Palveleva asiantuntijajoukkue

På Svenska In English Etusivulle

Kysymyksiä ja joitakin vastauksia hovioikeustoimikunnan mietinnön johdosta

Julkaistu Defensor Legisissä 9-10/92

Sisältö:

1. Alkusanat
2. Valituslupajärjestelmä
3. Näytön esittämisen rajoittaminen
4. Vastauksen antaminen
5. Hovioikeuden ratkaisun sisällöstä
6. Joitakin erilliskysymyksiä
7. Oikeusturvako paremmaksi?

1. Alkusanat

Hovioikeustoimikunta 1989 julkaisi lopullisen mietintönsä 20.5.1992 (KM 1992:20).(1) Yli 200 sivuisen mietinnön johdosta oikeusministeriö on pyytänyt valitsemiltaan tahoilta lausuntoja 31.10.1992 mennessä.

Uudistus vaikuttaa keskeisesti asianosaisen mahdollisuuksiin hakea yleiseltä tuomioistuimelta oikeussuojaa. Lisäksi uudistus vaikuttanee alioikeusuudistuksen jälkeen ehkä enemmän kuin mikään muu uudistus tällä vuosikymmenellä tuomioistuinasioita hoitavien asianajajien työhön. Siksi asianajajien olisi syytä seurata tätäkin uudistusta tarkasti.

Tämän julkaisun numerossa 5-6/1992 julkaistiin artikkelini Asianosaisen oikeusturvasta hovioikeusprosessissa, jonka kirjoitin ennen hovioikeustoimikunnan mietinnön julkaisemista.(2) Tämä artikkeli on lähinnä em. kirjoitusta täydentävä kommentti hovioikeustoimikunnan mietinnön johdosta. Kiireisestä aikataulusta huolimatta olen myös halunnut saattaa julkisuuteen osin jo hallussani olleen hovioikeuksien tuomioita koskevan aineiston, josta on ehkä apua myös toimikunnan laatiman mietinnön tarkastelemiseksi.

Lähestyn seuraavassa mietintöä joiltakin osin melko kriittisesti. Korostan kuitenkin, että hovioikeusprosessin uudistaminen on myös asianosaisen kannalta tarpeellista. Käsittelen vain joitakin mietinnön ongelmakohtia. En siten käsittele lainkaan toimikunnan sinänsä hyviä ja kannatettavia monia ehdotuksia. En myöskään toista edellä mainitussa artikkelissa esittämiäni nykyisen hovioikeusprosessin epäkohtia esim. OK 17:11.2:n mukaisten yksityisluontoisten kirjallisten kertomusten käsittelyssä, tuomioitten perusteluissa tai juttujen käsittelyjärjestyksessä. Tarkastelen mietinnön ehdotuksia lähinnä vain siviiliprosessin osalta.

(1) Toimikunnan puheenjohtajana toimi oikeusneuvos Paavo Salervo ja varapuheenjohtajana hovioikeuden presidentti Touko Kosonen sekä toimikunnan työn loppuvaiheessa sen jäseninä olivat apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen, hallitusneuvos Tuomo Rapola, professori Juha Lappalainen, oikeusneuvos Gustaf Möller, hovioikeudenneuvos Jaakko Rosokivi, hovioikeudenneuvos Leena Korkalainen, lainsäädäntöneuvos Juhani Hirvonen ja asianajaja Pentti Koski. Toimikunnan mietintöön sisältyvät Jukka Pasasen, Jaakko Rosokiven ja Pentti Kosken eriävät mielipiteet.
(2) Ala-Uotila, Asianosaisen oikeusturvasta hovioikeusprosessissa, DL 1992 s. 475 - 502.

2. Valituslupajärjestelmä

Asianosaisen näkökulmasta yksi ongelmallisimmista ehdotuksista hovioikeustoimikunnan mietinnössä on käyttöönotettavaksi ehdotettu valituslupajärjestelmä sekä rikos- että riita-asioissa. Valitettavasti mietinnössä ei ole juurikaan pohdittu ehdotetun valituslupajärjestelmän seurauksia asianosaisen oikeusturvan kannalta ja valituslupajärjestelmän mahdollisia negatiivisia vaikutuksia kansalaisten luottamukseen tuomioistuimia kohtaan. Mahdollisia välillisiä seurauksia ei mietinnössä ole edes sivuttu. Lisäksi juuri nyt, kun tuomioistuimilta odotetaan ja saadaan ratkaisuihin parempia perusteluja, hovioikeustoimikunta on eräiltä osin esittämässä vastaavan tyyppisen valituslupajärjestelmän käyttöönottoa kuin on jo voimassa korkeimmassa oikeudessa.(3) Hovioikeudet eivät perustelisi ehdotuksen 24 luvun 6 §:n mukaan valitusluvan hylkääviä päätöksiä lainkaan.

Hovioikeustoimikunta on päättänyt riita-asioissa ehdottaa valituslupamenettelyn ulottamista vähäisiksi katsottuihin juttuihin, joissa kannevaatimuksen tai useampien kannevaatimusten yhteinen arvo on alle 20.000 mk. Mietinnöstä käy ilmi (s. 71), että vähäisiksi luokiteltavat asiat ovat sellaisia, joissa muutoksenhakumenettelystä aiheutuvat keskimääräiset kustannukset nousisivat tavoiteltua etua suuremmiksi. Kustannusvertailun perusteita ja laskentatapaa ei mietinnössä ole yksilöity, mutta asianosaisen näkökulmasta ei liene aiheellista pitää vähäisinä asioita, joissa on kysymys riidasta, jossa häviöarvo on asianosaisyrityksen kolmen - viiden kuukauden liikevoiton tai kansalaisen vastaavalta ajanjaksolta saaman nettopalkan suuruinen (ks. myös toimikunnan jäsenen, asianajaja Pentti Kosken eriävä mielipide s. 199-202).

Mietintö sisältää myös ehdotuksen siitä, että valituslupaa ei voisi myöntää yksin käräjäoikeudessa esitetyn näytön uudelleen arvioimista varten, ellei valitusluvan myöntämiseen ole erityistä syytä (25 luku 5 § 1 mom.). Mietinnössä ei valitettavasti ole selvitetty säännösehdotuksen vaikutuksia ja merkitystä asianosaisille.

