Asianajosta hovioikeudessa riitajutussa
Julkaistu Defensor Legisissä 5 - 6/95
Sisältö:
1. Uudistunut hovioikeusprosessi
2. Käräjäoikeuden pöytäkirjojen merkitys asianajossa HO:ssa
3. Äänitteiden asema hovioikeusprosessissa
4. Valitus- ja vastauskirjelmien sisällön merkitys HO:n tutkimisvelvollisuudelle
5. Uudet seikat ja todisteet HO:ssa
6. Oikeudenkäyntiaineiston esittämisajankohta HO:lle
7. HO:n prosessinjohtovelvollisuus
8. Valituskirjelmän muoto
9. Hovioikeusprosessin realismia ja uudistuksen jatkonäkymiä
1. Uudistunut hovioikeusprosessi
Hovioikeusmenettelyn osittaisuudistus astui voimaan alioikeusuudistuksen vanavedessä. Uudet hovioikeusmenettelyä koskevat säännökset tulivat sovellettaviksi alioikeusuudistuksen siirtymäsäännöksistä annetun lain 3 §:n (591/93) ja oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta annetun lain (595/93) voimaantulosäännöksen mukaisesti kaikissa niissä jutuissa, joissa alioikeuden ratkaisu julistettiin tai annettiin 1.12.1993 tai sen jälkeen.(1)
Käräjäoikeuksia (KäO) ja uudistunutta riita-asiain alioikeusmenettelyä koskevat säännökset tulivat voimaan laajan julkisuuden saattelemana, mutta hovioikeusprosessia koskevat muutokset jäivät uutisoinnissa ja kirjoituksissa takaalalle. (2) Olen valinnut näistä uusista säännöksistä tarkasteltaviksi seuraavat asianajoon HO:ssa keskeisesti vaikuttavat säännökset, joista osalle on ehdotettu uudet säännösnumerot hovioikeustoimikunnan 1989 loppumietinnössä:
1. KäO:ssa riita-asiassa tapahtuvan suullisen valmistelun ja pääkäsittelyn pöytäkirjoihin on merkittävä mm. asianosaisten esittämät vaatimukset, väitteet, myöntämiset ja kiistämiset sekä seikat, joihin asianosaiset perustavat vaatimuksensa ja kiistämisensä (OK 22:4 ja 5).
2. Todistajan, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun asianosaisen tai muun henkilön lausumaa ei saateta tuomioistuimen toimesta kirjalliseen muotoon, ellei käräjäoikeus itse tai muutoksenhakutuomioistuin katso sitä tarpeelliseksi (OK 22:9).
3. Asianosaisten on ilmoitettava valituksessa ja vastauksessa kaikki ne todisteet, jotka he haluavat esittää HO:lle ja mitä he haluavat kullakin todisteella näyttää toteen (OK 25:14.3 ja OK 25:20.2) (hovioikeustoimikunnan 1989 mietinnössä ehdotetut OK 25:11.3 ja OK 26:4.5).
4. Valittajan tulee mainita valituksessa, miltä osin KäO:n ratkaisun perustelut ovat virheelliset (OK 25:14.1 4-kohta), mietinnössä ehdotettu OK 25:11.1 4-kohta).
5. HO ei ilman erityistä syytä tutki KäO:n ratkaisun oikeellisuutta muulta kuin valituksessa ja vastauksessa ilmoitettujen perusteiden ja seikkojen osalta (OK 26:11a.1), mietinnössä ehdotettu OK 26:25.1.
6. Asianosaiset eivät saa vedota hovioikeudessa muihin kuin jo KäO:ssa vetoamiinsa seikkoihin ja todisteisiin, ellei menettelyyn ole olemassa laissa määrättyjä riittäviä perusteita (OK 25:14.2 ja 25:20.2), mietinnössä ehdotetut OK 25:14.4 ja OK 26:4.3.
