Asianosaisen oikeusturvasta hovioikeusprosessissa

Julkaistu Defensor Legisissä 5 - 6/92

Sisältö:

1. Johdanto
2. Vaatimusten ja niiden perusteiden kirjaaminen tuomioon
3. Tuomion oikeudelliset perustelut
4. Lisänäytön esittämismahdollisuudet erityisesti yksityiskohtaisten kirjallisten kertomusten valossa
5. Oikeudenkäyntikulujen määrä ja kuluratkaisujen perusteleminen
6. Juttujen käsittelyjärjestys ja käsittelyaika
7. Oikeudenkäyntiaineiston julkisuus (40)
8. Hovioikeuden tuomioon sisällytettävät muut asiat
9. Kohti pikaisia uudistuksia

1. Johdanto

Valituslupamenettely korkeimpaan oikeuteen on ollut voimassa 1.1.1980 alkaen (L 2.2.1979/104). Valituslupamenettely on johtanut siihen, että asianosaisen tulee aina varautua hovioikeuden antaman ratkaisun jäävän lopulliseksi ratkaisuksi ko. asiassa. Korkein oikeus käsittelee valitusluvan myönnettyään esim. vain n. 3 % hovioikeuksien käsittelemistä riita-asioista ja valituslupahakemuksista menestyy vain n. 12 %. (1)

Hovioikeuksien korostuneesta asemasta huolimatta hovioikeuksien työskentely ja päätöksentekotavat ovat jääneet monille asianosaisille ja heidän asiamiehilleen melko tuntemattomiksi. Osittain tämä johtunee suullisten käsittelyjen vähäisestä määrästä. Postitse tapahtuva oikeuden jako jää postia useimminkin lukevalle ainakin joiltakin osin hämäräksi.

Turun hovioikeuspiirin alueella aloitettiin keväällä 1991 hovioikeuden presidentti Touko Kososen johdolla asianajajien ja hovioikeuden välillä keskustelu yhteisistä ongelmista. (2) Hovioikeuksien ja asianajajien yhteistyö onkin välttämätöntä, jotta asianajajat esim. osaisivat tehdä oikeita johtopäätöksiä hovioikeuden suorittamien prosessinjohtotoimenpiteiden johdosta. Hovioikeuksien tuomarikunnan ja asianajajien välinen kanssakäyminen osaltaan jo edesauttaa osapuolten keskinäistä ymmärrystä. Käsitykseni mukaan tämä tunnustettiin yksimielisesti Turun hovioikeuden ja hovioikeuspiirin asianajajien yhteistilaisuudessa. Toivon, että tämä kirjoitus edesauttaa keskustelun jatkamista.

Käsittelen seuraavassa erityisesti riita-asioiden hovioikeusprosessiin liittyviä asianosaisen oikeusturvaongelmia. Tarkastelen ensinnäkin hovioikeuksien tuomioitten perustelemisen eräitä kysymyksiä, minkä jälkeen käsittelen lisänäytön esittämismahdollisuuksia erityisesti yksityisluontoisten kirjallisten kertomusten valossa, joista olen tehnyt empiirisen selvityksen. Olen tehnyt hovioikeuksien tuomitsemista oikeudenkäyntikuluista keskiarvolaskelmia ja esitän riita-asioitten käsittelyajoista joitakin huomioita. Käsittelen myös oikeudenkäyntiaineiston julkisuutta ja lopuksi tarkastelen tuomioihin sisältyvää informaatiota jutun käsittelystä hovioikeudessa.

Hovioikeustoimikunnan 1989 välimietinnössä (KM 1990:42) ei käsittelemiini kysymyksiin ole ehdotettu muutoksia juuri riita-asioitten osalta. Toimikunta on antamassa kuluvan vuoden aikana lopullisen mietintönsä. Sen tulevasta sisällöstä ei minulla ole tietoa. Riita-asioitten alioikeusmenettelyä koskevassa uudistuksessa uudistuvat tuomioistuimen ratkaisua koskevat säännökset (oikeudenkäymiskaari 24 luku; 1064/1991), jotka osin koskevat myös hovioikeuden tuomiota. Oikeusministeriön kaavailujen mukaan ne tulevat voimaan 1.12.1993. Uudistuvien säännösten osalta tarkastelen erikseen voimassa olevien ja voimaan tulevien säännösten vaikutuksia hovioikeuksien velvollisuuteen perustella antamansa tuomiot.

Esitän seuraavassa näkemyksiä erityisesti asianajotyössä saamieni kokemusten sekä kollegoitten kanssa käymieni keskustelujen perusteella. Lisäksi olen tätä esitystä varten hankkinut tietoja Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kirjastossa säilytettävistä kaikkien hovioikeuksien ratkaisutaltioista. (3) Olen saanut myös hovioikeuksista suoraan käyttööni joitakin tilastotietoja. Hovioikeuden presidentti Touko Kosonen on puolestaan auliisti vastannut eräisiin lähinnä hovioikeuksien työjärjestystä koskeviin kysymyksiini. Kirjoituksen kaikista johtopäätöksistä vastaan kuitenkin itse.

(1) HO:t antoivat vuonna 1990 5.548 tuomiota riita-asioissa. Samana vuonna KKO:een tehtiin valituslupahakemus 1.465 riita-asiassa ja valituslupia myönnettiin 177 kpl. Oikeushallintotilastoja vuodelta 1990 I s. 2, 3 ja 8. Oikeusministeriön oikeushallinto-osaston julkaisusarja 1/91.
(2) Ks. Alankoja, Turun hovioikeuden ja asianajajien yhteistilaisuus 6.3.1991, DL 1991 s. 358-359.
(3) Kaikki HO:t toimittavat Turun yliopistoon antamiensa ratkaisujen taltiot lukuun ottamatta Helsingin hovioikeutta, joka ei toimita yliopistoon rikosasioitten ratkaisutaltioitaan. Tarkasteltujen ajanjaksojen osalta on käyty läpi ko. ajanjakson osalta ainakin kaikki ratkaisukokoelmassa olleet riita-asioissa annetut tuomiot ja osin myös taltiot kaikissa varsinaisasioissa lukuun ottamatta rikosasioita. Riita-asioitten ulkopuolelle jäävät asuntoasiat, ulosottoasiat, hakemusasiat ja sotilasasiat.

2. Vaatimusten ja niiden perusteiden kirjaaminen tuomioon

Tuomio voidaan jakaa selostusosaan, perusteluihin ja lopputulokseen. (4) Voimassa olevassa lainsäädännössä on oikeudenkäymiskaaren (OK) 24:3, joka koskee tuomioistuimen ratkaisun perusteluvelvollisuutta ja siten myös hovioikeuksien tuomioitten perusteluvelvollisuutta. Muut tuomion sisältöä koskevat määräykset perustuvat korkeimman oikeuden 17.5.1952 (333/52) antamaan hovioikeuksien työjärjestykseen. Työjärjestyksessä olevien määräysten mukaan hovioikeuden tuomioon laaditaan myös tuomion selostava osa, johon sisältyy vaatimukset ja vaatimusten perusteet. Niiden kirjaaminen hovioikeuden tuomioon on yksi olennainen osa tuomion sisällöstä ja ne ovat keskeisiä osia tuomiossa sen ymmärrettävyyden kannalta erityisesti asianosaisen näkökulmasta. Tuomion selostavan osan uudistamista on ehdotettu jo vuosikymmenten ajan, mutta uudistukset odottavat vielä ainakin hovioikeustoimikunnan lopullista mietintöä. (5)

Hovioikeuksien työjärjestyksen 14a §:n 1 momentissa (114/75) todetaan, että hovioikeuden tuomioon on kirjoitettava lyhyt selostus hovioikeudessa esitetyistä vaatimuksista, jollei sitä erityisestä syystä pidetä tarpeettomana. Edelleen säännöksen 3 momentissa todetaan, että hovioikeuden tuomiota ei ole laadittava em. tavalla, jos ratkaisun selvyys vaarantuisi tai menettelyä ei muusta syystä katsota tarkoituksenmukaiseksi.

Vertaillessani hovioikeuden tuomioita tammikuulta 1992, totesin, että tuomioita annetaan monessa muodossa. Hovioikeuden tuomion väliotsikointiin vaikuttaa luonnollisesti myös alioikeuden päätöksen kirjoittamistapa. Asianosaistietojen jälkeen tuomiot alkoivat tammikuussa 1992 otsikoilla "Käsittely kihlakunnanoikeudessa", "Oikeudenkäynti hovioikeudessa", "Vaatimukset hovioikeudessa", "Valitukset hovioikeudessa" tms. otsikolla. Mielestäni parhaimmat tuomiot sisälsivät selostuksen alioikeudessa esitetystä kanteesta, siihen annetusta vastauksesta sekä ainakin pääpiirteissään ne perusteet, joihin kantaja oli hovioikeudessa vedonnut. Pelkistetyimmissä tuomioissa hovioikeus oli vain todennut, että kantaja oli hovioikeudessa uudistanut alioikeudessa esittämänsä kanteen, vaikka alioikeuden päätöksestä ei kanteen sisällöstä saanut selvyyttä taltiosta, koska alioikeus oli antanut päätöksensä referoimatta esitettyjä vaatimuksia ja niitten perusteita.

Hovioikeuksien työjärjestyksen määräykset ovat yksi syy sille, miksi hovioikeuksien tuomiot laaditaan tasoltaan vaihtelevalla tavalla ja miksi tuomioissa ei aina edes kaikkia vaatimuksia ole selkeästi kirjattu. Määräyksiä ei liene laadittu ainakaan siten, että asianosaiset itse voisivat saada tuomiosta selvyyden. Tietoni mukaan hovioikeuksien presidentit eivät ole myöskään antaneet ainakaan yhteisiä ohjeita tuomioitten laatimiseksi, vaikka työjärjestyksen 14a §:n 3 momentista saattaisi näin päätellä.(6)

Hovioikeuteen annettujen vastausten osalta tuomioissa oli miltei poikkeuksetta vain todettu, että vastaaja oli antanut vastauksen. Vain harvoissa tapauksissa totesin, että hovioikeus oli referoinut tuomioon vastauksesta uuden oikeustosiseikan tai todistustosiseikan, johon vastaaja oli vasta hovioikeudessa vedonnut. Osittain tämä johtunee siitä, että vastauksen referointiin ei hovioikeuksien työjärjestyksessä puututa lainkaan.

Havainnot hovioikeuksien tuomioista ainakin osittain selittävät sen, miksi asianosaiset joskus kokevat tuomiot puutteellisiksi. Ei ole harvinaista, että asianosaiselle jää epätietoisuus siitä, onko hovioikeus lainkaan huomannut seikkaa, johon hän on vedonnut, jos tuomiossa ei ole otettu siihen mitään kantaa. Sanottu koskee erityisesti vastauksia, joissa myös uusiin oikeustosiseikkoihin vetoaminen on rajoituksetta mahdollista.