Pyynnöstäni on OTK Paula Jussila osittain jo ennen mietinnön julkaisemista kerännyt Turun yliopiston hovioikeusratkaisujen kokoelmasta ajalta loka-joulukuu 1991 kaikkien niitten riita-asioitten taltiot, joissa jutuissa hovioikeus oli kumonnut alioikeuden päätöksen kokonaisuudessaan.(4) Tätä artikkelia varten luokittelimme jutut intressin perusteella ja yritin selvittää ehdotetun valituslupajärjestelmän piiriin vastaisuudessa ehkä kuuluvista jutuista, monessako näistä jutuista alioikeuden ratkaisun kumoamisperuste oli näytön uudelleen arviointi.(5)

(3) Ehdotettu OK 25 luvun 3 §: Valituslupa tarvitaan riita-asiassa, joka koskee vain rahaa tai sellaista, joka on vaikeuksitta arvioitavissa rahassa, jos kannevaatimuksen tai useampien kannevaatimusten yhteinen arvo on alle 20.000 markkaa. Valituslupaa ei kuitenkaan tarvita huoneenvuokrasuhteesta johtuvassa riita-asiassa. Laskettaessa 1 momentissa tarkoitettua arvoa ei oteta huomioon kanteen nostamisen jälkeen kertynyttä korkoa eikä oikeudenkäyntikuluja. Oikeusministeriö vahvistaa vuosittain tässä pykälässä tarkoitetun arvorajan elinkustannusindeksin muutoksen perusteella lähimpään täyteen tuhanteen markkaan. OK 25 luvun 4 §:
Valituslupa tarvitaan rikosasiassa, jos siinä on vaadittu rangaistusta vain sellaisesta rikoksesta, josta syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ei ole säädetty muuta tai ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai vankeutta enintään yksi vuosi kuusi kuukautta ja josta ketään ei ole tuomittu vankeusrangaistukseen tai 3 §:ssä säädetyn arvorajan ylittävään menettämisseuraamukseen.
Asiassa ei kuitenkaan tarvita valituslupaa, jos siinä esitettyjen samaan rikokseen perustuvien yksityisoikeudellisten vaatimusten yhteismäärä ylittää 3 §:ssä säädetyn arvorajan.
Valituslupaa ei tarvita sotilasoikeudenkäyntiasiassa. OK 25 luvun 5 §:
Valituslupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen muuttamiseen. Valituslupaa ei kuitenkaan voida myöntää yksin käräjäoikeudessa esitetyn näytön uudelleen arvioimista varten, ellei valitusluvan myöntämiseen ole erityistä syytä.
Valituslupa voidaan myöntää, 1) jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa on tärkeätä saattaa asia hovioikeuden ratkaistavaksi tai 2) jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.
(4) Kumotulla jutulla tarkoitan tässä alioikeuksien ratkaisuja, jotka hovioikeus on pääasian osalta kumonnut kokonaisuudessaan. Usein kumotussa jutussa alioikeuden ratkaisu oikeudenkäyntikulujen ja todistajien palkkioiden osalta oli säilynyt muuttumattomana.
(5) Ks. myös Hatakka, Näyttökynnys ja erehtymisriski s. 28 - 31. Yleisen oikeustieteen laitoksen julkaisuja 8, Helsinki 1991. Hatakka on tutkimuksessaan mm. selvittänyt kaikki Itä-Suomen hovioikeuden vuonna 1986 ratkaistujen juttujen päätösjäljenteet todistusharkinnan muutoksen näkökulmasta. Riitajutuista hän havaitsi, että niistä 24,8 % oli muuttunut todistusharkinnan perusteella hovioikeudessa. Näissä 15,8 %:ssa muutos oli yli 20 %. Tutkimuksessa muutos oli arvioitu jutun rahallisen intressin perusteella, ja milloin selkeätä rahallista ei voitu laskea, olennaisuus oli arvioitu kanteen hyväksymisen tai sen hylkäämisen perusteella. Vastaavan selvityksen Hatakka on tehnyt em. tutkimuksessa myös rikosasioitten osalta, joka on vääriä tuomioita ajatellen mielenkiintoinen myös hovioikeustoimikunnan työtä arvioitaessa.

TAULUKKO 1

HOVIOIKEUKSIEN KUMOAMAT ALIOIKEUKSIEN PÄÄTÖKSET RIITA-ASIOISSA LOKA-JOULUKUUSSA 1991 LUOKITELTUNA HOVIOIKEUSTOIMIKUNNAN VALITUSLUPAJÄRJESTELMÄEHDOTUKSEN MUKAAN

  Julkipannut HO:ien tuomiot Kumotut
päätökset
(yht. n. 10 %)
Ei valitus-
lupatarvetta
Valitus-
lupa -
kumoamis-
peruste
ei näyttö
Valitus-
lupa -
kumoamis-
peruste
näytön
arviointi
Turku 439 61 49 3 9
Vaasa 424 29 23 1 5
Itä-Suomi 241 20 13 2 5
Helsinki 507 49 41 1 7
Kouvola 185 14 11 - 3
Rovaniemi 131 6 3 1 2
Yht. 1.745 179 140 8 31

Taulukosta voidaan todeta, että ehdotetun valituslupajärjestelmän piiriin luokittelemieni juttujen yleisin kumoamisperuste oli juuri näytön arviointi. Näistä jutuista neljässä oli vastaanotettu lisänäyttöä, joissa jutuissa toimikunnan ehdotuksen mukaan hovioikeuteen täytyisi kyetä esittämään painava syy valituslupahakemuksen myöntämiselle. Tältä osin mietinnön ehdotuksen johdosta jää tosin miettimään, onko lainkohta riittävän selkeästi kirjoitettu ja onko toimikunta todella aikonut rajata pois kaiken uuden näytön esittämisen hovioikeudessa kannearvoltaan alle 20.000 mk:n jutuissa. Pelkän lisänäytön esittämispyyntö ei ilmeisesti olisi ehdotetun 25:5.2:n tarkoittama painava syy. Yritin löytää näytön arvioinnin perusteella kumotuista jutuista toimikunnan ehdotuksen mukaisesti jonkin painavan syyn, joka ehdotetussa valituslupamenettelyssä aiheuttaisi sen, että valituslupa voitaisiin myöntää myös jo käräjäoikeudessa esitetyn näytön uudelleen arvioimista varten. Tällaisia juttuja löysin em. jutuista yhden, jossa jutussa alioikeus oli kuullut todistajana henkilöä, jota ei oikeudenkäymiskaaren säännösten mukaan olisi pitänyt kuulla todistajana.