7. HO on velvollinen prosessijohdollisin toimenpitein kehottamaan valittajaa täydentämään valitusta, jos se on puutteellinen ja täydentäminen on tarpeen oikeudenkäynnin jatkamiseksi (OK 26:2.1, mietinnössä ehdotettu OK 26:1.1.)
(1) Uusien hovioikeusprosessia koskevien säännösten voimaantulo ilman siirtymäaikaa ei mielestäni ollut onnistunut tapa hoitaa siirtymäajan jutut. Esimerkiksi prekluusiosäännöksen voimaantulo heti 1.12.1993 oli erikoista, kun sen soveltaminen edellyttää hyvän valmistelun suorittamista KäO:ssa, jota ei tietenkään ollut tapahtunut juuri laajimpien riitajuttujen osalta. Tästä johtuvia ongelmia olen käsitellyt jäljempänä HO:n prosessinjohtovelvollisuutta koskevassa jaksossa 7.
(2) Ks. kuitenkin Lappalainen, Oikeudenkäyntiaineisto uudessa hovioikeusprosessissa. Teoksessa Asianajajan työkentältä (Helsinki 1994) s. 196-214. Lappalaisen kirjoitus perustuu osin ennakoituun tilanteeseen, jossa Hovioikeustoimikunnan 1989 (KM 1992:20) ehdotukset olisivat jo voimassa olevaa oikeutta, kuten HO:ssa tapahtuvaa valmistelua koskevat säännökset. Ks. myös uusi artikkeli Liljenfeldt, Kuusimäki ja Latvala, "Alistusinstanssista" valitustuomioistuimeksi - hovioikeusmenettely jo olennaisesti uudistettu, DL 1995 s. 248-276. Artikkeli ilmestyi samanaikaisesti, kun tämä kirjoitus valmistui. Siksi en ole viitannut artikkeliin useammin.
Tarkoituksenani ei ole tässä kirjoituksessa antaa asianajotaktiikkaan liittyviä neuvoja, vaan löytää sellaiset ongelmakohdat, jotka auttavat hahmottamaan täysin uudenlaisen hovioikeusprosessin sisällön. Olen myös käsitellyt sellaisia kysymyksiä, joihin alioikeustuomareiden tulisi kiinnittää huomiota, jotta asianosaisilla olisi alioikeuskäsittelyn jälkeen mahdollisimman hyvät eväät matkalla hovioikeuteen. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät muun ohessa miltei kaikki vanhat muutoksenhakua koskevat oikeudenkäymiskaaren säännökset, jotka sisältävät asianosaisen kannalta yhtä tärkeitä säännöksiä kuin 1.12.1993 voimaan tulleet uudet säännökset kuten esim. suullisen käsittelyn järjestämistä HO:ssa koskeva OK 26:7. Hovioikeusprosessin uudistamisen jatkamista koskevia asioita olen käsitellyt pääasiassa artikkelin lopussa. Eräitä vertailutietoja Ruotsiin sekä kriittisiä kannanottoja olen puolestaan sisällyttänyt lähinnä alaviitteisiin.
Ruuhkattomat Vaasan ja Itä-Suomen hovioikeudet ovat jo runsaasti antaneet ratkaisuja uusien hovioikeusmenettelyä koskevien säännösten mukaan. Uusien soveltamisongelmien kartoittamiseksi lähetin 13.2.1995 kaikille hovioikeuksien presidenteille kirjeen, jossa tiedustelin uuden lainsäädännön vaikutuksia HO:ien ratkaisutoimintaan eräitten yksityiskohtien osalta. Lisäksi sain Itä-Suomen, Kouvolan ja Vaasan HO:ista kustakin jäljennökset kahdenkymmenen riitajutun asiakirjoista, joista tein havaintoja lähinnä KäO:ssa suoritetun valmistelun tasosta ja tavoista. (3) Kiitän tässä yhteydessä HO:ien presidenttejä saamistani vastauksista ja kopiointityön osalta työn suorittanutta henkilökuntaa siitä vaivannäöstä, joka pyynnöistäni aiheutui. Presidenteiltä saamieni vastausten osalta on korostettava, että ne eivät luonnollisesti sido ao. hovioikeuden jäseniä juttuja ratkaistaessa.
