratkasta juttuja vain yhdessä lautamiesten kanssa.

Mika Ala-Uotila