Ylimpien tuomioistuinten edustajat ovat joskus moitiskellen ohjailleet erityisesti tutkijoita siitä, että jossakin jutussa ei olisikaan itse asiassa oikeastaan ollut kysymys siitä, miltä ensi näkemältä näyttää. (7) Edellä selvittämäni seikat huomioon ottaen ongelmat ovat todellisia, mutta hyvin usein lienee tuomioistuinten vika, mikäli edes ammattitaitoiset juristit eivät saa selvyyttä siitä, mistä jutussa oikeastaan on ollut kysymys ja mihin asianosaiset ovat vedonneet. (8) (4) Näin tuomio on jaettu esim. Ehdotuksessa pöytäkirjaa sekä tuomiota ja päätöstä koskeviksi oikeudenkäymiskaaren säännöksiksi s. 40 (OikM lainvalmisteluosaston julkaisu 1980:17, jälj. OikM 1980:17). Tuomion selostavaa osaa on kutsuttu myös kertoelmaksi (resiitti). Ks. tästä esim. Tirkkonen, Suomen siviiliprosessioikeus II (2. up. 1977) s. 246.
(5) Ks. OikM 1980:17 ja Tuomioita koskevien säännösten uudistamista käsitelleen toimikunnan mietintö (1966:B 27).
(6) Työjärjestyksen 14a §:n 3 momentissa todetaan, että hovioikeuksien presidentit antavat neuvoteltuaan tuomioiden ja päätösten laatimisesta tarkemmat ohjeet.
(7) Ks. esim. Kemppinen, Väittämistaakka ja syytesidonnaisuus, LM 1991 s. 4.
(8) Samansuuntaisesti Virolainen, Väittämistaakasta ja eräistä metodologisista kysymyksistä, LM 1991 s. 378.
Joskus voi olla pettävää vedota joihinkin hovioikeusratkaisuihin tai jopa korkeimman oikeuden ratkaisuihin edellä mainituista syistä. Esimerkiksi kelvannee korkeimman oikeuden tuomio osamaksusopimukseen perustuvaa velkomusta koskevassa jutussa 2.6.1986 nro 1775, joka ei ole vuosikirjaratkaisu. Jutussa auton myynyt autoliike oli siirtänyt osamaksusopimuksen rahoitusyhtiölle, joka sittemmin vaati ostajalta osamaksusopimukseen perustuvien erien suorittamista, kun ostaja oli hänelle tiedoksi annetusta osamaksusopimuksen siirtoilmoituksesta huolimatta palauttanut auton sen vaihdon yhteydessä alkuperäiselle myyjälle, joka oli sittemmin auton edelleen myytyään asetettu konkurssiin. Osamaksueristä jäi osa maksamatta. Rahoitusyhtiö voitti ostajaa vastaan nostamansa velkomuskanteen jokaisessa oikeusasteessa ja ostaja joutui näin hyvittämään osamaksusopimuksen siirronsaajalle maksamattomat osamaksuerät.

Tietoni mukaan rahoitusyhtiöt ovat useasti käyttäneet em. jutun taltiota hyväkseen alioikeuksissa. Jutun erityispiirre, joka ei taltiosta selviä, oli siinä, että auton ostaja olisi ennen rahoitusyhtiön nostamaan velkomusoikeudenkäynnin päättymistä saanut konkurssiin asetetun autoliikkeen edustajaa vastaan rikokseen perustuvan vahingonkorvaustuomion. Taltiosta ei myöskään selviä, mihin kaikkiin seikkoihin kantaja oli jutussa vedonnut. Lyhyen taltion esittämällä voi ulkopuolisille luonnollisesti antaa sen kuvan, että auton ostajan on turha vedota mihinkään seikkaan välttyäkseen osamaksusopimuksen mukaisten loppuerien maksamisesta osamaksusopimuksen siirronsaajalle, mikäli ostaja on palauttanut auton siirron tehneelle myyjälle, olipa jutun muut olosuhteet ja esitetyt seikat millaisia tahansa.

Tuomioistuimet eivät meillä usein kirjaa ratkaisujensa perusteluosaan muut kuin ne OK 24:3:n tarkoittamat pääsyyt, joihin tuomio perustuu. (9) Kuitenkin juuri tämän takia olisi hovioikeuden tuomion selostusosaan kirjattava ne kaikki seikat, joihin hovioikeus on ymmärtänyt asianosaisen vedonneen. Mikäli näin ei tehdä, ei asianosainen todennäköisesti koskaan saa selville sitä, onko hänen kirjelmänsä luettu hovioikeudessa huolellisesti tai onko hänen asiamiehensä tehnyt hovioikeusprosessissa virheitä tai unohtanut joitakin asioita.

Kun tuomioissa ei aina edes luetella kaikkia vaatimuksia, joihin asianosaiset ovat vedonneet, olen valmis epäilemään, huomioiden OK 24 luvun 3 §:n mukaisen vain pääsyiden esiintuomiseen perustuvan tuomioitten perustelutavan, että jotkut hovioikeuksien tuomiot eivät ehkä täytä Euroopan ihmisoikeussopimuksen (myöhemmin EIS) 6 artiklan 1 kappaleen vaatimuksia kunnollisesta oikeudenkäynnistä (fair trial). Ainakin perustelujen puutteellisuus voi yhdessä muiden puutteiden kanssa muodostaa tuomiosta ihmisoikeussopimuksen vastaisen. (10) Esimerkkinä mainitsen pelkistetysti referoiden jutun, jossa ostaja oli tehnyt kaupan kohteesta ensin suullisen sopimuksen ja antanut myyjäyhtiön edustajalle suuren osan kauppahinnasta. Sittemmin kaupan kohteesta tehtiin kirjallinen kauppakirja myyjäyhtiön toisen edustajan kanssa, joka ennen kaupan kohteen luovuttamista vaati yhden lisämaksuerän hyväksymistä. Ostaja ei todistettavasti hyväksynyt lisäerän vaatimista, mutta saadakseen kaupan kohteen haltuunsa maksoi viimeksi mainitun myyjän edustajan vaatiman erän. Lisäerän perimiseksi nostamansa velkomusoikeudenkäynnin ostaja voitti alioikeudessa, mutta hävisi hovioikeudessa. Hovioikeus perusti tuomion jälkimmäisen myyjän kanssa tehtyyn sopimukseen. Vaikka ostajan kanne perustui keskeisesti ensimmäisen myyjän yhtiön edustajan kanssa tehtyyn sopimukseen, hovioikeus ei ottanut siihen mitään kantaa. Tänä päivänä ostaja ei varmasti tiedä, miksi hänen tekemäänsä ensimmäistä sopimusta ei hovioikeudessa otettu huomioon.

Lailla oikeudenkäymiskaaren muuttamiseksi (1064/1991) muutetaan riita-asioiden osalta tuomioistuimen ratkaisua koskevia säännöksiä (uusi OK 24 luku). Eräät niistä koskevat myös hovioikeuden tuomiota. Hovioikeuksien osalta säännökset eivät tuo mitään uutta vaatimusten ja niiden perusteiden kirjaamisen osalta. Muutosten perustana olevassa hallituksen esityksessä oikeudenkäymiskaaren pöytäkirjaa ja tuomiota koskevien säännösten uudistamisesta riita-asioissa ei hovioikeuksien tuomiota koskevia ongelmia käsitellä erikseen lainkaan. Mielestäni on kuitenkin välttämätöntä, että tuleviin hovioikeusmenettelyä koskeviin säännöksiin sisällytetään hovioikeudelle velvollisuus kirjata tuomion selostavaan osaan kaikki asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tarkasti.

(9) Ks. tuomioiden oikeudellisista perusteluista erityisesti Linna, Ne pääsyyt, joihin päätös perustuu. Juhlajulkaisu Juhani Kyläkallio (Turku 1991) s. 129-136. Ks. perusteluvelvollisuudesta muilta osin esim. Virolainen, Alioikeusuudistus I (1991) s. 316-325 sekä siellä mainitut lähteet.
(10) Vrt. Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus (1991) sivulla 261 alaviitteessä 393 mainitut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut (jälj. Pellonpää). Vastaavansuuntaisesti perusteluista Liljenfeldt, Euroopan ihmisoikeussopimus Suomen oikeuslaitoksen näkökulmasta, DL 1991 s. 710 s.

Alkuun

3. Tuomion oikeudelliset perustelut

Hovioikeuden tuomion perustelemista koskevat uudistuksen jälkeen sekä voimassa oleva OK 24:3 että uusi 24:15: (11)

OK 24:3 1 ja 2 lause: Jokainen tuomio perustettakoon syihin ja lakiin eikä mielivaltaan, ja pantakoon siihen selvästi ne pääsyyt ja se lainkohta, johon päätös perustuu. Tuomari älköön sivuuttako mitään asianhaaraa, jonka kantaja haasteen nojalla on asiassa tuonut esiin taikka mitä vastaaja tavalla tai toisella on sitä vastaan väittänyt, vaan antakoon siitä päätöksen, sen laadun mukaan.

Uusi OK 24:15: Tuomio on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu. Perusteluissa on myös selostettava, millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä.

Uudesta OK 24:15:sta on todettava, ettei se mielestäni välttämättä tuo hovioikeuksien tuomioihin oikeudellisten perustelujen osalta mitään uutta. Säännös kyllä velvoittaa yksityiskohtaisesti ottamaan kantaa näyttökysymyksiin. Hovioikeus voinee siten esim. perustaa irtaimen kauppaa koskevan tuomion kauppalakiin, mutta jättää kokonaan perustelematta, miksi tilanteeseen ei ollut sovellettava asianosaisen esittämää kuluttajansuojalakia. (12) Erityisesti riita-asioissa hovioikeudessa oikeuskysymysten perusteleminen olisi kuitenkin usein tärkeämpää kuin näytön arviointi. Korkein oikeus ottaa nykyisin käsiteltäväkseen riita-asioita miltei pelkästään oikeuskysymysten selvittämiseksi, mistä syystä asianosaisen tulisi saada jo hovioikeudelta perusteltu vastaus epäselvään oikeudelliseen ongelmaan. (13)

Nähtäväksi jää, millaisia lisäehdotuksia hovioikeustoimikunta tekee hovioikeuksien tuomioiden sisältöön ja miten tuomiot tulevat perustelujen osalta täyttämään Euroopan ihmisoikeussopimuksen vaatimukset. De lege ferenda katson, että käytännössä useimmissa jutuissa ylimmäksi tuomioistuimeksi jäävän hovioikeuden tuomion perusteluvelvollisuuteen olisi sisällytettävä myös velvollisuus ottaa kantaa oikeudellisesti epäselvässä tilanteessa siihen vaihtoehtoiseen oikeusohjeeseen, jonka asianosainen on perustellusti väittänyt soveltuvan juttuun, mutta jota oikeusohjetta hovioikeus ei ole asettanut tuomion perustaksi. Vuoden 1980 uudistusehdotuksessa tuomion perusteluvelvollisuudeksi ehdotettiin oikeudellisen epäselvyyden osalta seuraavaa: "Oikeuskysymyksen tulkinnanvaraisuuden sitä edellyttäessä on selvitettävä, mistä syystä lainkohtaa tai oikeusohjetta on sovellettu". (14)

Hovioikeuksien työtä tulee tulevaisuudessa helpottamaan se, että asianosaiset eivät alioikeuksia koskevan riita-asioitten oikeudenkäyntimenettelyä koskevan uudistuksen (1064/1991) tultua voimaan saisi enää hovioikeudessa pääsääntöisesti vedota uusiin seikkoihin (uusi OK 26:14). Samalla valituskirjelmälle asetettavia vaatimuksia tultanee tiukentamaan, mikä käy ilmi hovioikeustoimikunnan välimietinnöstä. (15) Lisäksi hovioikeuden työtä tulee helpottamaan alioikeudessa hyvin ja perustellen laadittu tuomio, jota koskevat säännökset ovat voimaan tulevassa laissa melko yksityiskohtaisia (uusi OK 25 luku).