(3) Jutut valittiin käräjäoikeuksista Itä-Suomen HO:een ajalla 8.2.-27.2.95 tulleista riita-asiain asiakirjavihoista, Kouvolan HO:een ajalla 17.2.-28.2.95 tulleista asiakirjavihoista sekä Vaasan HO:een ajalla 17.3.-29.3.95 tulleista asiakirjavihoista.
2. Käräjäoikeuden pöytäkirjojen merkitys asianajossa HO:ssa
Tavallisimmin jutun hävinnyt asianosainen hakee muutosta KäO:n päätökseen kaikilta niiltä osin kuin hänen vaatimuksensa on hylätty KäO:ssa. Tällöin hän esittää hovioikeudelle kaikki hylätyt vaatimuksensa sekä vetoaa samoihin perusteisiin kuin KäO:ssa. Miten laajasti valittaja joutuu HO:ssa tukeutumaan jo kertaalleen KäO:ssa esitetyn näytön esittämiseen tai seikkojen uudelleenselvittämiseen, riippuu siitä, mikä osa alunperin riitaisista kysymyksistä on voitu todeta KäO:ssa suoritetussa valmistelussa riidattomaksi. Onhan KäO:ssa tapahtuvan valmistelun keskeinen tehtävä selvittää OK 15:19:n mukaan se, mistä seikoista asianosaiset ovat erimielisiä ja mistä yksimielisiä. (4)
KäO:n valmisteluistunnon ja pääkäsittelyn pöytäkirjat muodostavat perustan KäO:ssa tapahtuvalle pääkäsittelylle sekä myös koko muutoksenhakuprosessille, sillä valmistelussa esitetyt asiat tulevat usein myös osaksi KäO:n tuomiota (ks. OK 24:18). KäO:n tuomion ja pöytäkirjojen perusteella hovioikeus mm. arvioi uusien seikkojen ja todisteiden esittämistä koskevan prekluusiosäännöksen OK 25:14.2:n soveltamista, kuten olen jäljempänä selvittänyt. Siksi pöytäkirjojen oikeudellinen merkitys on uudessa riita-asian oikeudenkäyntimenettelyssä ehkä tärkeämpi kuin se oli aiemmin. (5) Myös tästä syystä suullisen valmistelun pöytäkirjaan on merkittävä tarkat tiedot valmistelusta. Asianajajan tehtävänä on valvoa päämiehensä puolesta, että pöytäkirja täyttää sille annetut tehtävät. Hyvin hoidettu pöytäkirja täyttää sille annetut tehtävät. Hyvin laadittu pöytäkirja voi myös helpottaa valituksen ja vastauksen laatimista. Kun pöytäkirjan tekstiin voi laajasti viitata HO:lle esitettävässä kirjelmässä, kuten olen valituksen muotoa koskevassa jaksossa 8 selvittänyt.
Prosessin jokaisessa vaiheessa asianosaiset myöntävät tai kiistävät vastapuolen esittämät seikat. Tästä syystä OK 22:4:n 2-kohdassa mainitut asianosaisten suorittamien toistensa esittämien seikkojen kiistäminen tai niiden myöntäminen oikeaksi on yhtä tärkeä merkitä pöytäkirjaan kuin se, mitä asianosaiset ovat lausuneet toistensa esittämien vaatimusten johdosta. Mitä paremmin KäO:ssa esitetyt myöntämiset ja kiistämiset on selvitetty KäO:ssa tapahtuvassa valmistelussa, ja ne ovat tulleet kirjatuiksi jutun valmistelupöytäkirjaan ja mahdollisesti myös tuomioon, sitä helpompaa ja halvempaa asianajo todennäköisesti on HO:ssa. Valmisteluistunnossa KäO:ssa käytetty lisätunti maksaa varmasti hovioikeusprosessissa itsensä takaisin moninkertaisesti erityisesti silloin, kun HO:ssa pidetään suullinen käsittely.