Edellä esittämäni otos ei ole täysin kattava, koska otos sisältää n. 30 % vuonna 1991 julkipannuista HO:n riita-asioissa antamista tuomioista. Lisäksi pelkkien taltioitten perusteella oli joissakin jutuissa vaikeata päätellä todellisia alioikeuden päätöksen kumoamisperusteita, kun perustelut olivat kovin niukkoja. Mielestäni tuloksista voidaan kuitenkin tehdä se johtopäätös, että valituslupajärjestelmän käyttöönotto merkitsisi sitä, että valituslupajärjestelmän takia vuosittain ehkä noin 100 alioikeuksien riita-asioissa antamaa päätöstä jäisi lopputulokseltaan vääräksi.(6) Tämä tarkoittaisi sitä, että ehkä noin 16 % riita-asioissa nyt hovioikeudessa kumottavista päätöksistä jäisi vääriksi, jos ehdotettu valituslupajärjestelmä saatettaisiin voimaan. Tämän olettamuksen perustana on luonnollisesti ajatus, että hovioikeus antaa aina oikean ratkaisun. Kuten tiedämme, tämä ei pidä paikkaansa, mutta muutoksenhakujärjestelmän yleistä uskottavuutta arvioitaessa voidaan lähteä siitä, että kansalaiset odottavat saavansa jutussa oikeamman ratkaisun hovioikeudelta kuin alioikeudelta. Tässä yhteydessä on syytä myös korostaa, että todellinen tilanne on selvitettävissä vasta sitten, kun alioikeusmenettelyn uudistus on ollut jo voimassa.

Edellä mainitut seikat eivät meillä Suomessa puolla sitä, että riita-asioissa saatettaisiin voimaan hovioikeustoimikunnan esittämä valituslupajärjestelmä.(7) Asianajaja Pentti Koski on eriävässä mielipiteessään katsonut, ettei ainakaan näytön arviointia tulisi saattaa eri asemaan muihin valituslupaperusteisiin verrattuna (s. 203). Edellä esittämäni selvitys osoittaa, että näytön arvioinnin asettamiselle eri asemaan ei ole kestäviä perusteita. Mikäli toimikunnan ehdotus saatettaisiin voimaan, tarvittaisiin pikaisesti myös seikkaperäinen prosessioikeudellinen tutkimus siitä, mikä riita-asiassa on oikeastaan näytön arviointia ja mikä ei. Toimikunta ei ole myöskään kirjannut mietintöön niitä seurauksia, joita markkamääräisen arvorajan asettaminen tulee aiheuttamaan kannetta nostettaessa ja vaatimuksia esitettäessä. Kuinka suuren osan nyt valituslupajärjestelmän piiriin kuuluvista jutuista voisi saada vaatimuksia korottamalla pois valituslupapakon piiristä?

Minulle ei myöskään ole oikein selvinnyt se, miksi hovioikeustoimikunta on mietinnössään useaan kertaan korostanut, ettei muun muassa oikeusturvanäkökohdat huomioon ottaen joissain tietyssä asiaryhmässä voitaisi muutoksenhakua kieltää kokonaisuudessaan (ks. esim. s. VI), mutta omaksi ryhmäkseen erotettavissa olevissa näyttökysymyksiltään epäselvissä jutuissa muutoksenhaku voitaisiin kieltää. Eikö näyttökysymyksien perusteella ratkaistavat jutut muodosta samalla tavalla oman ryhmänsä?

Mielestäni ei tulisi myöskään väheksyä sitä tosiasiaa, että asianosaisille on tärkeätä saada asiassaan hyvin ja oikein perusteltu ratkaisu. Valituslupaa ei ehdotuksen mukaan tarvitsisi kuitenkaan myöntää, jos hovioikeus katsoo, että vain perusteluja tai sovellettuja lainkohtia olisi muutettava (s. 108). Tosiasiassa jompikumpi alioikeudessa käsitellyn jutun asianosaisista pitää alioikeuden ratkaisua enemmän tai vähemmän myös lopputulokseltaan virheellisenä, mikäli alioikeuden perustelut ovat puutteelliset.

Vähin mitä asianosainen voisi mielestäni odottaa tavalla tai toisella mahdollisesti toteutettavalta valituslupajärjestelmältä, olisi se, että hovioikeuden myönnettyä valitusluvan, hovioikeus edes lyhyesti perustelisi, miksi valituslupa myönnettiin. Olisi kovin surullista, jos mahdollisesti toteutettavasta valituslupajärjestelmästä asianosaisilla olisi 10 vuoden päästä yhtä epäselvä kuva kuin on korkeimman oikeuden valituslupajärjestelmästä, joka on ollut voimassa 1.1.1980 lähtien (L 2.2.1979/104). Myönteisen valituslupapäätöksen perusteleminen olisi tärkeätä myös siksi, että toimikunta on lähtenyt siitä, että asianosaisen ilmoittamat valituslupaperusteet eivät estäisi hovioikeutta myöntämästä valituslupaa jollakin muulla kuin muutoksenhakijan nimenomaisesti esittämällä perusteella (s. 161). Ehdotus mahdollistaisi valitusluvan myöntämisen ilman perusteluita jopa täysin mielivaltaisin perustein.

(6) Ks. vääristä tuomioista yleensä Klami & Hatakka, Wrongful convictions, JFT 1992 s. 39 - 55.
(7) Ks. myös muutoksenhakualttiudesta sekä suomalaisten tuomioistuinten päätösten perusteluista Klami, Tuomioistuinten toiminnan mittaaminen, DL 1992 s. 460 ss. sekä siellä mainitut lähteet.

Alkuun

Alkuun

3. Näytön esittämisen rajoittaminen

Alioikeusmenettelyn uudistamisen yhteydessä on säädetty voimaan tulevaksi uusi 25:14.2 (1052/92), jolla rajoitetaan muutoksenhakijan mahdollisuuksia esittää uutta selvitystä hovioikeudessa.(8) Säännös on mietinnössä asiallisesti sellaisenaan ehdotettu saatettavaksi voimaan hovioikeusmenettelyn uudistamisen yhteydessä. Säännöksen voimaan saattamista perusteltiin aikaan sillä, että alioikeusmenettelyn tehostamista koskevat oikeudenkäymiskaaren 5 ja 6 luvun säännökset jäisivät vaikutuksettomiksi, jos vastaavat rajoitukset eivät pätisi enää muutoksenhakutuomioistuimessa.(9) Asianosainen saisi ehdotuksen mukaan vedota hovioikeudessa uuteen seikkaan tai todisteeseen vain, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen jo alioikeudessa tai että hänellä muutoin on ollut pätevä syy olla tekemättä niin. Jos valittaja saa tiedon seikasta tai todisteesta vasta alioikeuskäsittelyn jälkeen, hän voisi vedota siihen hovioikeudessa (s. 125).