(11) Ks. säännösten keskinäisestä suhteesta Virolainen, Alioikeusuudistus I s. 316-325.
(12) Ks. oikeudellisia perusteluja koskevan problematiikan osalta erityisesti Linna, em. artikkeli.
(13) Ks. korkeimman oikeuden valituslupakäytännöstä jäljempänä jaksossa 9 esitettyä.
(14) OikM 1980:17 s. 45 ja 72.
(15) Hovioikeustoimikunnan välimietintö s. 19 ja 32
Alkuun

4. Lisänäytön esittämismahdollisuudet erityisesti yksityiskohtaisten kirjallisten kertomusten valossa

Keskeinen ja tunnustettu ongelma hovioikeusprosessissa on suullisten käsittelyjen vähyys erityisesti riita-asioissa. Suullisten käsittelyjen määrä erityisesti riita-asioissa ei ole kuitenkaan lisääntynyt tehdyistä ehdotuksista huolimatta. (16) Tämä selviää seuraavasta taulukosta:

TAULUKKO 1

SUULLISET KÄSITTELYT HOVIOIKEUKSISSA RIITA-ASIOISSA

	-85	-86(35)	-87	-88	-89	-90	-91
Turku (17)	n.23	n.22	n.21	n.12	10	n.21	17
Vaasa	0	1	4	1	2	1	8
Itä-Suomi	0	2	0	1	1	3	3
Helsinki (18)	Yht. 38 kpl eli 5.3 juttua/vuosi
Kouvola	3	2	1	2	1	0	0
Rovaniemi	0	0	0	1	0	1	1

Vallitseva tilanne johtuu suullisten käsittelyjen järjestämistä hovioikeudessa sääntelevästä OK 26 luvun 7 §:stä, jonka mukaan suullinen käsittely on järjestettävä tarvittaessa. Säännöstä on ainakin useimmissa hovioikeuksissa tulkittu siten, että mitään objektiivisia kriteerejä ei suullisen käsittelyn järjestämiselle ole juuri riita-asioitten osalta asetettu. (19) Säännöstä ei ole riita-asioitten osalta ehdotettu muutettavaksi hovioikeustoimikunnan välimietinnössä. (20) Apua OK 26 luvun 7 §:n tulkinnan muuttamiseksi ei ehkä löydy EIS:sta, koska Suomi teki sopimuksen ratifioidessaan sopimukseen varauman juuri eräissä ylioikeuksissa järjestettävien suullisten käsittelyjen osalta. Sopimuksen voimaan saattamisesta annetun asetuksen (439/90; SopS 19/90) 2 §:ssä todetaan, ettei Suomi voi taata oikeutta suulliseen käsittelyyn hovioikeuksissa OK 26:7:n mukaisesti sikäli kuin Suomen nykyinen lainsäädäntö ei sisällä sellaista oikeutta.

(16) Ks. esim. Alkio, Suullisten käsittelyjen lisääminen hovioikeuksissa. Tuomarin kirjoituksia viideltä vuosikymmeneltä. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja sarja C N:o 14 s. 216-223.
(17) Turun hovioikeudessa ei ole joka vuosi erikseen tilastoitu rikos- ja riita-asioiden suullisia käsittelyjä. Presidentti Touko Kososen antaman tiedon mukaan noin puolet Turun hovioikeudessa järjestetyistä suullisista käsittelyistä on tapahtunut riita-asioissa.
(18) Helsingin hovioikeudessa ei puolestaan minulle annettujen tietojen mukaan ole tilastoitu vuosittain erikseen suullisia käsittelyjä riita-asioissa.
(19) Tosin hallituksen esityksessä oikeudenkäymiskaaren muutoksenhakua hovioikeuteen koskevien säännösten ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta s. 28 (N:o 184 1977 vp.) todetaan, että "Säännös on tältä osin laadittu väljäksi, mutta tarkoituksena on, että suullinen käsittely järjestetään, jos se on asianosaisten kuulemisen tai muuten jutun selvittämisen kannalta tarpeellista".
(20) Hovioikeustoimikunnan välimietintö s. 6.

OK 26 luvun 7 §:stä riippumatta asianosaisella on kuitenkin oikeus esittää hovioikeudelle uutta todistajanäyttöä. Asianosaisen vedotessa OK 17 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuun yksityisluontoiseen kirjalliseen kertomukseen (21), johon on kiinnitettävä huomiota, on kertomuksen antajaa kuultava todistajana joko hovioikeudessa tai hovioikeuden määräämässä alioikeudessa. Hovioikeus voi kiinnittäessään kertomukseen huomiota, järjestää OK 26 luvun 7 §:n mukaisesti suullisen käsittelyn, jossa kirjallisen kertomuksen antajaa kuullaan todistajana ja asianosaiset voivat esittää seikasta, josta todistajaa kuullaan, myös muuta näyttöä. Vaihtoehtoisesti hovioikeus voi järjestää pelkästään todistajan kuulemiseksi tarkoitetun käsittelyn hovioikeudessa tai alioikeudessa. Tämä kuuleminen tapahtuu OK 17 luvun 32 §:n mukaisesti, kuten todistajan kuulustelu alioikeudessa yleensä. (22)

Järjestettäessä todistajan kuuleminen OK 17:11.2:n tarkoittamalla tavalla asianosaisella ei ole tuomioistuimen niin katsoessa muuta oikeutta kuin todistajan kuulustelu ja johtopäätösten tekeminen kuulemisen johdosta. Näin tapahtuva todistajan kuuleminen ei ole sama suullinen käsittely kuin OK 26:7:n mukaan hovioikeudessa järjestetty käsittely, joka tosin voidaan rajoittaa koskemaan tiettyä ongelmaa, josta asianosainen saa esittää haluamaansa selvitystä. Käytännössä OK 17:11.2:n mukaisia todistajan kuulemisia järjestetään hyvin harvoin. Läpikäydyssä riita-asiain tuomioissa loka-joulukuulta 1991 pelkkiä todistajien kuulemisia ei taltioiden mukaan järjestetty lainkaan. Niiden sijaan todistajia kuullaan suullisissa käsittelyissä, joissa asianosaisilla on oikeus antaa suullista lisäselvitystä ja hovioikeuden kannasta riippuen myös argumentoida kirjallisesti.

OK 17:11.2 sai nykyisen sisältönsä lailla 29.7.1948/571, jolloin koko oikeudenkäymiskaaren todistelua koskeva luku uudistettiin. (23) Säännöstä ei ole ehdotettu muutettavaksi esim. hovioikeustoimikunnan välimietinnössä eikä se myöskään muutu riita-asioitten oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisen yhteydessä, vaikkakin se (toinen momentti) siirtyy pykälän 3 momentiksi (1052/1991).

Asianosaisen esittäessä OK 17:11.2:n mukaisen yksityisluontoisen kirjallisen kertomuksen hovioikeudessa, on hovioikeuden tutkittava kertomus ja verrattava kertomusta muuhun asiassa esitettyyn todistusaineistoon. Mikäli kertomuksen sisältöön olisi kiinnitettävä huomiota, on lainkohdan ehdottoman määräyksen mukaisesti todistajaa kuultava. Hovioikeus joutuu punnitsemaan kirjallisen kertomuksen perusteella kertomuksen merkitystä ikään kuin todistajaa olisi jo kuultu jutussa todistajana ja todistajan kertomuksen arviointi tapahtuu objektiivisten kriteerien perusteella.

Kirjallisiin yksityisluontoisiin kertomuksiin tukeudutaan hovioikeusprosessissa varsin usein. Pyynnöstäni oik.yo Paula Jussila laski Turun yliopiston hovioikeuksien ratkaisujen kokoelmista ne kaikkien hovioikeuksien riita-asioissa loka-joulukuussa 1991 julkipanemat jutut, joihin asianosaiset olivat hovioikeuden ratkaisutaltion mukaan jättäneet yksityisluontoisia kertomuksia, mutta joissa jutuissa hovioikeus ei ollut kuullut todistajaa, järjestänyt suullista käsittelyä tai palauttanut juttua. (24) Kokonaiskuvan saamiseksi laskettiin myös suullisten käsittelyjen järjestämistä ja asian palauttamista alioikeuteen koskeneet pyynnöt, joissa ei ollut esitetty yksityisluontoisia kertomuksia, sekä järjestettyjen suullisten käsittelyjen ja alioikeuteen palautettujen juttujen lukumäärät. (25) Osassa juttuja, joissa oli kirjallinen kertomus, oli myös nimenomaan pyydetty suullista käsittelyä ja/tai jutun palauttamista alioikeuteen, mikä ei ensimmäisestä taulukosta näy erikseen.

(21) Ks. yksityisluontoisista kertomuksista Jokela, Yleisen alioikeusmenettelyn suullisuudesta, välittömyydestä ja keskityksestä, Oikeustiede 1988, s. 93-97.
(22) Ellilä, kirjallisten todistajankertomusten käsittely ylemmissä oikeusasteissa, DL 1953 s. 296 (jälj. Ellilä).
(23) Hallituksen esitys 137/1945 vp, lakivaliokunnan mietintö 12/1947 vp, suuren valiokunnan mietintö 144a/1947 vp. Ks. säännöksen syntyhistoriasta Ellilä s. 288-317 ja Tirkkonen, Uusi Todistuslainsäädäntö 1949 s. 69-72. (jälj. Tirkkonen).
(24) Oik.yo Paula Jussila selvittää Turun yliopiston prosessioikeuden professorin Antti Jokelan ohjauksessa suullisia käsittelyjä hovioikeuksissa koskevaan tutkielmaansa yksityisluontoisten kertomusten määrän rikosjutuissa vastaavalta ajalta.
(25) Tilastoissa on se virhemahdollisuus, että Turun yliopistossa ei tarkastetuissa taltioissa olisikaan ollut kaikkia taltioita (jotka kaikki eivät ole arkistossa peräkkäin numerojärjestyksessä) tallessa. On myös mahdollista, että HO:n tuomio on merkintöjen osalta vajavainen, kuten seuraavasta alaviitteestä ilmenee.