(4) Tätä seikkaa korostavat Jokela, Aineellinen prosessinjohto ja asianosaisen tehtävät valmistelussa, LM 1994 s. 151, Lappalainen, Alioikeusuudistus 1987-1993 (3. uud. p. 1994) s. 88-90 ja Virolainen, Alioikeusuudistus I (4. uud. p. 1994) s. 160.
(5) Jostakin syystä olen vieläkin kuullut vähäteltävän pöytäkirjojen merkitystä uudessa riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyssä. Tämän vähättelyn täytyy perustua väärinymmärrykseen pöytäkirjojen merkityksestä uudenmuotoisessa prosessissa. Vanhassa riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyssä pöytäkirjalla oli merkitystä ainoastaan suullisen todistelun osalta, jota ei käytännössä voinut esittää HO:lle uudelleen. HO:lle sai esittää vapaasti muita uusia todisteita ja vedota uusiin oikeustosiseikkoihin kanteenmuutoskiellon osoittamissa puitteissa.
Miten syvällisesti jutun tapahtumainkulku olisi käytävä läpi KäO:n valmisteluistunnossa? Entä oikeuskysymykset? Hallituksen esityksessä n:o 15/1990 s. 64 todetaan: "Joskus voi lisäksi olla tarpeen selvittää, missä määrin asianosaiset ovat erimielisiä esimerkiksi kantajan esittämästä tapahtumainkulusta". Tiedän, että jotkut alioikeustuomarit eivät halua käydä läpi esim. suullisen todistelun sisältöä juuri lainkaan, vaikka sen läpikäymisellä ainakin näyttöongelmien kanssa operoivalle asianosaiselle voisi olla suurtakin hyötyä. Ruotsissa, jossa nykymuotoista valmistelua on harjoitettu jo miltei 50 vuotta, keskustellaan jo siitä, miten jo valmistelussa voitaisiin vastaanottaa todistelua, eikä pelkästään läpikäydä tulevien todistajien kertomia tapahtumia. (6)
Myös oikeuskysymysten selvittäminen jo valmistelussa on osoittautunut tärkeäksi. Erityisesti nyt, kun HO:issa ei vielä järjestetä suullisia käsittelyjä niin paljon kuin tarvitsisi, ja vastaavaa valmistelua kuin KäO:ssa suoritetaan vain rajoitetusti lähinnä Vaasan ja Itä-Suomen HO:issa, on myös oikeudellisten kysymysten selvittäminen mielestäni jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Oikeudellisten kysymysten kirjaaminen KäO:n pöytäkirjaan helpottaisi huomattavasti myös muutoksenhakuprosessia, koska muutoin asianosaiset joutuvat tekemään sen hyvin laveasti valituksessaan tai vastauksessaan hovioikeudelle. (7) Tämä tietysti osaltaan nostaa hovioikeusprosessin kustannuksia.
KäO:n valmisteluistunnossa käydään OK 5:19:n 3-kohdan mukaisesti läpi todisteet, jotka asianosainen aikoo esittää KäO:n pääkäsittelyssä ja mitä hän aikoo näyttää todisteilla toteen. Jos kirjalliset todisteet käytään valmistelussa läpi ylimalkaisesti, ei tästä vielä aiheutune suurempia ongelmia HO:ssa, kunhan kukin todisteeksi nimetty asiakirja tai muu todiste on todella merkitty todisteena KäO:n valmisteluistunnon ja pääkäsittelyn pöytäkirjaan. On kuitenkin jo ilmennyt tapauksia, joissa on käynyt niin, että KäO:lle annetut asiakirjat ovat jääneet puheenjohtajan esityksestä merkitsemättä pöytäkirjoihin todisteiksi eikä niiden sisältämien seikkojen riidattomuutta ollutkaan merkitty pöytäkirjaan. HO:ssa voi asianosaiselle aiheutua myös ongelmia siitä, että KäO:ssa todistajaksi nimettyjen henkilöiden todisteluteemat on ilmoitettu pöytäkirjassa ylimalkaisesti. Se voi olla yksi osoitus siitä, että pääkäsittelyssä asianosaisen tietoon on voinut tulla sellaista selvitystä, johon hän ei ole osannut varautua. Tähän kysymykseen asianajajan on varmasti syytä kiinnittää huomiota, jos HO:lle joudutaan esittämään uusia seikkoja tai todisteita.