Asianosaiset haluaisivat tällä hetkellä esittää hovioikeudelle uutta todistajanäyttöä noin 10 %:ssa hovioikeuteen saatetuissa riita-asioissa.(10) Lisäksi asianosaiset toimittavat hovioikeuksille uutta kirjallista näyttöä, jonka määrä on vaikeasti arvioitavissa. Valitettavasti tästäkään asiasta ei ole toimikunnan toimesta tehty mitään selvitystä. Uskon, että tällaisia juttuja on em. juttujen lisäksi ainakin muutama prosentti hovioikeuteen saatetuista riitajutuista, ellei jopa enemmänkin. Kun osa todistajien kuulemista koskevista pyynnöistä koskee samojen todistajien kuulemista kuin on jo kuultu alioikeudessa, tarjottaneen hovioikeuksille uutta näyttöä kaiken kaikkiaan ehkä n. 10 %:ssa hovioikeuteen saatetuista jutuista.

Mikäli em. luvuissa ei tapahtuisi uudistuksen jälkeen oleellisia muutoksia, hovioikeudet joutuvat varsin usein asianosaisten ja heidän asiamiestensä tuomareiksi myös siinä suhteessa, ovatko he esittäneet todisteet niin hyvissä ajoin kuin mahdollista. Ihmettelisin, jos hovioikeuden ja asianosaisen käsitys olisi sama siitä, mikä on pätevä aihe olla esittämättä todistetta alioikeudessa tai olla siihen vetoamatta. Kun näytön hankkiminen ja sen esiintuominen on yksi asianajajan vaikeimmista tehtävistä, voi perustellusti ainakin kysyä, kuinka hyvin hovioikeustuomarit osaavat asettua asianosaisen tai hänen asiamiehensä asemaan näytön hankkimisen arvioinnissa.

Toimikunnan mietinnöstä ei käy ilmi, mikä vika on nykyisessä järjestelmässä, jossa hovioikeus voi näytön esittämisen suhteen toimia hätävarana, jos asianosainen on esim. vain virheellisesti arvioinut alioikeudessa esittämänsä näytön. Vai aikovatko tuomarit menettelyuudistusten jälkeen ilmoittaa asianosaisille sekä alioikeudessa että hovioikeudessa, mikä on riittävä näyttö ja mikä ei? Ja ovatko uudet todistajat olleet hovioikeuksille erityisen hankalia tai hankalampia kuin alioikeudessa jo kertaalleen kuullut todistajat? Hovioikeuden toimiminen hätävarana uuden todistajanäytön esittämisen suhteen on voimaan saatettavan alioikeusmenettelyn uudistuksen jälkeen vielä tärkeämpää, koska pääkäsittelyn lykkäämisen perusteet ovat melko ahtaat.(11) Esim. todistajien kertomusten lopullinen merkitys asian ratkaisun kannalta ei tule alioikeusmenettelyuudistuksen jälkeenkään olemaan asianosaisten tiedossa ennen kuin todistajia on kuultu oikeudessa. Pohdin myös, kuka uskoo asiamiestä siinä melko usein tapahtuvassa tilanteessa, että todistaja kertoi ennen oikeudenkäyntiä hieman eri tavalla ja painotuksin kuin alioikeudessa häntä kuultaessa. Tuskin myöskään maamme alioikeustuomarit ryhtyivät heti johtamaan prosessia olennaisesti aktiivisemmin kuin ennen.

Huolellisella asianajajalla ei ole nykyisessä tai tulevassa järjestelmässä varaa tahallisesti jättää jonkin näytön esittämistä hovioikeudelle. Tämän vahvistaa se, että suullisia käsittelyjä riita-asioissa järjestettiin hovioikeuksissa vuonna 1991 36 kpl (s. 15). Kumottuja juttuja koskevan selvitystyön ohessa kävi ilmi, että pelkästään lisänäytön takia palautettanee alioikeuksiin riita-asioissa vuositasolla suurin piirtein saman verran juttuja kuin järjestetään suullisia käsittelyjä. Tämä selviää seuraavasta taulukosta.(12) Otoksessa on jälleen n. 30 % vuonna 1992 julkipannuista HO:ien tuomioista.

TAULUKKO 2.

HOVIOIKEUKSIEN KUMOAMAT ALIOIKEUKSIEN PÄÄTÖKSET, JOITA KOSKEVAT JUTUT PALAUTETTU TAKAISIIN ALIOIKEUKSIIN RIITA-ASIOISSA LOKA - JOULUKUUSSA 1991

  Esitetyn lisänäytön
takia palautetut
Muu peruste Palautettuja yht.
Turku 4 7 11
Vaasa 1 6 7
Itä-Suomi 1 2 3
Helsinki 3 9 12
Kouvola - - -
Rovaniemi 2 - 2
Yht. 11 24 35

(8) OK 25 luku 14 § 1 mom. (1052/92): Valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alioikeudessa tai että hänellä on muutoin ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Vasta hovioikeudessa esitetty kuittausvaatimus voidaan jättää tutkimatta, jos sitä ei voida vaikeudetta tutkia.
(9) HE riita-asian oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi 15/90 s. 125.
(10) Ala-Uotila s. 484 - 486. Ks. rikosjuttujen osalta Paula Jussilan lainkäytön julkaisematon tutkielma Suullinen käsittely hovioikeudessa rikosprosessissa ja Euroopan ihmisoikeussopimus s. 68 (Turun yliopisto, elokuu 1992). Jussilan tekemästä selvityksestä käy ilmi, että hovioikeuksien loka-joulukuussa 1991 julkipanemista 3.389 ratkaisusta 28 sisälsi yksityisluontoisia kertomuksia, jotka oli jätetty huomiotta hovioikeudessa ja suullista käsittelyä ja/tai jutun palauttamista koskevista pyynnöistä, joihin pyyntöihin ei oltu suostuttu, oli merkintä 80 rikosjutussa. Selvityksestä voidaan havaita, että rikosjutuissa lisänäytön esittämisen tarve näyttää myös määrällisesti olevan huomattavasti alhaisempi kuin riitajutuissa. Prosentuaalisesti em. juttuja oli hovioikeuksittain vaihdellen 2-5 % kaikista hovioikeuteen saatetuista rikosasioista, kun se riita-asioitten osalta oli 6-17% (ks. Ala-Uotila s. 485).
(11) Ks. uusi OK 6 luku 10 § (1052/1991). Ks. myös HE riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista alioikeuksissa koskevaksi lainsäädännöksi 15/90 s. 83 - 84.
(12) Tästä taulukosta näkyvät kaikki hovioikeuksista alioikeuksiin palautetut jutut. Vrt. lukumääriä allekirjoittaneen artikkeliin Asianosaisen oikeusturvasta hovioikeusprosessissa s. 485 taulukko 3, jossa on mainittu vain asianosasaisten pyynnöstä järjestetyt suulliset käsittelyt ja palautetut jutut riita-asioissa vastaavalta ajalta. Vm. taulukon otsikko on ehkä harhaanjohtava.