TAULUKKO 2

HOVIOIKEUKSISSA HUOMIOIMATTA JÄTETYT YKSITYISLUONTOISET KERTOMUKSET JA HYLÄTYT VAATIMUKSET RIITA-ASIOISSA LOKA-JOULUKUUSSA 1991

	Julkipannut tuomiot yht.	Yksi tai useita kertomuksia	Pyyd. suull. käsittelyä ja/tai jutun palauttamista (ei kertomuksia)	Edellisten juttujen osuus kaikista %
Turku	439	12	15	6,2
Vaasa	242	15	12	11,2
Itä-Suomi (26)	241	?	8	?
Helsinki	507	19	46	12,8
Kouvola	185	12	10	11,9
Rovaniemi	131	12	11	17,5
Kaikki	1.745	70	102	9,9

TAULUKKO 3

SUULLISET KÄSITTELYT JA PALAUTETUT JUTUT RIITA-ASIOISSA LOKA-JOULUKUUSSA 1991

	Suullinen käsittely, suluissa koko vuosi.	Palautetut jutut (27)
Turku	4 (17)	6
Vaasa	242	15	12	11,2
Itä-Suomi (26)	241	?	8	?
Helsinki	507	19	46	12,8
Kouvola	185	12	10	11,9
Rovaniemi	131	12	11	17,5
Kaikki	1.745	70	102	9,9

TAULUKKO 3

SUULLISET KÄSITTELYT JA PALAUTETUT JUTUT RIITA-ASIOISSA LOKA-JOULUKUUSSA 1991

	Suullinen käsittely, suluissa koko vuosi.	Palautetut jutut (27)
Turku	4 (17)	6
Vaasa	1 (8)	3
Itä-Suomi	- (3)	1
Helsinki	1 (n. 5,3)	8
Kouvola	-	-
Rovaniemi	1 (1)	2
Kaikki	7 (29)	19

Hovioikeuksille esitettyjen kirjallisten todistajien kertomusten lukumäärästä voi päätellä, etteivät hovioikeudet ehkä ole noudattaneet kovin tunnollisesti OK 17:11.2:n määräystä kertomuksen antajan kuulemisesta hovioikeudessa tai hovioikeuden määräämässä alioikeudessa. Samaan lopputulokseen on luonnollisesti päästy palauttamalla juttu alioikeuteen tai järjestämällä suullinen käsittely hovioikeudessa. Näitä juttuja on kuitenkin vain 1-2 % kaikista riitajutuista. Yksi vaihtoehto on se, että kertomuksia on kaikesta huolimatta otettu huomioon hovioikeuksissa ilman, että todistajia olisi erikseen kuultu ja että tästä olisi tuomioon tehty merkintää. Näin ei ole ratkaisutaltioitten mukaan kuitenkaan tapahtunut, koska yhtään kertomusta ei taltioitten merkintöjen mukaan otettu huomioon ilman hovioikeudessa tapahtunutta varsinaista suullista käsittelyä. Taulukosta voi kuitenkin riidattomasti todeta, että hovioikeuksiin kohdistuu melko suuri paine suullisten käsittelyjen järjestämiseksi riita-asioissa. Kokemuksieni ja eräitten kollegojenkin arvion mukaan vähintään puolessa niistä riitajutuista, joissa pyyntöihin ei oltu suostuttu ja joihin oli liitetty yksityisluontoinen kertomus ja/tai esitetty pyyntö suullisesta käsittelystä, olisi ollut todellinen lisänäytön tarve. Kun pyynnöt ja kertomusten määrä suhteutetaan koko kalenterivuonna julkipantujen tuomioitten määrään, voidaan todeta, että em. pyyntöjä ja/tai kertomuksia, jotka eivät hovioikeuksissa olleet aiheuttaneet toimenpiteitä, käsiteltiin hovioikeuksissa riita-asioissa v. 1991 n. 600 kpl ja ainakin 300 jutussa olisi ollut todellinen tarve lisäselvityksen esittämiseen. (28)

Käydessäni läpi hovioikeuksien tuomioita, jouduin myös toteamaan, että perustelut suullisen käsittelyn hylkäämiselle ja yksityisluontoisten kirjallisten kertomusten huomioimatta jättämiselle olivat pelkistettyjä ja osin vähän kertovia. (29) Usein käytetty perustelu oli seuraava: "Hovioikeus ei ota huomioon yksityisluonteista kirjallista kertomusta. Lainkohta: Oikeudenkäymiskaari 17 luku 11 §". Tai: "Hovioikeus ei ota huomioon yksityisluonteisia kirjallisia kertomuksia". Tämän perustelun osalta on todettava, että ainakin ulkopuoliselle jää epäselväksi se, onko hovioikeus ratkaisuissaan soveltanut OK 17 luvun 11 §:n ensimmäistä vai toista momenttia. Ensimmäisessä momentissa kielletään kirjallisten todistajankertomusten käyttö todisteena oikeudessa. Jossain jutussa hovioikeus oli puolestaan perustellut, että asiassa ei oltu esitetty pätevää syytä vedota kertomuksiin vasta hovioikeudessa. Laista ei löydy tukea näkemykselle, jonka mukaisesti asianosaisen tulisi esittää jokin erityisen pätevä syy sille, että yksityisluontoisiin kertomuksiin vedotaan vasta hovioikeudessa. Toki hovioikeuden perustelujen takana voi olla asianosaisen ehkä shikaanimainenkin tarkoitus, joka ei selviä jutun taltiosta, mutta toisaalta asianosaisten elämä on usein tarujakin ihmeellisempää ja asiamiehillekin tuntematonta.

(26) Itä-Suomen hovioikeuden presidentti Esko Kilpeläiseltä 28.4.1992 saamani tiedon mukaan Itä-Suomen hovioikeudessa ei tuomioon tehdä erillistä merkintää siitä, että asianosainen on toimittanut HO:een yksityisluontoisen kirjallisen kertomuksen, jota ei ole otettu huomioon asiaa ratkaistaessa. Siten Itä-Suomen hovioikeuden osalta tilasto on puutteellinen.
(27) Tiedossani ei ole palautettujen juttujen määrää koko vuonna. Vuonna 1988 palautettiin HO:ista alioikeuksiin 60 riitajuttua eli 0,9 % kaikista HO:issa ratkaistuista 6376 riitajutusta. Tilastokeskus, Tuomioistuinten toiminta 1988 (Helsinki 1990) s. 72.
(28) Vuonna 1991 HO:t antoivat riita-asioissa tuomioita seuraavasti: Turku 1335, Vaasa 756, Itä-Suomi 740, Helsinki 1948, Kouvola 565, Rovaniemi 491 ja kaikki yhteensä 5835 kpl.
(29) Näin myös Liljenfeldt-Latvala, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (6 artikla) hovioikeuden näkökulmasta, DL 1990 s. 456 s. ja Liljenfeldt, Euroopan ihmisoikeussopimus Suomen oikeuslaitoksen näkökulmasta, DL 1991 s. 710 s.

Kertomusten huomiotta jättämiseen voi kuitenkin olla syy myös asiamiehessä, joka on kirjannut kertomuksen ja liittänyt sen hovioikeudelle toimitettuihin asiakirjoihin. Ehkä todistajan kertomuksen sisältöä olisi valitus- tai vastauskirjelmässä esiteltävä yksityiskohtaisesti ja selitettävä, miten kertomus asianosaisen mielestä tukee asianosaisen vaatimuksia ja miten kertomuksen antajan kuuleminen muuttaisi jutun lopputulosta.

Jotkut aiheesta kirjoittaneet ovat katsoneet, ettei asianosaisten tulisi lainkaan liittää kirjallisia kertomuksia hovioikeuksille osoittamiinsa kirjelmiin, vaan ovat kehottaneet asianosaisia yksilöimään kirjelmässä, miksi suullinen käsittely hovioikeudessa olisi tarpeen ja mitä esitetyt todistajat tietäisivät. (30) Suullisten käsittelyjen vähäisestä määrästä johtuen olen varauksetta valmis toteamaan, että huolellinen asiamies liittää hovioikeudelle toimittamiinsa asiakirjoihin erillisen todistajan kertomuksen, eikä tyydy vain selvittämään todistajan tietoja kirjelmässään. (31) Liittämällä kirjelmän oheen yksityisluontoisen kirjallisen kertomuksen, syntyy hovioikeudelle ehdoton velvollisuus kuulla todistajaa hovioikeudessa tai sen määräämässä alioikeudessa, jos kertomus voi vaikuttaa jutun lopputulokseen.

Säännöksen asianosaismyönteisen tulkintakannanoton tueksi viittaan myös EIS:n voimaansaattamisesta annetun asetuksen 2 §:ään, johon on kirjattu Suomen EIS:en 6 artiklan 1 kappaleeseen tekemä edellä selostamani varauma. Varaumassa ei ole mainittu OK 17 luvun 11 §:n 2 momenttia. Mielestäni varauman puuttuminen 17:11.2:n osalta merkitsee sitä, että hovioikeuden on aina kuultava todistajaa joko hovioikeudessa tai sen määräämässä alioikeudessa, mikäli hovioikeudelle toimitettu kirjallinen kertomus asianosaisen perustellun väitteen mukaan vaikuttaa jutun lopputulokseen. EIS:n 6 artiklan 1 kappaleen tarkoitus huomioon ottaen hovioikeus ei mielestäni useinkaan voisi torjua perusteltua todistajan kuulemiseksi esitettyä pyyntöä. (32)En ainakaan itse ole usein ollut alioikeudessa tai hovioikeudessa kuulemassa todistajaa, jonka kertomukselle ei edes jälkeenpäin arvioiden ole ollut mitään merkitystä jutun lopputuloksen kannalta.

Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyä koskevan uudistuksen myötä OK 17:11.2:n (tuleva OK 17:11.3) asema muuttuu hieman erikoiseksi. Tulevan OK 25:14:n (1052/1991) mukaan valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asioissa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alioikeudessa tai että hänellä on muuten ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. OK 17:11.2 on nimittäin ennen em. yleissäännöstä voimassa ollut erityissäännös (lex specialis) ja siten yleisten oikeusperiaatteiden nojalla voimassa yleissäännöksestä huolimatta. (33) OK 17:11.2:n mukaan uutta todistajanäyttöä voi esittää hovioikeudessa rajoituksetta. Lain laatijoitten tarkoitus lienee ollut toinen.

OK 17:11.2:n aseman verrattuna em. näytön esittämisrajoitukseen tekee ongelmalliseksi em. OK 17:11.2:n puuttuminen EIS:een tehdystä varaumasta. Onko OK 25:14:n päämääränä rajoittaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen voimaantulohetkellä (10.5.1990) asianosaisella hovioikeusprosessissa olleita oikeuksia ennen kuin myös riita-asioitten osalta varauma poistetaan EIS:sta? Ongelma selvinnee viimeistään riita-asiain alioikeusmenettelyä koskevan uudistuksen tullessa voimaan.

(30) Näin Huttunen, Valituskirjelmän laatiminen hovioikeuteen s. 25, teoksessa Valituskirjelmän laatiminen ja valituslupamenettely. Lakimiesliiton koulutuskeskuksen julkaisusarja n:o 42 1986. Häntä tukien Ahngner, Näkökohtia muutoksenhakukirjelmän laatimisesta hovioikeuteen, DL 1991 s. 327.
(31) Näin myös Ellilä s. 309.
(32) Vrt. Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkintaa suullisten käsittelyjen osalta esim. Pellonpää s. 276 ss. Sanottu koskee myös ihmisoikeussopimukseen tehdyssä varaumassa tarkoitettuja muita OK 17:11.2:n tarkoittamia ylempiä oikeusasteita korkeinta oikeutta lukuun ottamatta (ks. OK 30:7). Ks. ylempien oikeusasteitten määrittelystä OK 17:11:n mukaan Ellilä s. 293-297 ja Tirkkonen s. 70-71.
(33) Ks. lakitekstin sisäisestä etujärjestyksestä Aarnio, The rational as reasonable (Dordrecht 1987) s. 98. Ks. myös Scheinin, Ihmisoikeudet Suomen oikeudessa (Jyväskylä 1991) s. 45-46 ja siellä mainitut lähteet.