(6) Heuman, Bevisupptagning under förberedelsen i syfte att fjämja förlikningsverksamheten, Vänbok till Robert Boman 1990 s. 137-153.
(7) Näin ennakoitiin jo Suomen Asianajajaliiton lausunnossa riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamiseksi, DL 1989 s. 708. Vrt. kuitenkin käräjäoikeuden pöytäkirjaa koskevat säännökset OK 22:3-8 sekä Lappalainen, Alioikeusuudistus 1987-1993 s. 207.)
KäO:issa ei ehkä ole vielä havaittu kaikkia niitä hovioikeusprosessiin liittyviä kustannus- ja riskitekijöitä, joihin valmistelussa pystytään vaikuttamaan. Valmistelussa edelleen perinteisesti vain kirjataan kummankin osapuolen lausumat selvittämättä, mikä osa niistä on riidattomia. Varsin tavallinen näyttää olevan tapa, jonka mukaan valmistelussa merkitään riidattomaksi vain asianosaisen oikeudelle antamien asiakirjojen sisältämät tiedot, joita asiakirjoja ei tästä syystä tarvitse nimetä todisteiksi. Näin toteutettuna valmistelusta on suoritettu vain yksi osa, jonka merkitys on usein melko vähäinen, koska tavallisesti asiakirjoihin kirjattuja tietoja ei riitauteta.
Asianosaisen asema hovioikeusprosessissa on siis riippuvainen siitä, miten valmistelu toteutetaan KäO:ssa ja miten kaikki valmistelussa lausuttu merkitään pöytäkirjoihin. Tämän kysymyksen selvittämiseksi hankin kirjoituksen alussa mainitut 60 jutun asiakirjat Itä-Suomen, Kouvolan ja Vaasan HO:ista. Näiden juttujen valmistelupöytäkirjoista oli mielestäni todettavissa, ettei riidattomia seikkoja riittävästi selvitetä KäO:issa. Vain noin joka kolmannessa jutussa oli pöytäkirjamerkinnät siitä, mitkä kysymykset oli todettu riidattomiksi tai jääneen riitaisiksi. Tämä havainto ei tietenkään merkitse sitä, etteikö seikkojen riidattomuutta tai riitaisuutta olisi todettu muidenkin juttujen valmistelussa esim. siten, että asianosaisten valmistelupöytäkirjaan merkityt lausumat sisältävät vastaavat johtopäätökset. Oman kokemukseni mukaan tällainen pöytäkirjojen laatimistekniikka on kuitenkin osoitus siitä, ettei kaikkia riidattomia seikkoja ole todettu riittävän selvästi KäO:ssa. Juttujen joukossa oli kuitenkin sellaisia valmistelupöytäkirjoja, joista todella näki, että valmistelua johtanut tuomari oli tehnyt työnsä todella ansiokkaasti. Valmistelupöytäkirjojen tasosta tekemäni havainnot vahvistavat kuitenkin käsitystäni siitä, että koko prosessiuudistuksen keskeistä elementtiä, jutun valmistelua, ei ainakaan vielä hoideta KäO:issa niin yksityiskohtaisesti kuin pitäisi. Asianosaiset ja asianajajat joutuvat toimimaan tässä ympäristössä uusin prekluusiouhin (OK 25:14.2) ja HO:n tutkimisvelvollisuutta koskevin rajoituksin (OK 26:11a). Siten ei ole epäselvyyttä, ketkä ovat erittäin vaativan prosessiuudistuksemme koekaniineja.