Lisänäytön takia alioikeuksiin palautettujen juttujen ja suullisten käsittelyjen lukumäärä osoittaa, ettei näyttöasioilla ole ainakaan tähän saakka pystynyt taktikoimaan hovioikeudessa. Myöskään tulevassa järjestelmässä ei kannata tahallisesti jättää näytön esittämistä miltään osin hovioikeudelle. Alioikeudessa taktikoiden hävitty juttu on uhka asianajon epäonnistumiselle hovioikeudessa, mistä syystä kaikki näyttö on pyrittävä esittämään alioikeudessa.

Katson siis, että ehdotettu näytön rajoittaminen ei ainakaan edistä asianosaisen oikeusturvaa. Ainakaan uusien todistajien kuulemista ei tulisi hovioikeudessa rajoittaa. Jos jonkinlaisia rajoituksia haluttaisiin asettaa, voisi asianosaiselta kieltää rajoituksettoman uusien todistajien nimeämisen muutoksenhakukirjelmän ja vastauksen antamisen jälkeen, jolloin todistajan kuuleminen ei tule kenellekään yllätyksenä. Kun hovioikeus on käytännössä viimeinen muutoksenhakuaste, on asianosaisella ehdotetussa järjestelmässä liian suuri riski siitä, että hovioikeus ei ymmärtäisi näytön esittämiseen liittyviä ongelmia.

Uhkaksi mietinnönkin mukaiselle näytön esittämiselle hovioikeudessa noussee myös hovioikeuksien erityisesti siirtymävaiheessa lisääntyvä työmäärä. Hovioikeuksien perinteitten ja asenteitten takia suullisia käsittelyjä on tähän saakka järjestetty vähän. Lisänäytön vastaanottoon voisi negatiivisesti vaikuttaa se vaiva, joka sen käsittelystä aiheutuu. Suullisten käsittelyjen ja hovioikeudessa kuultavien todistajien määrä lisääntynee kuitenkin nopeammin kuin on odotettu. Tähän vaikuttanee osaltaan korkeimman oikeuden 8.6.1992 antama ratkaisu 1992:76, jossa jutussa oli todettu hovioikeuden perusteettomasti jättäneen kuulematta todistajia, joitten yksityisluontoiset kertomukset oli annettu alioikeudelle. Em. ongelmat lienee siten tiedostettu korkeimmassa oikeudessa. Hovioikeudet hylkäsivät ainakin ennen em. KKO:n ratkaisun antamista varsin usein lisänäytön esittämistä koskevia pyyntöjä. Tällaisia juttuja, joissa annetaan hovioikeudelle yksityisluontoisia kertomuksia ja/tai pyydetään jutun palauttamista alioikeuteen ja/tai suullista käsittelyä hovioikeudessa ja joissa hovioikeudet suhtautuivat torjuvasti em. pyyntöihin, käsiteltäneen hovioikeuksissa riita-asioissa vuosittain arviolta n. 600 kpl, joissa yksityisluontoisia kertomuksia on arviolta n. 200 jutussa.(13)

(13) Ala-Uotila s. 485 - 486. Em. artikkelissa esiintyvissä laskelmissa on mukana myös ne jutut, joissa lisänäyttömahdollisuutta pyytänyt asianosainen on hovioikeudessa voittanut juttunsa, vaikka lisänäyttömahdollisuutta ei olekaan annettu. Selvitystyössä tekemieni havaintojen perusteella näitä juttuja on kuitenkin melko vähän ja olenkin varovaisesti arvioinut, että n. 50 %:ssa em. tapauksia olisi ollut todellinen tarve lisänäytön esittämiselle.

Alkuun

Alkuun

4. Vastauksen antaminen

Mietinnön 26 luvun 3 §:ssä on ehdotettu, että valittajan vastapuoli ei enää saisi oma-aloitteisesti antaa hovioikeudelle vastausta valittajan muutoshakemuksen johdosta. Vastaus hankittaisiin aina hovioikeuden toimesta. Ehdotustaan toimikunta on perustellut mm. sillä, että valituslupajärjestelmän käyttöönoton jälkeen vastauksia tulisi annetuksi liian usein turhaan (s. 120). Lisäksi toimikunta on katsonut, että hovioikeuden prosessinjohtomahdollisuudet ovat paremmat, kun hovioikeus voi heti vastausta pyytäessään pyytää valittajan vastapuolelta nimenomaista vastausta johonkin ongelmaan (s. 59).

Mietintöön ovat toimikunnan jäsenet apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen ja hovioikeudenneuvos Jaakko Rosokivi jättäneet eriävät mielipiteet toimikunnan em. esityksen johdosta. Pasanen ja Rosokivi ovat (s. 195 ja 197) katsoneet, että nykyinen järjestelmä oma-aloitteisine vastaamisineen on ollut joustava ja käsittelyä nopeuttava. Vielä he ovat katsoneet, että muutoksesta aiheutuisi hovioikeuksissa lisätyötä vastauksien pyytämisien johdosta sekä vastauksien pyytämisistä aiheutuisi tiedoksisaantiongelmia. Myös oman käsitykseni mukaan ehdotettu viran puolesta hankittavan vastausmenettelyn haitat olisivat merkittävämmät kuin ne edut, jotka toimikunta on maininnut perusteluiksi järjestelmän muuttamiselle.

Hovioikeustoimikunnan vastauksen pyyntömenettelyn johdosta seuraisi se, että hovioikeudelle osoitetusta valituksesta ja sen liitteistä ei tarvitsisi enää antaa oikeudelle jäljennöksiä ehdotetun OK 25 luvun 13 §:n mukaan. Tämä merkitsisi sitä, että vastapuolen täytyisi aina lunastaa muutoksenhakukirjelmän jäljennös itselleen, mikäli hän haluaisi nähdä sen ennen mahdollista hovioikeuden valittajan vastapuolelle esittämää vastauspyyntöä. Ehdotuksen johdosta herää ainakin kysymys, kuinka moni aktiivinen asianosainen odottaisi jutussa, jossa ei valituslupaa tarvita, esim. puoli vuotta tai enemmänkin saadakseen tietää, miksi vastapuoli teki valituksen hovioikeuteen ja mitä todisteita vastapuoli on aikonut esittää hovioikeudessa.