Alkuun

5.Oikeudenkäyntikulujen määrä ja kuluratkaisujen perusteleminen

Oikeudenkäyntikuluista käytävään keskusteluun liittyy aina myös arvoväritystä. Jotkut tuomarit ajattelevat, että asianajajien ansiotasoon vaikutetaan tuomitsemalla vähän oikeudenkäyntikuluja. Olen myös kuullut, että hovioikeuksissa on vielä voimissaan ajattelutapa, jonka mukaan tuomitsemalla vähän oikeudenkäyntikuluja hovioikeuksissa, rajoitetaan hovioikeuksiin tulevien valitusten määrää. (34)

En tässä kirjoituksessa käy läpi niitä säännöksiä, jotka hovioikeuksia sitovat oikeudenkäyntikuluja tuomitessaan, vaan puutun siihen tosiasiaan, että hovioikeuksien tuomitsemat oikeudenkäyntikulut eivät riita-asioissa pääsääntöisesti vastaa asianosaiselle hovioikeusmenettelystä aiheutuvia kustannuksia. Käsitykseni mukaan hovioikeuksien tuomitsemat oikeudenkäyntikulut ovat ainakin riita-asioissa irtautuneet useimmissa hovioikeuksissa niin kauaksi todellisista kustannuksista, että asianajajat eivät ole pitkään aikaan toimeksiantosuhteissa laskuttaneet päämiehiltään pelkästään hovioikeuksien tuomitsemia oikeudenkäyntikuluja. Tähän ei heillä luonnollisesti ole mitään velvollisuuttakaan.

Vertailun tekeminen hovioikeuksien tuomitsemien oikeudenkäyntikulujen ja asianajajien päämiehiltään laskuttamien kustannusten välillä ei ole mahdollista tilastojen puuttumisen takia. Lisäksi pääosin hovioikeuksien summaarisesta oikeudenkäyntikulujen tuomitsemismenettelystä johtuen asianosaiset ja heidän edustajansa eivät ole aina toimittaneet kululaskelmia hovioikeudelle. Todellisten, asianajajien asiakkailtaan laskuttamien hovioikeuskustannusten arvioinnissa voidaan vertailuperustana käyttää kuitenkin Suomen Asianajajaliiton vahvistamaa palkkio-ohjesääntöä. Suomen Asianajajaliiton 8.6.1990 vahvistaman palkkio-ohjesäännön mukaisesti asianosaisten minimikustannukset ovat hovioikeuteen annettavan vastauksen osalta karkeasti arvioiden seuraavat:

alioikeuden päätöksen lainvoimaisuuden selvittäminen ja valituksen hankkiminen alioikeudesta	150 mk
valitukseen perehtyminen ja vastauksen laatiminen	1.800 mk
vastauksen toimittaminen alioikeudelle	150 mk
leimamerkit (vastaus ja valtakirja)	24 mk
valituksen ja vastauksen jäljennöksien toimittaminen päämiehelle	150 mk
varaus hovioikeuden tuomion lunastusta varten	350 mk
varaus tuomion palautusta ja jutun loppuselvittelyä varten	350 mk
Yhteensä	2.924 mk

Olennaista edellä esitetyssä asiamiehen kulu- ja palkkiolaskelmassa on laskelman loppusumman suurusluokka perusjutussa. Riita-asioissa on varsin tavallista, että kulu- ja palkkioveloituksen määrä hovioikeuden osalta on yli 4.000 mk, usein huomattavasti enemmän, mikäli asianajaja on esim. ollut yhteydessä todistajiin ja kirjoittanut todistajien kirjalliset lausunnot.

Vastauksen antamisen johdosta tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrän selvittämiseksi kävin läpi kaikki hovioikeuksien muissa kuin rikosasioissa tammikuussa 1992 antamat ratkaisut. Tämän esityksen kannalta oli olennaista selvittää ero hovioikeuksien tuomitsemien ja asianosaisten maksamien kustannusten välillä. Tämä ero selviää alempana olevasta taulukosta näkyvistä keskiarvoista. Keskiarvojen lisäksi oli poimituista luvuista johdettavissa myös muita asianajajien ja asianosaisten ehkä tarvitsemia tietoja.

Päävertailuaineistoksi valitsin hovioikeuksien tuomitsemat vastauskulut, koska valitusten menestymisprosentti on melko alhainen ja monissa tapauksissa juttunsa hovioikeudessa voittanut ei saa kuluistaan korvausta tai voittaneelle tuomitaan sekä alioikeuskulut että hovioikeuskulut yhtenä summana. Tästä ei luonnollisesti ole eriteltävissä asianosaisille tuomittuja oikeudenkäyntikuluja hovioikeuden osalta. Taulukosta on myös poistettu jutut, joissa oli järjestetty suullinen käsittely tai hankittu jokin kallis asiantuntijalausunto. Näissä jutuissa oikeudenkäyntikuluja oli tuomittu huomattaviakin määriä, mutta ne eivät luonnollisesti kuvaa tavoittelemiani tavanomaisen riita-asian keskimääräisiä kuluja, joitten asianosaiselle aiheuttamat kustannukset on melko hyvin arvioitavissa.

TAULUKKO 4

SELVITYS TUOMITUISTA VASTAUSKULUISTA VARSINAISASIOISSA LUKUUN OTTAMATTA RIKOSASIOITA TAMMIKUUSSA 1992

	Julkipannut ratkaisut kpl	Lasketut vastauskulut kpl (35)	Keskiarvo	Useimmiten tuomittu kulumäärä kpl / mk	Vaihteluväli
Turku	114	41	1.245	12 / 1.500	675 - 1.500
Vaasa	65	26	1.225	7 / 1.150	600 - 2.500
Itä-Suomi	53	18	822	11 / 850	500 - 900
Helsinki	211	69	980	34 / 1.000	700 - 1.500
Kouvola	36	30	1.078	15 / 1.000	550 - 1.200
Rovaniemi	58	17	1.074	5 / 1.200	600 - 1.200

Lisäksi laskin kaikkien hovioikeuksien tuomitsemien valituskustannusten keskiarvon tammikuulta 1992. Juttunsa voittaneille valittajille oli tuomittu eritellysti kuluja hovioikeuden osalta 32 jutussa. Näitten keskiarvoksi sain 1.353 mk ja vaihteluväliksi 1.000 - 2.000 mk.

Edelleen laskin tammikuulta 1992 kaikkien hovioikeuksien tuomitsemat oikeudenkäyntikulut jutuista, joissa valittaja oli voittanut jutun hovioikeudessa ja jossa hän oli myös antanut vastauksen jutun hävinneen asianosaisen tekemän valituksen johdosta. Näitä juttuja löytyi 19 kpl. Kulujen keskiarvoksi sain 1.657 mk ja vaihteluväliksi 1.200 - 2.000 mk.

(34) Vanhemmassa kirjallisuudessa esim. Kalha, Oikeudenkäyntikulujen tuomitseminen riitajutuissa, erittäinkin ylemmissä oikeuksissa, LM 1944 s. 182.
(35) Yhdessä jutussa on voitu tuomita useita vastauskuluja. Tilastossa on otettu huomioon vain ne jutut, joissa asianosaisella oli juristiavustaja.

Tuomittujen oikeudenkäyntikulujen alhaisuus voi myös johtua siitä, että asianosaiset eivät aina edes esitä hovioikeudelle mitään täsmällistä markkamääräistä kuluvaatimusta. Vanhemmat asianajajakollegat ovat valistaneet kirjoittajaa siitä, että laskelman liittäminen hovioikeudelle toimitettaviin asiakirjoihin ei kuitenkaan ole aikaisemmin johtanut mihinkään tulokseen. Kuitenkin kirjoituksen alussa mainitussa Turun hovioikeuden ja hovioikeuspiirin asianajajien yhteistilaisuudessa hovioikeuden presidentti Touko Kosonen kehotti asianajajia liittämään hovioikeudelle toimitettaviin asiakirjoihin myös selvityksen asianosaisen oikeudenkäyntikuluista hovioikeuden osalta. Se, että hovioikeudet alkaisivat muuallakin ottamaan asianosaisen kululaskelmia huomioon, edellyttäisi varmasti muiltakin hovioikeuksilta positiivista signaalia hovioikeuspiirin asianajajille. Laskelman osoittaminen hovioikeudelle voi lisäksi edellyttää käytössä olevissa asianajotoimistojen laskutusohjelmissa joitakin muutoksia.

Hovioikeuksien oikeudenkäyntikuluratkaisuja koskevat perustelut osoittautuivat kaikkien hovioikeuksien osalta olemattomiksi. Löysin otosaineistosta vain muutaman ratkaisun, joissa oikeudenkäyntikuluratkaisun perusteluna oli edes sanat "kohtuullisiksi harkitut". Usein hovioikeudet eivät tuomioissa edes referoi täsmällisesti asianosaisen kuluvaatimusta, mikä osittain johtunee edellä selostetusta hovioikeuksien työjärjestyksen 14a §:stä. Otosaineistossa oli kuitenkin useita sellaisia ratkaisuja, joihin asianosaisen kuluvaatimus oli referoitu tarkasti. Tuomitessaan kuluja vähemmän kuin asianosainen oli vaatinut, ei hovioikeus useimmissa näissä tapauksissa ollut kuitenkaan perustellut kulupäätöstä edes em. sananpartta käyttäen.

Otosaineistossa oli myös sellaisia juttuja, joissa molemmat asianosaiset olivat valittaneet hovioikeuteen ja vastanneet toistensa valituksiin sekä vaatineet kaikkien kulujensa korvaamista. Eräissä näissä jutuissa hovioikeus ei ollut muuttanut alioikeuden päätöstä. Joissakin näitä juttuja koskevissa tuomioissa ei oikeudenkäyntikulupäätöstä ollut lainkaan. Vaikka usein näissä jutuissa osapuolet määrätään itse kärsimään oikeudenkäyntikulunsa, voi juttu kuitenkin olla sellainen, että jutun alioikeudessa voittaneen asianosaisen tulisi hovioikeudessa saada korvaus vastauskuluistaan, vaikka ratkaisu ei hänen valituksensa johdosta muuttuisi hovioikeudessa. Myös näissä tilanteissa on mielestäni välttämätöntä, että asianosaisia informoidaan siitä, minkä kannan hovioikeus on oikeudenkäyntikuluihin ottanut. Hovioikeuksien edellä selvitetty oikeudenkäyntikulujen tuomitsemistaso ja kuluratkaisujen perustelematta jättäminen mielestäni osoittavat, ettei hovioikeuksissa ole tarkkaan mietitty oikeudenkäyntikulujen merkitystä asianosaisen oikeusturvalle. Nykyisellä kulukäytännöllä tosin saavutetaan se päämäärä, että asianosaiset eivät juuri saata hovioikeuksiin asti ilman maksutonta oikeudenkäyntiä tai oikeusturvavakuutusta juttuja, joitten intressi on alle 10.000 mk. Kun asianosaisella on alioikeudessakin liian usein toistuvan kulujen kuittauskäytännön takia suuri kuluriski, nostaa se oikeudenkäyntikynnystä riidan kohteen osalta vielä em. markkamäärästä ylöspäin. Heikoimmassa asemassa ovat ehkä pienet ja keskisuuret yritykset, joilla ei ole mahdollisuutta maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja joille oikeusturvavakuutus on liian kallis. Oikeudenkäyntiin käytetty aika aiheuttaa usein vielä lisämenetyksiä.