Mitä asianajajan pitäisi tehdä, jos valmistelu ei tapahdu asianmukaisesti eikä puheenjohtaja merkitse pöytäkirjaan lain velvoittamia tietoja? Valitettavasti keinot ovat vähissä. Jos jutun valmistelu toimitetaan KäO:ssa ylimalkaisesti, ei asianajajalle mielestäni jää muuta mahdollisuutta kuin tehdä asiasta huomautus tuomioistuimelle tai laatia asiasta itselle muistio, jonka sittemmin esittää hovioikeudelle. Puutteellisen prosessinjohdon ja valmistelun laiminlyönnin takia voi muistioon tukeutuen yrittää pyytää HO:sta suullista käsittelyä tai asian palauttamista takaisin käräjäoikeuteen. Hovioikeuskaan ei voine edellyttää, että asianosainen tekisi asiassa KäO:lle muuta kuin yhden suullisen huomautuksen. Olen itse pitänyt lähtökohtana, ettei pääkäsittelyyn ole syytä siirtyä ennen kuin valmistelupöytäkirja on saatu tutustuttavaksi ja tarkistettavaksi. (8) Jutun puutteellinen valmistelu on myös oikeudenkäyntivirhe, jonka perusteella juttua voi pyytää palautettavaksi käräjäoikeuteen. (9) Jutun puutteellista valmistelua koskee Rovaniemen HO:n ratkaisu 1995:1; jonka perustelujen lopussa on todettu seuraavaa: "Asian käsittelyssä oli käräjäoikeudessa tapahtunut menettelyvirheitä. Ottaen huomioon riita-asiain valmistelun merkitys asian perusteelliselle käsittelemiselle sekä tuomion täsmällisen perustelemisen merkitys muutoksen hakemiselle asian välitön ratkaiseminen HO:ssa ei ollut riittävästi perusteltavissa viivytyksestä, kustannuksista tai tarkoituksenmukaisuudesta johtuvilla näkökohdailla. Asia palautettiin viran puolesta käräjäoikeuteen uudelleen valmisteltavaksi ja käsiteltäväksi." (annettu 7.2.95 vailla lainvoimaa.)
(8) Ruotsissa tavallisessa riita-asiassa asianosaiset saavat valmistelupöytäkirjan haltuunsa hyvissä ajoin ennen pääkäsittelyä. Pöytäkirjan saatuaan asianosaisella on myös mahdollisuus esittää sen sisältöä koskevia huomautuksia sekä vasta pöytäkirjan saamisen jälkeen asianosaiset nimeävät vuorotellen pääkäsittelyssä esitettävät todisteet. Pääkäsittely tapahtuu normaalisti n. 3 kk:n kuluttua valmisteluistunnosta. Ruotsissa ei pidetä Suomen OK 6:15:n tarkoittamia valmistelun yhteydessä pidettäviä välittömiä pääkäsittelyjä juuri lainkaan, koska niissä voi käytännössä käsitellä vain todella yksinkertaisia asioita (puhelinkeskustelu Luulajassa toimivan asianajaja Simo Ollisen kanssa 5.5.1995). Saksassa asianosaiset saavat aina jutun aikaisempien käsittelyjen pöytäkirjat ennen todistelun vastaanottamista (puhelinkeskustelu rehchtsanwalt Markku Arendsin kanssa 5.5.1995).
(9) Ks. prosessinjohdon laiminlyönnin seuraamuksista Virolainen, Materiaalinen prosessinjohto s. 435-440, Jokela, Aineellinen prosessinjohto ja asianosaisen tehtävät riita-asiain valmistelussa, LM 1994 s. 140, ja Liljenfeldt, Prekluusiosta sekä oikeustosiseikkojen ja todisteiden kartoittamisesta etukäteen, DL 1994 s. 176.