Ehdotettu järjestelmä merkitsisi myös sitä, että vastaus tulisi annettavaksi ehkä pitkänkin ajan kuluttua siitä, kun asian käsittely päättyi käräjäoikeudessa. Tästä seuraisi, että valittajan vastapuolen ja hänen asiamiehensä täytyisi perehtyä asiaan ja palauttaa jutun yksityiskohdat mieleen hovioikeusvaiheessa jopa kolme eri kertaa, aluksi hovioikeudelle vastausta annettaessa kaikkine todisteluun liittyvine yksilöinteineen, sitten ehkä esivalmisteluvaiheessa ja lopuksi hovioikeuden suulliseen käsittelyyn valmistauduttaessa. Nykyisin juttu on vastausta annettaessa sekä asianosaisen että hänen asiamiehensä melko tuoreessa muistissa ja juttuun ei ehkä vastausta laadittaessa tarvitse perehtyä kokonaan uudelleen. Alioikeuskäsittelyn myötä syntynyt välitön kontakti päämieheen on myös vielä olemassa ja päämies on useimmiten vielä kiinnostunut asiastaan.

Mikäli vastauksen antamisen osalta välttämättä haluttaisiin järjestää virallistoimintoisuutta esim. mahdollisissa valituslupa-asioissa, voisi oma-aloitteisen vastaamismahdollisuuden säilyttää niissä jutuissa, joissa valituslupaa ei lain mukaan tarvita tai vaihtoehtoisesti ei valittajan käsityksen mukaan tarvita, jolloin vm. tilanteessa oma-aloitteista vastaamismahdollisuutta ei haittaisi valitusluvan tarpeen mahdollinen epäselvyys. Vastaus voisi tulla pyydetyksi kuitenkin viime kädessä aina hovioikeuden toimesta, kuten mietinnössä on ehdotettu (OK 26:13), jolloin asianosaisella ei olisi mitään riskiä vastaamatta jättämisen johdosta.

Mielestäni hovioikeuden olisi helpompi pyytää valittajan vastapuolelta nimenomaista vastausta johonkin tiettyyn ongelmaan, jos hovioikeudella olisi jo käytettävissään muutoksenhakijan laatima muutoshakemus. Miten prosessinjohto voi onnistua joustavasti ja vaivattomasti, jos prosessinjohtotoimenpiteitä tehdään ennen kuin muutoksenhakijan vastapuoli on lausunut käsityksensä muutoshakemuksen johdosta? Vai aikovatko hovioikeudet aina esittää vastauspyynnössä valittajan vastapuolelle erilaisia kysymyksiä?

Toimikunta on ajatellut suojella valittajan vastapuolta, kun mietinnössä on todettu, ettei vastapuoli turhaan antaisi vastausta valittajan perusteettoman valituksen johdosta (s. 120). Voitanee epäillä sitä, että riita-asiassa alioikeudessa tapahtuneen pääkäsittelyn jälkeen valitettaisiin hovioikeuteen täysin perusteettomasti. Tästä seikasta pystyvät hovioikeuksien tuomarit luonnollisesti lausumaan paremmin. Mikäli näin kuitenkin tapahtuisi, lienevät asianosaisten muutoksenhausta aiheutuvat kustannukset kokonaisuudessaan kuitenkin huomattavasti vähäisemmät vanhassa järjestelmässä kuin ehdotetussa uudessa, koska asiamiehen jo yhdestä ylimääräisestä asiaan perehtymiskerrasta ja asioitten uudelleen muistiin palauttamisesta sekä niihin liittyvistä toimenpiteistä aiheutuvat kulut voivat jokaisessa riitajutussa nostaa asianosaisten kustannuksia.

Alkuun

Alkuun

5.Hovioikeuden ratkaisun sisällöstä

Mietinnön 24 luvun 4 §:n 2 momentissa ehdotetaan, että hovioikeuden olisi annettava tuomio ja lopullinen päätös 14 päivän kuluessa suullisen pääkäsittelyn päättymispäivästä. Erityisistä syistä se voitaisiin antaa myöhemmin, mutta niin pian kuin mahdollista. Ehdotettu säännös on vastaava kuin OK 24 luvun 19 §:ssä on käräjäoikeuden osalta jo säädetty alioikeusmenettelyn osalta voimaan tulevaksi (1064/91). Kuitenkin mietinnön perusteella jää epäselväksi, onko hovioikeuden perusteltava asianosaisille, mikä on ollut se erityinen syy, jonka takia hovioikeuden ratkaisun antaminen olisi lykkääntynyt ehdotetusta 14 päivän määräajasta.

Hovioikeuden tuomiossa ja lopullisessa päätöksessä on esityksen 24 luvun 5 §:n mukaan oltava mm. selostus asianosaisten vaatimuksista ja vastauksesta hovioikeudessa sekä niistä seikoista, joihin vaatimukset ja vastaukset perustuvat. Toimikunnan ehdotuksesta ei käy ilmi, miksi erityisesti vaatimuksia ei voitaisi tuomiossa referoida sellaisenaan. Mielestäni vaatimusten tarkka referointi auttaisi myös hovioikeuksia aktiivisessa prosessijohtotehtävässä. Havaintojeni mukaan joitakin hovioikeuksille ongelmallisia asianosaisten vaatimuksia, kuten oikeudenkäyntikuluvaatimuksia, selostetaan toisinaan ympäripyöreästi.(14) Hovioikeustoimikunta ei ole ehdottanut, että hovioikeuden ratkaisuun sisällytettäisiin maininta hovioikeudessa juttuun kertyneestä oikeudenkäyntiaineistosta. Suullisesta käsittelystä on kyllä ehdotuksen mukaan laadittava pöytäkirja, johon on ehdotetun OK 26 luvun 24 §:n mukaan merkittävä asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot sekä todistajat, asiantuntijat ja muut asiassa kuullut henkilöt sekä esitetyt muut todisteet. Mielestäni hovioikeuden ratkaisuun olisi sisällytettävä merkintä myös siitä, mitä oikeudenkäyntiaineistoa juttuun on hovioikeudessa kertynyt. Jos asiassa on pidetty suullinen käsittely, olisi ratkaisussa luonnollisesti tällöin maininta oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvasta suullisen käsittelyn pöytäkirjasta.