Asianosaisen oikeusturvan kannalta todellisten kulujen tuomitseminen olisi erityisesti riita-asioissa mielestäni parempi myös siksi, että hovioikeudessa tuomittavilla kuluilla ei tällä hetkellä ole juuri mitään merkitystä muutoksenhakualttiuden kannalta. Todellisten kulujen tuomitseminen voisi vähentää halua saattaa asia hovioikeuden käsiteltäväksi.

Vertailun vuoksi totean, että maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 1.1.1989 voimaan tulleen muutoksen (1125/88) myötä maksuton oikeudenkäynti laajeni koskemaan mm. lääninoikeuksissa käsiteltäviä hoitoon tai hoitolaitokseen määräämistä ja lapsen huostaanottoa, sijaishuoltoon sijoittamista tai huostassa pitämisen lakkaamista koskevia asioita. Vuonna 1990 näistä jutuista sai lääninoikeuksista 17 avustajaa palkkion ja kulukorvauksen. Palkkioita ja kuluja korvattiin yht. 48.980 mk eli 2.881mk/juttu. (36) En ainakaan itse usko, että näiden asiaryhmien ja hovioikeuksissa käsiteltävien juttujen välillä olisi tuomituista summista pääteltävää eroa. (37)

Vallitseva tilanne on muodostunut myös ongelmaksi suoritettaessa oikeusturvavakuutuksen perusteella korvauksia hovioikeusprosessista. Oikeusturvavakuutuksen perusteella korvauksia suorittava vakuutusyhtiö ei saa hovioikeuksien kuluratkaisuista minkäänlaista ohjetta korvauspäätöstensä perustaksi. Esim. Suomen Asianajajaliiton ja vakuutusyhtiöitten perustamassa palkkioriitalautakunnassa arvioidaan yksi asianosaisen kuluerä, asianajan palkkio kaikilta osin uudelleen. (38)

(36) Oikeushallintotilastoja vuodelta 1990 I s. 109 ja 110.
(37) Tässä yhteydessä on syytä myös esiintuoda maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla maksettujen avustajanpalkkioiden määrät HO:issa. Oikeusministeriön oikeushallinto-osaston julkaisusarjan toimittajalta, Maire Kulpakolta saamieni tietojen mukaan avustajille maksettiin palkkioina ja kuluina juttua avustajaa kohden kaikissa asioissa v. 1990 (sisältää sekä valituksen että mahdollisen vastauksen laatimisen) seuraavasti: Turku 1.006 mk, Vaasa 738 mk, Itä-Suomi 652 mk, Helsinki 887 mk, Kouvola 805 mk ja Rovaniemi 819 mk. Selvittäessäni riita-asiain kulujen korvaamiskäytäntöä tammikuulta 1992 tarkastelin myös maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla myönnettyjen palkkioitten määrää riita-asioissa. Havaintojeni mukaan palkkiot olivat ainakin joissakin HO:issa hieman nousseet, mutta mitään olennaista muutosta ei ollut tapahtunut.
(38) Puhelinkeskustelu Keskinäinen Yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennian vastaavan lakimiehen, palkkioriitalautakunnan jäsenen Seppo Eskurin kanssa 28.4.1992.

Alkuun

6. Juttujen käsittelyjärjestys ja käsittelyaika

Hovioikeuksien työjärjestyksen 13 §:n sisältö on seuraava:

Asiat on yleensä esiteltävä saapumisjärjestyksessä. Jäljempänä mainitut asiat on kuitenkin esiteltävä ennen muita seuraavassa järjestyksessä:
1) vangittua koskevat rikosasiat,
2) konkurssi- ja pesäeroasiat sekä asiat, joiden ratkaisemisen varassa on konkurssipesän selvitys tai ulosmittauksen loppuun saattaminen,
3) asiat, jotka muutoin lain mukaan on käsiteltävä kiireellisinä,
4) asumus- ja avioeroa, avioliiton peruuntumista, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta sekä velvollisuutta ottaa osaa puolison ja lapsen elatukseen koskevat asiat,
5) vekseli-, shekki- ja merioikeusasiat sekä häätöä, huoneenvuokrasuhdetta ja työsuhdetta koskevat asiat,
6) lainhaku- ja muut ulosottoasiat, riitaluontoiset valitusasiat ja kantelut sekä lainhuudatus-, kiinnitys-, rekisteröimis- ja holhousasiat,
7) asiat, jotka koskevat rangaistuslaitoksessa vapausrangaistusta tai sakon muuntorangaistusta suorittavan henkilön taikka asevelvollisuutta suorittamassa olevan sotilaan tekemää rikosta,
8) virkasyyteasiat ja asiat, joissa joku on syytteenalaisena rikoksesta, mistä saattaa seurata pitkäaikainen vapausrangaistus, tai joissa syytetty on tuomittu vapausrangaistukseen sekä
9) asiat, joissa muutoksenhakemus ei ole asianmukaisesti tehty tai joissa muutoksenhakemus on peruutettu. (878/75)
Sellaiset sotilasoikeudenkäyntiasiat, joihin ei ole sovellettava 1 momentin 1 ja 7 kohtaa, on käsiteltävä siinä kiireellisyysjärjestyksessä kuin sanotun momentin 8 kohdassa on määrätty. (284/90).
Edellä 1 momentissa mainitusta järjestyksestä voidaan poiketa, kun erityiset asianhaarat niin vaativat.
Puutun tässä esityksessä hovioikeuksien noudattamaan juttujen käsittelyjärjestykseen ainoastaan parin mielestäni ongelmallisimman kohdan osalta. Käsittelyjärjestysasiaan liittyy varmasti muita epäkohtia ja ongelmia.

Laskusuhdanteen aikana on korostunut erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten tarve saada velkomus- ja riita-asioissa nopeasti päätökset sekä alioikeudesta että hovioikeudesta. Kun yritykseltä on esim. saamatta velallisilta suuri osa vuoden liikevaihdosta, ja tätä markkamäärää joudutaan velallisilta velkomaan, ovat pienet ja keskisuuret yritykset nyt olleet juttujen hitaan käsittelyn takia miltei oikeusturvattomia. Hovioikeuksien työjärjestys kuitenkin luettelee esim. vekseliä, shekkiä, huoneenvuokrasuhdetta, työsuhdetta ja lainhakua koskevat asiat sellaisina, jotka olisi käsiteltävä ennen esim. kahden yrityksen välistä velkomusasiaa.

Pykälän viimeisessä momentissa todetaan, että säädetystä järjestyksestä voidaan poiketa, kun erityiset asianhaarat niin vaativat. Olisi mielenkiintoista tietää eri hovioikeuksista, kuinka kiirehtimispyyntöihin on tosiasiassa suhtauduttu. Tiedossani on lähinnä yritysten välisiä riitajuttuja, joita on yrityksen maksuvaikeuksien ja jopa konkurssiuhan takia pyydetty ratkaistavaksi alioikeudessa ja hovioikeudessa niin pian kuin mahdollista. Ei kuitenkaan ole ollut harvinaista, että viimeistään hovioikeusvaiheessa velkoja on asetettu konkurssiin ja konkurssin osasyynä on ollut se, että asiaa ei ole saatu käsiteltyä riittävän nopeasti. Eräässä tapauksessa velkojan toistuvista sekä alioikeudessa että hovioikeudessa esittämistä huomautuksista huolimatta asian käsittely kesti alioikeudessa vajaan vuoden ja hovioikeudessa vuoden verran. Jutun saavuttua hovioikeudesta ei lopputuloksella ollut enää velallisen konkurssin takia mitään merkitystä. Velkojayritykselle prosessi maksoi kaikkine välillisine kuluineen ja menetyksineen yli 100.000 mk. Vastaavia esimerkkejä olisi viime vuosilta varmasti runsaasti.

Mielestäni hovioikeuksien työjärjestyksessä tulisi olla määräys siitä, että asia olisi käsiteltävä kiireellisenä, jos riidan kohteena olevalla saatavalla on velkojana olevalle luonnolliselle tai oikeushenkilölle olennainen merkitys toimeentulon tai yritystoiminnan jatkuvuuden kannalta. Tämä olisi erityisen tärkeää myös siksi, että velkojille syntyy saatavan maksamatta jättämisestä usein vahinkoja huomattavasti yli viivästyskoron määrän 16 %. Kuitenkin viivästyskoron ylittävien vahinkojen perimiseksi on näyttökynnys tuomioistuimissa niin korkea, että tällaisista vahingoista korvauksen saaminen on miltei mahdotonta tai ainakin niin kallista, ettei kanteita kannata nostaa.

Minulle toimitettiin hovioikeuksista seuraavat täsmälliset juttujen käsittelyaikoja koskevat tiedot:

1. Turun hovioikeus vuoden 1990 julkipanoista:

A. Siviiliasiat 319 vrk, n. 10 kk
B. Rikosasiat 293 vrk, n. 11,5 kk
C. Hakemusasiat 118 vrk, n. 3 kk
D. Asuntoasiat 237 vrk, n. 4 kk

2. Helsingin hovioikeus vuoden 1991 julkipanoista:

A. Siviiliasiat 417 vrk, n. 14 kk
B. Rikosasiat 334 vrk, n. 11 kk
C. Hakemusasiat 95 pv, n. 3 kk
D. Asuntoasiat 110 pv, n. 3 kk 3 vkoa

Kaikista julkipannuista asioista oli hovioikeudessa viipynyt yli 18 kk n. 12 % ja yli 24 kk n. 2 %.

3. Kouvolan hovioikeus vuoden 1991 julkipanoista:

A. Siviiliasiat 352 pv, n. 11,5 kk
B. Rikosasiat 266 pv, 9 kk
C. Hakemusasiat 123 pv, n.4 kk
D. Asuntoasiat 153 pv, n. 5 kk

4. Rovaniemen hovioikeudessa oli vuonna 1992 julkipannuista kaikista asioista viipynyt yli 18 kk 9,9 %.

Edellä olevista keskiarvoinakin ilmoitetuista käsittelyajoista voidaan päätellä, että hovioikeudessa riita-asian ratkaiseminen kestää keskimäärin vuoden verran. Kun esim. Turun hovioikeuden siviilijutun keskimääräinen kestoaika on 319 vrk, johon on lisättävä jutun päättymisen alioikeudessa ja asiakirjojen saapumisen hovioikeuteen välinen aika n. 7 viikkoa, sekä se aika, joka kestää jutun julkipanosta siihen, kun se on asianosaisen tai hänen asiamiehensä pöydällä arvioimani yhden viikon kuluttua, voidaan todeta, että jutun kokonaiskestoksi Turun hovioikeuspiirissä saadaan hovioikeusmenettelyn osalta keskimäärin hieman yli vuosi. (39) Tämä tarkoittaa sitä, että monen riitajutun käsittely kestää hovioikeusprosessin lisäaikoineen runsaasti yli vuoden ajan, joka on ainakin ison saatavan velkomusriita-asiassa liian pitkä aika.

Mielestäni hovioikeuksien käsittelyaikoja olisi voitava lyhentää. Mikäli tähän ei pystytä, olisi erityisesti yrityksen toimintakyvyn ja luonnollisen henkilön toimeentulon vaarantavien riita-asioitten käsittely saatava nykyistä nopeammaksi. Nopean käsittelyn saaminen täytyisi olla niin varmaa, että sen voisi ottaa sovintoneuvotteluissa huomioon.

