Palveleva asiantuntijajoukkue

På Svenska In English Etusivulle
AJANKOHTAISTA LAKITIETOA

Konkurssin peruuntuminen

Konkurssi alkaa, kun velallinen asetetaan tuomioistuimen päätöksellä konkurssiin. Konkurssin alettua velallinen menettää oikeutensa määrätä konkurssipesään kuuluvasta omaisuudesta. Määräysvalta siirtyy tästä hetkestä lukien konkurssipesän hallinnolle. Omaisuuden hoitamista ja konkurssipesän hallintoa varten tuomioistuin määrää pesänhoitajan.

Joskus konkurssi saattaa peruuntua pian konkurssiin asettamisen jälkeen. Konkurssin peruuntuminen tarkoittaa siis sitä, että jo alkanut konkurssi päättyy. Konkurssin peruuntumisesta säädetään konkurssilain 7 luvun 13 §:ssä. Mikäli konkurssia on hakenut velkoja, voidaan konkurssi määrätä peruuntumaan velallisen ja konkurssihakemuksen tehneen velkojan yhteisestä hakemuksesta. Muiden velkojien suostumusta ei edellytetä, mutta muille velkojille ja pesänhoitajalle varataan tuomioistuimen harkinnan mukaan tilaisuus tulla kuulluksi peruuntumishakemuksen johdosta.

Peruuntumishakemus

Mikäli konkurssia on hakenut velallinen itse, riittää, että peruuntumishakemuksen tekee velallinen. Tällöinkin velkojille ja pesänhoitajalle varataan yleensä tilaisuus tulla kuulluksi.

Peruuntumishakemus tulee tehdä nopeasti konkurssiin asettamisen jälkeen, sillä edellytyksenä konkurssin peruuntumiselle on, että hakemus on tehty kahdeksan päivän kuluessa siitä, kun velallinen on asetettu konkurssiin. Lisäksi peruuntumiselle tulee hakemuksessa esittää pätevä syy. Konkurssin peruuntuminen on tarkoitettu pääasiassa niitä tilanteita varten, joissa konkurssihakemus on tehty erehdyksessä tai konkurssihakemus on jäänyt erehdyksestä tai epähuomiossa peruuttamatta. Pätevä syy konkurssin peruuntumiselle voi olla myös esimerkiksi se, että velkoja on saanut saatavalleen maksun kolmannen varoista ja sen vuoksi luopuu konkurssin jatkamisesta.

Konkurssin oikeusvaikutukset

Konkurssin peruuntuminen merkitsee sitä, että konkurssin oikeusvaikutukset lakkaavat heti, kun käräjäoikeus antaa päätöksensä konkurssin peruuntumisesta. Käräjäoikeus voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä, että konkurssin oikeusvaikutukset pysyvät voimassa, kunnes peruuntumispäätös on lainvoimainen tai asiassa toisin määrätään. Oikeusvaikutusten lakkaaminen tarkoittaa sitä, että velallista koskeva määräyskielto lakkaa ja saatava, joka ei ollut erääntynyt konkurssin alkaessa, palautuu erääntymättömään tilaan.

Konkurssin oikeusvaikutusten lakattua myös pesänhoitajan määräys ja toimivalta lakkaavat. Konkurssiasian neuvottelukunnan suosituksen mukaan, jos konkurssia on haettu peruuntumaan ja peruuntuminen vaikuttaa todennäköiseltä, pesänhoitajan ei tule ryhtyä muihin kuin omaisuuden arvon ja oikeuksien säilyttämisen edellyttämiin sekä tarpeettomien kustannusten rajoittamiseksi välttämättömiin toimenpiteisiin. Pesänhoitajan tulee konkurssin peruuntuessa antaa velalliselle tili siitä, mihin pesän varoja on käytetty. Pesänhoitajan palkkiosta päättää tuomioistuin konkurssilain 8 luvun 8 §:n mukaisesti.

3.3.2015

© 2017 Asianajotoimisto Mika Ala-Uotila Oy - Sivukartta