Kun tuomiossa olisi merkintä oikeudenkäyntiaineistosta, siitä näkyisi myös, onko esim. esittelijä laatinut esittelymuistion. Tämä olisi tärkeätä erityisesti valitusluvan tultua hylätyksi, jolloin asianosainen voisi saada viitteitä hovioikeuden näkemyksestä esittelymuistiosta ja esittelijän mahdollisesti läpikäymästä oikeustapausmateriaalista ja oikeuskirjallisuudesta. Samoin tuomiosta kävisi ilmi kuinka monta nauhaa suullisessa käsittelyssä on nauhoitettu. Edelleen tuomiosta näkyisi, ovatko hovioikeuden jäsenet tai esittelijä laatineet suullisesta käsittelystä muistiinpanoja. Tämä olisi tärkeätä myös siksi, että suullisen käsittelyn pöytäkirjaan ei ehdotuksen mukaan (s. 159) kirjattaisi lainkaan asianosaisten tai heidän asiamiestensä esittämiä vaatimusten perusteluja tai heidän lausumia vastapuolen perustelujen johdosta. Em. muistiinpanojen laatimista on mietinnössä pidetty joissain tapauksissa välttämättömänä (s. 159), mikä sinänsä vaikuttaa erikoiselta, jos näitä muistiinpanoja ei anneta asianosaisille pöytäkirjan muodossa.

Hovioikeuden ratkaisun sisältöön liittyy ehdotus siitä, että ehdotetun OK 26 luvun 25 §:n mukaisesti hovioikeus ei ilman erityistä syytä tutkisi käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta muuta kuin valituksessa ja vastauksessa ilmoitettujen perusteiden ja seikkojen osalta. Hovioikeus voisi siis erityisestä syystä tutkia käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta laajemminkin kuin asianosaiset ovat valituksessa ja vastauksessa ilmoittaneet perusteiksi ja seikoiksi. Kun muutoksenhakumenettely rajataan tarkaksi ja muodolliseksi, on luonnollista, että asianosaisen tulisi hovioikeuden tuomiosta saada tietää, jos hovioikeus on tutkinut jutun laajemmalti kuin normaalitilanteessa ja mikä on ollut se erityinen syy, miksi näin on menetelty.

(14) Ks. tästä tarkemmin Ala-Uotila s. 491.

Alkuun

Alkuun

6. Joitakin erilliskysymyksiä

Mietintöön sisältyy kokonaan uusia säännöksiä riitojen sopimisen edistämiseksi ja hovioikeuksien työtaakan keventämiseksi. Ehdotuksen 25 luvun 2 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, että asianosaiset voisivat ennen käräjäoikeuden tuomion julistamista tai antamista sopia asiassa, jossa sovinto on sallittu, ettei kumpikaan hakisi valittamalla tuomioon muutosta. Sopimuksen tulisi koskea jo vireillä olevaa riitaa tai tietystä oikeussuhteesta vastaisuudessa syntyviä riitoja. Esitys on sinänsä kannatettava, mutta epäselväksi minulle jää, voiko sopimuksen voimassaolon sitoa siihen, kuka tulevassa tai jo vireillä olevassa riidassa toimii käräjäoikeuden pääkäsittelyn puheenjohtajana. Uskon, että tällainen mahdollisuus lisäisi säännöksen käyttökelpoisuutta ja se osaltaan voisi lisätä käräjäoikeustuomareiden työn arvostusta. Yhtä vähän kuin asianosaiset haluavat valita huonon asianajajan, he eivät myöskään halua jättää asiaa lopullisesti ratkaistavaksi käräjäoikeudelle, jolla ei esim. olisi lainkaan kokemusta esim. rakennusriidoista. Vähin mitä uudistukselta voisi tältä osin odottaa, olisi se, että em. sopimuksen voimassaolon voisi sitoa asiassa pidettävän pääkäsittelyn puheenjohtajaan suullisen valmistelun alkamisen jälkeen (OK 5 luvun 15 §; 1052/1991), jolloin asianosaiset eivät voisi etukäteen edes spekulatiivisesti toivoa tiettyä tuomaria käräjäoikeuden puheenjohtajaksi.

Toimikunta on mietinnössään ehdottanut, että hovioikeudessa järjestettäsiin vastaava suullinen pääkäsittely kuin alioikeudessa. Mietinnön 26 luvun 20 §:n 1 momentissa ehdotetaan, että hovioikeus huolehtii todistajan ja asiantuntijan sekä muun todistelutarkoituksessa kuultavan henkilön kutsumisesta suulliseen pääkäsittelyyn, jollei sitä alioikeusmenettelyn uudistuksen myötä voimaan tulevan 11 luvun 2 §:ssä (1056/91) mainitulla perusteella ole annettu asianosaisen huolehdittavaksi. Edelleen 26 luvun 20 §:n 2 momentissa ehdotetaan, että todistajalle toimitettavassa kutsussa on mm. ilmoitettava, mitä OK 17 luvun 36 ja 39 §:ssä säädetään. Siten tuomioistuin ilmoittaa todistajalle, että todistaja voi joutua korvaamaan hänen esteettömästä poissaolostaan johtuvasta oikeudenkäynnin pitkittymisestä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut. Säännös vastaa asiallisesti jo alioikeusmenettelyn myötä voimaan tulevaa todistajien kutsumistapaa OK 17:26:n mukaisesti (1056/91). Uskon, että uudistusehdotuksen myötä useat todistajat suhtautuvat vielä pelokkaammin ja torjuvammin heille miltei täysin tuntemattomaan hovioikeuteen. Jokainen, joka on raahannut todistajaa esim. 150 km:n matkan juhlallisen kolkkoon hovioikeuteen, tietää, että koko oikeussuojan saamisen keskeinen kysymys on todistajan suhtautuminen oikeudenkäyntiin. Kun todistajille ryhdytään paitsi alioikeudessa myös hovioikeudessa dispositiivisissa asioissa tuomioistuimen toimesta ilmoittamaan erilaisia uhkia poissaolon varalle, ei olisi ihmeteltävää, jos todistajana olemisen suosio laskisi ja todistajien muisti heikkenisi vielä entisestään. Kuka asianosaiselle kaukaisempi sivullinen haluaa sekaantua ikävään asiaan, jos siitä on seurauksena vielä kahden työpäivän menetys, joiden päivien valitsemiseen todistaja ei enää voisi millään tavoin vaikuttaa?