(39) Asianosainen miettii ennen oikeusprosessiin ryhtymistä, kauanko esim. velkomusprosessi kestää sen aloittamisesta aina siihen saakka, kunnes rahat on tilitetty ulosottomiehen toimesta velalliselta velkojalle. Totean esimerkiksi, että riitautetun saamisen velkomista koskevan asian käsittely on kestänyt Helsingin RO:ssa v. 1990 yli 6,5 kk, kun käsittelyjä on ollut useampi kuin yksi, hovioikeusmenettelyyn on kulunut aikaa keskimäärin 16 kk ja ulosotto on kestänyt Helsingissä keskimäärin 7,6 kk. Tästä voi todeta, että alioikeuden ensimmäisessä käsittelyssä riitautetun velkomusasian vireillepanosta rahojen takaisin saamiseen kuluu Helsingissä aikaa keskimäärin 2,5 vuotta. Muualla maassa prosessille kertyy pituutta miltei yhtä paljon. Suurempi vaihtelu kuin HO:ien välillä juttujen käsittelyajoissa on ulosottoasioiden käsittelyssä (Ks. ulosoton kestoa koskevat tilastotiedot Kulpakko, Oikeusministeriön oikeushallinto-osaston julkaisu n:o 1 31.5.1991 liite 44. Moniste. Käsittelyaikatiedot alioikeuksien osalta olen saanut suoraan Kulpakolta).

Alkuun

7. Oikeudenkäyntiaineiston julkisuus (40)

Hovioikeuden oikeudenkäyntiaineiston julkisuutta säätelee L yleisten asiakirjojen julkisuudesta (AsiakJulkL) ja OK 1 luvun 7 §. Niistä on olemassa poikkeuksia, joita en kuitenkaan käsittele tässä yhteydessä. (41) AsiakJulkL:n mukaan oikeudenkäyntiaineisto voidaan luokitella kolmeen luokkaan: julkiseen, ei-julkiseen ja salaiseen oikeudenkäyntiaineistoon. Itse tuomioistuimen ratkaisu on julkinen eräin poikkeuksin. Oikeudenkäyntiaineisto on salaista siltä osin kuin se sisältää tietoja OK 1 luvun 7 §:n tarkoittamista neuvottelusalaisuuden piiriin kuuluvista seikoista ja muu oikeudenkäyntiaineisto on ei-julkista. Asianosaisella itsellään on kuitenkin JulkL:n mukaisesti aina oikeus saada jäljennökset ei-julkisesta oikeudenkäyntiaineistosta ja salaisesta aineistosta HO:n itsensä antamalla luvalla. Muu kuin asianosainen voi HO:n antamalla luvalla saada AsiakJulkL:n 6.2 §:n mukaan jäljennökset ei-julkisesta oikeudenkäyntiaineistosta.

Hovioikeuksista saamieni tietojen mukaan asianosaiset käyttävät harvoin oikeuttaan saada tietoja ei-julkisesta ja salaisesta oikeudenkäyntiaineistosta. Lailla yleisten asiakirjojen julkisuudesta annetun lain muuttamisesta (6.8.1982/601), joka astui voimaan 1.1.1983, oli tarkoitus kuitenkin juuri laajentaa asianosaisen oikeutta saada tieto kaikista niistä seikoista, jotka ovat vaikuttaneet asian ratkaisuun. Hallituksen esitys em. lain voimaansaattamiseksi toteaa nimenomaisesti, että asianosaisen oikeudella saada tietoja asian käsittelystä on merkitystä varsinkin haettaessa muutosta viranomaisen päätöksiin. (42)

Hovioikeuden oikeudenkäyntiaineistoon kuuluvat ainakin esittelijän hovioikeuksien työjärjestyksen 15 §:n mukaisesti laatima toimituskirjan luonnos (konsepti), joka sisältää mm. tarpeellisen kertoelman ja ehdotuksen hovioikeuden ratkaisuksi. Luonnoksesta selviää myös asian käsittelyn eri vaiheet. Lisäksi oikeudenkäyntiaineistoon kuuluu kaikki se kopiomateriaali, jonka esittelijä on hankkinut esim. oikeustieteellisestä kirjallisuudesta ja tuomioistuinten asiaa sivuavista ratkaisuista.

(40) Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston osastopäälliköltä Pekka Nurmelta 29.4.1992 saamani tiedon mukaan valmisteltavana olevan AsiakJulkL:n muutoksen yhteydessä ei oikeudenkäyntiaineiston julkisuuteen ole ehdotettu asiasisältöön vaikuttavia muutoksia. Ks. oikeudenkäynnin julkisuudesta laajemmin Jokela, Oikeudenkäynnin julkisuus, DL 1986 s. 38-60. Jokela on kirjoittanut artikkelinsa ennen jäljempänä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisun 1987:83 antamista.
(41) Ks. näistä Jokela s. 56
(42) HE laiksi yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain muuttamisesta 89/81 s. 2.

Hovioikeuksien työjärjestyksen 15 §:n 2 momentin mukaan esittelijän on lisäksi valmistettava asiasta koko juttua tai osaa siitä koskeva kirjallinen muistio, mikäli asiaa ei voida vaikeuksitta ratkaista luonnoksesta ilmenevien tietojen ja niihin esittelyssä lyhyesti tehtävien täydennysten pohjalta. Muistiosta on käytävä ilmi muutoksenhakijan vaatimus perusteluineen sekä siihen annetun vastauksen pääasiallinen sisältö. Muistiossa on tarvittaessa lisäksi selvitettävä lyhyesti asiaan vaikuttavat todisteet sekä kysymykseen tuleva kirjallisuus ja oikeustapaukset. Laajoissa ja mutkikkaissa asioissa esittelijän on vielä laadittava luettelo tai taulukko siitä, millä asiakirjavihkon sivulla kanne, syyte ja muut vaatimukset sekä vastaus ja esitetyt todisteet ovat.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 1987:83 käsitellyt ei-julkisen ja salaisen oikeudenkäyntiaineiston välistä rajanvetoa korkeimman oikeuden esittelymuistion osalta. (43) Korkein oikeus katsoi esittelymuistion olevan salaisen siltä osin kuin se sisälsi esittelijän oikeudellisen arvioinnin sekä ratkaisuehdotuksen, koska näitten katsottiin sisältävän tietoja OK 1:7:n nojalla salassa pidettävästä neuvottelusta. Korkeimman oikeuden kanta on mielestäni suoraan sovellettavissa hovioikeuden esittelymuistioon. Mikäli hovioikeudessa on laadittu esittelymuistio, on se osin salainen ja osin ei-julkinen. Salaisia ovat ne muistion osat, jotka sisältävät esittelijän oikeudellista ja todisteisiin liittyvää arviointia. Ei-julkisia ovat ne osat, jotka sisältävät tiedot oikeudenkäyntiaineistosta, muutoksenhakijan vaatimuksen perusteineen sekä siihen annetun vastauksen sisällön ja lainvalmistelumateriaaliin, oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuuteen sisältyvät aiheeseen liittyvät kannanotot ilman esittelijän mielipidettä. (44)

Mikäli asiassa on esittelijän toimesta laadittu vain toimituskirjan luonnos (konsepti), sen salassapidettävyys ja ei-julkisuus jakautuu ilmeisesti vastaavalla tavalla kuin muistion. Jos taas juttu on ollut esim. niin laaja tai mutkikas, että asiassa on laadittu myös em. luettelo tai taulukko siitä, millä asiakirjavihkon sivulla mm. kanne on, tämä asiakirja on käsitykseni mukaan katsottava ei-julkiseksi.

Asianosaisella on oikeus saada AsiakJulkL:n 19.3:n mukaisesti hovioikeuden luvalla tietoja myös salassa pidettävistä asiakirjoista. AsiakJulkL:n 19 §:ssä tai lain esitöissä ei mainita, milloin viranomaisen eli tässä tapauksessa hovioikeuden olisi annettava asianosaiselle em. lupa. Mitään oikeuskäytäntöä luvan saannin perusteista ei liene muodostunut, koska pyyntöjä on esitetty ilmeisen harvoin. Katsoisin kuitenkin, että mikäli hovioikeus ei ole tuomiossaan ottanut laisinkaan kantaa johonkin asianosaisen vetoamaan seikkaan, olisi tämä AsiakJulkL:n em. uudistuksen perusteet huomioon ottaen, syy saada tiedot myös salassa pidettävistä asiakirjoista. Näin asianosainen voi esim. valmistautua hakemaan ratkaisuun muutosta paremmin tiedoin. Oikeuden suhtautumisella asianosaisen salaisten asiakirjojen kopioitten saamista koskevaan pyyntöön voi luonnollisesti olla merkitystä myös sen suhteen, onko hovioikeuden tuomio katsottava EIS:n mukaiseksi.

Asianosaisen oikeusturvaan oikeudenkäyntiaineiston julkisuuden osalta liittyy vielä se, että hovioikeudet toimittavat OK 30:8.2:n määräyksen mukaisesti juttuja koskevat asiakirjavihot korkeimmalle oikeudelle, mikäli asianosainen hakee muutosta hovioikeuden tuomioon. Korkeimmalle oikeudelle toimitettavaan oikeudenkäyntiaineistoon on ilmeisesti kaikissa hovioikeuksissa liitetty myös OK 1:7:n nojalla salassa pidettävät asiakirjat. (45)

Käsitykseni mukaan hovioikeuksien menettelylle ei ole olemassa selkeätä lain tukea. Myös AsiakJulL:n 23 §:stä olisi päinvastoin pääteltävissä, että salassa pidettävistä asiakirjoista ei saa antaa tuomioistuimelle tai muulle viranomaiselle tietoja, mikäli niillä ei ole oikeus saada näitä tietoja viran puolesta. Toisaalta AsiakJulkL:n ei ole katsottu koskevan toisen viranomaisen oikeutta saada tiedoksi toisen viranomaisen hallussa olevia asiakirjoja. (46) Tiedossani ei ole, olisiko tässä esiintuomani ongelma ollut esillä AsiakJulkL:a säädettäessä tai muutettaessa. OK 1:7:n mukainen neuvottelusalaisuus on kuitenkin neuvottelusalaisuutta koskeva erityissäännös. Neuvottelusalaisuus on mielestäni tuomioistuinkohtainen, ja kun tuomioistuimet ovat itsenäisiä ja riippumattomia, ei vallitsevaa käytäntöä voine pitää lain mukaisena. (47)

Salassa pidettävän oikeudenkäyntiaineiston toimittaminen aina kaikissa tapauksissa korkeimmalle oikeudelle ei voi olla merkityksetöntä arvioitaessa korkeimmassa oikeudessa tapahtuvaa oikeudenkäyntiä Euroopan ihmisoikeussopimuksen valossa. EIS:n 6 artiklan 1 kappaletta on tulkittu siten, että asianosaisella tulee olla mahdollisuus osallistua prosessiin, minkä on katsottu käsittävän myös mahdollisuuden perehtyä tuomioistuimen ratkaisuun vaikuttaviin asiakirjoihin. Pellonpää on teoksessaan Euroopan ihmisoikeussopimus viitannut ongelman osalta sosiaalietuuksia koskeneeseen Feldbrugge-tapaukseen, jossa asianosaisella ei mm. ollut mahdollisuutta lausua kahteen asian ratkaisemisen kannalta relevanttiin lääkärinlausuntoon. Tämä seikka vaikutti osaltaan siihen, että tuomioistuimen ratkaisulla katsottiin rikotun EIS:sta. (48) Mikäli hovioikeuden korkeimmalle oikeudelle toimitettu salainen muistio käsittää kannanottoja seikkoihin, joita ei tuomiossa näy, on tilanne mielestäni vastaavan kaltainen kuin esimerkkitapauksessa. Asianosaisen kuulemisperiaatetta on tällöin rikottu. On selvää, että korkein oikeus on asianosaiseen nähden huomattavasti paremmassa asemassa, jos hovioikeudet tuomion näkyvät perustelut ovat lyhyet, mutta salassa pidettävässä muistiossa ongelmia olisikin käsitelty seikkaperäisesti.