3. Äänitteiden asema hovioikeusprosessissa
HO saa KäO:n sille lähettämän asiakirjavihon mukana myös KäO:ssa syntyneet äänitteet. KäO tai HO voivat OK 22:9:n mukaan saattaa äänitteen kirjalliseen muotoon, jos katsovat sen tarpeelliseksi. Valitettavasti säännös ei anna asianosaiselle ehdotonta oikeutta saada äänitteitä kirjallisessa muodossa. Laadittaessa valitusta HO:een ei valituksen tai vastauksen laadinta kuitenkaan useinkaan onnistu ilman hyviä muistiinpanoja todistelusta tai äänitteiden kuuntelua tai äänitteiden kirjalliseen muotoon saattamista. Varsinkin nyt, kun suullisen käsittelyn saaminen HO:ssa ei ole varmaa yhdessäkään riitajutussa, on KäO:ssa esitetyn suullisen todistelun yksityiskohtainen riitauttaminen välttämätöntä. Tämä ei useinkaan onnistu ilman hyviä muistiinpanoja tai nauhoitteiden purkamista. Itse hoitamissani jutuissa olen jo useita kertoja puratuttanut KäO:n äänitteet omassa toimistossa, koska HO:ien tällä hetkellä edellyttämä täsmällinen näytön riitautus (ks. OK 26:7) ei muutoin ole aina mahdollista. Myöskään oma kapasiteettini ei riitä hyvään asianajoon pääkäsittelyssä ja siihen, että tekisin samalla tarkat muistiinpanot todistelusta. (10)
Toimistostamme tiedusteltiin myös eri KäO:ista, miten niissä suhtaudutaan asianosaisen pyyntöön saada äänitteet kirjalliseen muotoon. Tampereen ja Helsingin KäO:ssa ei nauhoja saa puretuiksi.(11) Nauhoitteiden jäljennöksiä voi tilata Tampereen KäO:sta säädettyä toimitusmaksua 75 mk (A tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteissa perittävistä maksuista 4:8.3) sekä äänitekasetin kustannusta vastaan 40 mk (minikasetti). Helsingistä voi äänitteen tilata vastaavaa lunastusmaksua sekä äänitekasetin hintaa vastaan (minikasetti 20 mk ja C-kasetti 11 mk). Oulun KäO:ssa äänitteet saa puretuiksi silloin, kun asianosainen valittaa KäO:n tuomiosta HO:een. Tästä palvelusta peritään maksuna em. maksuasetuksen 7 §:n mukaiset ote- tai jäljennösmaksut. (12) Samoin Lahden KäO:ssa äänitteet saa puretuiksi. (13)
(10) Tähän ongelmaan on kiinnitetty huomiota jo Suomen Asianajajaliiton lausunnossa riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisesta, DL 1989 s. 684. Ruotsissa Luulajassa asianajajana toimiva Simo Ollinen kertoi, että Ruotsissa tilanne nauhoitusten kirjalliseen muotoon saattamisen suhteen on nyt sama kuin Suomessa. Asianajajan tulee kyetä tekemään riittävät muistiinpanot todistelusta KäO:ssa. Muutoin hän joutuu kuuntelemaan nauhat tai saattamaan ne kirjallisen muotoon. Ruotsissa sai tilata 1980-luvun lopulle asti äänitteet kirjallisessa muodossa HO:sta. Ollinen piti kuitenkin asianosaisen kannalta hyvin hankalana tilannetta, ettei asiassa olisi varmaa tietoa, järjestetäänkö asiassa suullinen käsittely HO:ssa (puhelinkeskustelu 5.5.1995).
(11) Puhelinneuvottelut 5.5.95 Tampereen KäO:n laamanni Reko Vilpas ja Helsingin KäO:n yleiskanslia.
(12) Puhelinneuvottelu 5.5.95 Oulun KäO:n laamanni Martti Kiiskisen kanssa.
(13) Puhelinneuvottelu 5.5.95 Lahden KäO:n laamanni Ilkka Tuomolan kanssa.