Toimikunta on käyttänyt ehdotuksessaan sanaa muutoksenhakemus siitä asiakirjasta, jolla asianosainen hakee muutosta hovioikeuden päätökseen. Mielestäni nominatiivialkuinen sana muutoshakemus olisi parempi. Genetiivialkuinen muutoksenhakemus on melko kankea käyttää. Siten myös lakitekstiin tulisi mielestäni ottaa yleiskielen mukainen ja sanamuodostuksen kannalta parempi sana muutoshakemus.

En havainnut mietinnössä jotakin sivuhuomautusta (s. 100) lukuun ottamatta mainintaa, miten uudistus vaikuttaa hovioikeuksien työjärjestykseen. Mielestäni ainakin esittelijän laatimien asiakirjojen sisältö tulisi ottaa pohdittavaksi nyt lainsäädäntövaiheessa. Sanottu koskee myös asianosaisille erittäin tärkeätä juttujen käsittelyjärjestystä. Voisiko esim. hovioikeuden esittelijän muistion määrätä aina selkeästi jaettavaksi asianosaisjulkiseen ja salaiseen osaan? En kuitenkaan ole yllättynyt, jos em. asioitten mukaan ottamista hovioikeusuudistukseen vastustettaisiin.

Ehdotettu uudistus varmasti lisää entisestään asianajopalveluiden käyttöä oikeudenkäyntiasioissa. Uskon, ettei kukaan järkevä asianosainen enää yksin lähesty hovioikeuksia. Erityisen vaativaksi näyttää tulevan hovioikeuden keskitetty suullinen pääkäsittely, jossa asianosaisen pitäisi vedota kaikkiin niihin seikkoihin, jotka hän haluaa tulevan asetettavaksi hovioikeuden päätöksen perustaksi. Tämä edellyttänee joissakin jutuissa laajojen muistiinpanojen laatimista pääkäsittelyä varten. Eikö suullisessa pääkäsittelyssä riittäisi se, että siinä vain käytäisiin läpi hovioikeudelle toimitettu oikeudenkäyntiaineisto ja suullisen pääkäsittelyn perustana olisivat kirjallisesti laadittu muutoshakemus sekä siihen annettu vastaus? Jokainen asianajaja tietää, että esitettäessä kaikki aineisto suullisesti raskaassa (pää)käsittelyssä on erehtymisen ja huolimattomuuden vaara erityisen suuri. Korkeimman oikeuden valituslupakäytännön johdosta voi todeta, että asianosaisen lienee turha hakea asiamiehensä väsymykselle tai huomaamattomuudelle armoa ylemmältä taholta. Minulle ei olekaan lopullisesti selvinnyt, miksi hovioikeuden pääkäsittelystä on aiottu tehdä asianosaisen kannalta kovin raskassoutuinen. Käytännössä ehdotetun kaltainen pääkäsittely merkitsisi mm. sitä, että saman asianajajan täytyisi kyetä henkilökohtaisesti hoitamaan juttu alusta loppuun asti.

Alkuun

Alkuun

7. Oikeusturvako paremmaksi?

Uskon, että toimikunnan ehdotuksen toteuduttua vaikkapa sellaisenaan, tulee asianosaisen oikeusturva hovioikeusprosessissa toteutumaan jonkin verran paremmin. Erityisesti vaikeimpien juttujen käsittely muuttuu aivan olennaisesti, kun hovioikeudessa käydään vastaava prosessi kuin alioikeudessa.

Toimikunta on mietinnössään viitannut erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamisen mukana tuomiin velvollisuuksiin. Mietintöön perehtymisen jälkeen voi kuitenkin syntyä sellainen mielikuva, että kun oikeusturvaa ollaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen takia yhdestä päästä parantamassa, ollaan sitä valmiita heikentämään sieltä, missä Euroopan ihmisoikeussopimus ei tällä hetkellä näyttäisi rajoittavan hovioikeusmenettelyn yksinkertaistamista. Perustellusti voi kuitenkin kysyä, onko ehdotettu hovioikeusprosessi valituslupamenettelyineen kokonaisuutena tarkastellen Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen. Kuten alioikeusuudistusehdotuksen lausuntovaiheessa, en myöskään nyt voi välttyä esittämästä kysymystä siitä, ovatko tuomioistuimet asianosaisia varten vai toisinpäin. Eräät mietinnön ehdotukset ovat mielestäni kovin tuomarikeskeisiä.

Asianosaisen kannalta on mietinnössä mielestäni heikennyksenä nykyiseen menettelyyn verrattuna valituslupajärjestelmän käyttöönotto, lisänäytön esittämisrajoitukset, hovioikeudessa tapahtuvan suullisen argumentoinnin kirjaamatta jättäminen, oikeudenkäyntien huomattava kallistuminen, todistajien todisteluun suhtautumiseen lisääntyvä negatiivinen asenne ja kokonaisuutena tarkastellen menettelyn huomattava byrokratisoituminen. Asianosaisen oikeudenkäynnin takia tekemän työn kannalta arvioiden vanhassa järjestelmässä ei liene olennaisia puutteita. Suullisia käsittelyjä tarvittaisiin toki paljon enemmän ja juttujen käsittelyaika tulisi olla lyhyempi. Mietinnön johdosta voinee tuleville asianosaisille lohdutuksena todeta, ettei toimikuntakaan ole rohjennut lausua, että uudistus kokonaisuutena olennaisesti parantaisi asianosaisten oikeusturvaa hovioikeusprosessissa.

Mika Ala-Uotila

LAKITIETOA YKSITYISILLE

LAKITIETOA YRITYKSILLE

Toimistomme asianajajat ovat valinneet Sinua varten sellaisia linkkejä, joista voit saada hyvää informaatiota yksinkertaisten oikeudellisten ongelmien ratkaisuun.

Informaatio on tarkoitettu vain yleisinformaatioksi, emmekä vastaa sivuilla mahdollisesti olevista virheistä tai siitä, että joku on ryhtynyt tai jättänyt ryhtymättä johonkin toimenpiteeseen näillä sivuilla mainitun tai mainitsematta jätetyn asian vuoksi.

Konkreettisessa oikeudellisessa ongelmassa pyydämme Sinua kääntymään lakitoimistomme asianajajien puoleen.


ARTIKKELIT

Asianajaja, oikeustieteen lisensiaatin Mika Ala-Uotilan kirjoittamia artikkeleita ja esitelmiä (tarkoitettu lähinnä asianajajille, tuomareille ja lakimiehille).

© 2014 Asianajotoimisto Mika Ala-Uotila Oy - Sivukartta