(43) Ks. Mikkeli, oikeustapausselostus, LM 1988 s. 872-877.
(44) Jokela s. 57.
(45) OK 1:7:n sisältö on seuraava: "Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jäljestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita oikeus suljettujen ovien takana pitää".
(46) Ks. Konstari, Asiakirjajulkisuudesta hallinnossa (Vammala 1977) s. 301 ja siellä mainitut lähteet.
(47) Vrt. toisin Konstari s. 175 av. 114 ja siellä mainittu ratkaisu KKO 22.2. 1972 n:o 426.
(48) Pellonpää s. 260 alav. 390.

Alkuun

8. Hovioikeuden tuomioon sisällytettävät muut asiat

Tarkastellessani hovioikeuksien tuomioita tammikuulta 1992, oli kaikkien hovioikeuksien tuomioihin merkitty päätöksentekoon osallistuneitten jäsenten ja esittelijän nimi. Ainakin eräissä hovioikeuksissa tämä on tuomioihin vasta hiljakkoin tullut uutuus. (49) Samoin juttuun hovioikeudessa kertynyt oikeudenkäyntiaineisto olisi käytävä ilmi tuomiosta.

Hovioikeudessa tapahtuneesta äänestyksestä ei kaikkien hovioikeuksien osalta ollut tuomioissa muuta tietoa kuin merkintä siitä, että äänestys oli toimitettu. Menettely on sinänsä hovioikeuksien työjärjestyksen 21 §:n 2 momentin mukainen. Kun työjärjestys ei kuitenkaan estä eriävien mielipiteitten liittämistä tuomioon, voisi ne mielestäni tuomioihin liittää. Mielestäni näkökantaa ei tarvinne muutoin perustella kuin toteamalla, että asianosainen haluaa kuitenkin tietää myös eriävän mielipiteen sisällön. Sen liittäminen heti tuomioon helpottaa myös huomattavasti asiamiehen työtä, kun eriävää mielipidettä ei tarvitse hovioikeudesta erikseen tilata ja käydä ensin pelkästään tuomion perusteella ja sitten ehkä vielä eriävän mielipiteen saamisen jälkeen neuvotteluita päämiehen kanssa siitä, kannattaako asiassa hakea ehkä valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Hovioikeuden tuomion täytäntöönpanovaiheessa on lainvoimaisuustodistuksen hankkiminen hovioikeudesta oma toimenpidesarjansa, jota tulisi voida lyhentää. Mielestäni voitaisiin luopua käytännöstä, jossa lainvoimaisuustodistus merkitään aina ao. tuomioon. Lainvoimaisuustodistus voitaisiin aivan hyvin antaa erillisenä kirjallisena todistuksena, jonka asianosainen voisi pyytää hovioikeudesta ilman, että hänen tulisi toimittaa hovioikeudelle takaisin alkuperäistä tuomiota. Nykyisin velkoja voi heti hovioikeuden tuomion saatuaan pyytää ulosottoviranomaiselta täytäntöönpanopyynnön yhteydessä tuomiota välittömästi takaisin lainvoimaisuustodistuksen hankkimista varten. Näin ulosottolain 6 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tapahtuva varojen tilitys ei viivästy ainakaan sen takia, että asianosainen ei olisi voinut toimittaa tuomiota hovioikeuteen jo ennen sen lainvoimaiseksi tuloa. Tuomion palautus ulosottoviranomaiselle voi tällöin tapahtua heti, kun hovioikeus on palauttanut tuomion lainvoimaisuustodistuksen kera valitusajan kuluttua umpeen. Valitettavan usein ulosottoviranomaisten työruuhkista ja postinkulun hitaudesta johtuen ulosottoviranomaiset kuitenkin toimittavat tuomion takaisin hakijalle vasta silloin, kun tuomio tosiasiassa on jo lainvoimainen ja rahat on ulosmitattu velalliselta. Näissä tapauksissa ei ole harvinaista, että varojen tilitys vasta ulosmittauksen jälkeen tapahtuvan lainvoimaisuustodistuksen hankkimisen jälkeen, kaikkine edestakaisin tapahtuvine hitaine postituksineen, viivästyy useita kuukausia.

(49) Ks. vastaavista ehdotuksista OikM 1980:17 s. 49 ja 73. Ks. myös KM 1966: B 27.

Alkuun

9. Kohti pikaisia uudistuksia

Edellä mainitsemieni epäkohtien korjaaminen ei edellytä lain muutosten odottamista. Toki ymmärrän, että hovioikeuksilla on omat työpaineensa ja velvollisuutensa yrittää jutturuuhkissa ratkaista asiat. Kaikkien ongelmien ratkaisu ei kuitenkaan välttämättä vaadi huomattavaa työpanoksen lisäämistä. Saamieni tilastotietojen mukaan esim. v. 1990 Turun hovioikeudessa järjestetyt 48 suullista käsittelyä veivät aikaa yht. 61 h 15 min eli keskimäärin 1 h 17 min/juttu. Vaasan hovioikeudessa 1.1. - 30.1.90 järjestetyt 14 suullista käsittelyä veivät asiat ratkaisseilta jaoksilta aikaa 13 h 50 min eli keskimäärin 59 min/juttu. Vanhemman Vaasan hovioikeudesta saamani tilaston mukaan kaikissa hovioikeuksissa järjestettiin v. 1982 ja 1983 yht. 300 suullista käsittelyä. Yhden käsittelyn vaatima aika oli keskimäärin 49 min.

Yksi este hovioikeuksien avautumisen tiellä on ehkä 1980-luvulla miltei täysin pysähtynyt urakierto eri lakimiesammattien kesken. Tämä ei myöskään voi olla vaikuttamatta negatiivisesti siihen luottamukseen, jota asianosaiset tuntevat hovioikeuksia kohtaan. Esimerkiksi liike-elämän riidat ovat suhteellisesti ja määrällisesti lisääntyneet, mutta tämä ei ilmeisesti ole näkynyt liike-elämän kokemuksen ja arvostuksen lisääntymisenä hovioikeuksissa. (50) Käsitykseni mukaan myös asian esittelijän rooli on hovioikeudessa niin tärkeä, että en pidä asianmukaisena, että toisessa ja käytännössä viimeisessä muutoksenhakuasteessa asian esittelee esittelijä, jolla on suoritetun auskultoinnin lisäksi esim. vain 1-3 vuoden virkakokemus. Ongelma korostunee suullisten käsittelyjen lisääntyessä.

Olisi myös toivottavaa, että hovioikeudet tilastoisivat asianosaisen oikeusturvan kannalta tärkeitä asioita paremmin. Ulkopuolisen näkökulmasta on hieman erikoista, jos hovioikeudessa ehditään laskemaan kaikkien käsiteltyjen juttujen sivumäärä ja suullisten käsittelyjen kestoaika minuutilleen, mutta esim. juttujen käsittelyajoista tai palauttamisperusteista alioikeuksiin ei kaikissa hovioikeuksissa laadita täsmällisiä tilastoja.

Hovioikeuksien työjärjestyksessä on paljon säännöksiä, joilla on suuri merkitys arvioitaessa asianosaisen oikeusturvaa hovioikeusprosessissa. Koska työjärjestyksessä on huomattavasti juuri hovioikeuksia itseänsä velvoittavia säännöksiä, jotka koskevat asian käsittelyä hovioikeudessa, olisi hovioikeuksien työjärjestys painettava Suomen Laki I -teokseen. Sanottu koskee myös muiden ylimpien tuomioistuinten työjärjestyksiä.

Olen edellä selvittänyt, että hovioikeuksiin kohdistuu pelkästään riita-asioissa usean sadan suullisen käsittelyn järjestämistarve. Tilanne on oletettavasti ollut sama koko sen runsaan kymmenen vuoden ajan, jonka valituslupamenettely korkeimpaan oikeuteen on ollut voimassa. (51) Tänä aikana korkein oikeus on rajannut tehtävänsä riita-asioissa miltei pelkästään oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen ja ennakkopäätösten antamiseen. (52) Kun hovioikeudet torjuvat vuositasolla satoja suullisten käsittelyjen järjestämispyyntöjä tai todistajan kuulemispyyntöjä, herää kysymys, eikö näyttökysymyksiltään puutteellisesti ratkaistuja juttuja olisi palautettu korkeimmasta oikeudesta alempiin oikeuksiin vuositasolla kymmeniä. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Vuonna 1991 korkein oikeus järjesti riita-asioissa yhden suullisen käsittelyn ja palautti myönnetyn valitusluvan jälkeen yht. 188:sta asiaratkaisun sisältäneestä riitajutusta alempiin oikeuksiin kuusi juttua. (53)

En aio lopuksi todeta, että asianosaisen oikeusturva on hovioikeusprosessissa kaikesta huolimatta hyvä. Aivan liian usein tuomioitten perusteluissa on toivomisen varaa eikä edes vaatimuksia ole kunnollisesti referoitu. (54) Jään kuitenkin optimistisena odottamaan Euroopan yhdentymisen asianosaiselle tuoman oikeusturvan parantumista myös hovioikeusprosessissa.

Mika Ala-Uotila

---

(50) Ks. Tala - Arlander, Riita-asiat Helsingin raastuvanoikeudessa 1980-luvulla. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 93 (Helsinki 1989) s. 10, josta selviää, että Helsingin RO:ssa oli v. 1988 elinkeinonharjoittaja ainakin toisena asianosaisena 93 %:ssa riitajuttuja ja riidoista 48 % oli kahden elinkeinonharjoittajan välisiä riitoja.
(51) Ks. Ellilä, Hovioikeus menettely ja oikeudenkäynnin uudistus (Vammala 1971) s. 93, jossa Ellilä mainitsee saaneensa tietää (siis vuonna 1971 tai sitä ennen) Itä-Suomen hovioikeuden joidenkin jäsenien arvioineen suullisten käsittelyjen tarpeen olevan n. 20 %:ssa kaikista HO:n käsittelemissä jutuissa.
(52) KKO:n presidentti Olavi Heinonen Asianajotoiminnan kehittämispäivillä 26. - 28.3.1992, josta esityksestä on Martti Ojalan selostus DL nro 3-4 1992.
(53) Tiedot on saatu puhelimitse KKO:n tiedottajalta, oikeussihteeri Anne Ekblom-Wörlundilta 28.4.92. Juttujen palauttamisperusteet eivät ole tiedossani.
(54) Näin myös Liljenfeldt, Euroopan ihmisoikeussopimus Suomen oikeuslaitoksen näkökulmasta, DL 1991 s. 710 s.