Nauhoitteiden purkutarvetta vähentää KäO:n hyvin perusteltu tuomio (OK 25:15). HO:t ovatkin kiitettävästi korostaneet KäO:n velvollisuutta perustella tuomiot hyvin. Tämähän on ollut yksi oikeudenkäyntimenettelyuudistuksen päätavoitteista. Tuomiosta tulisi käydä ilmi, miten KäO on esim. arvioinut todisteiden arvon. Huonosti perustellun tuomion takia juttua voi tietysti pyytää palautettavaksi takaisin KäO:een. Rovaniemen HO on tuomiossaan 1995:4 (annettu 22.3.1995, vailla lainvoimaa) todennut, ettei KäO:n perusteluista käynyt ilmi, mihin seikkoihin ratkaisu perustui. Tästä syystä asia palautettiin takaisin KäO:lle. Samoin Kouvolan HO:n tuomiossa 1994:4 (annettu 9.11.94, lainvoimainen) on mm. todettu, ettei KäO:n tuomiossa ollut merkintää todistajan kertomuksesta, johon valittaja oli tukeutunut valituksessaan. Viimeksi mainittu päätös on mielestäni merkittävä erityisesti siksi, että KäO:t eivät perinteisesti ole useinkaan ottaneet tuomioissaan kantaa niiden todistajien kertomuksiin, jotka eivät tue KäO:n tuomion lopputulosta.
Tiedustelin kirjoituksen alussa mainitsemassani kirjeessä HO:ien presidenteiltä nauhoitteiden asemaa hovioikeusprosessissa. Vaasan HO:ssa nauhoja ei varsinaisesti kuunnella, mutta kuuntelemalla voidaan tehdä todistelua koskevia tarkistuksia. (14) Turun HO:ssa nauhoja kuunnellaan tarvittaessa, lähinnä sen selvittämiseksi, olisiko suullinen käsittely tarpeen tai hyödyllinen. (15) Vaasan, Kouvolan, Itä-Suomen ja Turun HO:ien presidenttien vastauksista kävi mielestäni ilmi se, että suullista käsittelyä ei järjestetä pelkästään siksi, että jutussa vastaanotettu todistelu on toimitettu nauhoitteiden muodossa HO:lle. (16)
Erityisesti Kouvolan HO:n presidentti Veikko M. Hämäläinen kuitenkin painotti, että nauhoite tehdään vain yksittäisten faktojen tarkistusta, eikä nauhoja kuuntelemalla arvioida todistajien kertomusten uskottavuutta. Turun HO:n presidentti Ole Roos puolestaan kertoi, että Turun HO:ssa juttua ratkaistaessa yksi jäsen ja jutun esittelijä kuuntelevat tarvittaessa kaikki nauhat, jotta voi arvioida, onko suullisen käsittelyn järjestäminen tarpeellista. Joka tapauksessa KäO:ssa vastaanotettu todistelu täytyy edelleen kyetä perustellusti riitauttamaan korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 1992:140 sisältämän periaatteen mukaisesti. (17) Tätä asiaa on mielestäni syytä korostaa myös siksi, että useat alioikeustuomarit ovat mielestäni virheellisesti informoineet asianosaisia siitä, että nauhoitusten purku KäO:n toimesta on tarpeetonta, koska HO joka tapauksessa järjestäisi asiassa suullisen käsittelyn.(18)
(14) Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintalan kirje 16.3.95.
(15) Turun HO:n presidentti Ole Roosin kirje 17.2.95.
(16) Kouvolan HO:n presidentti Veikko. M. Hämäläisen kirje 2.3.95 ja Itä-Suomen HO:n presidentti Esko Kilpeläisen kirje 3.3.95 vrt. Rovaniemen HO:n täysistuntoratkaisu 1995:2 (lainvoimainen), jossa muun ohessa oli kysymys äänitteiden kuuntelusta HO:ssa. Äänestyspäätöksellä 8-7 KäO:ssa todistajana kuultujen henkilöiden todistelusta ei päätetty ottaa selkoa äänitteen avulla, vaan juttu palautettiin päätöksen perustelemista varten KäO:een. Tuomion perusteluissa todettiin mm, ettei kuultujen todistajien kertomusten sisältö käynyt ilmi KäO:n tuomiosta. Hovioikeudenneuvokset Matti ja Raija Kuusimäki saivat tietää Ruotsin hovioikeuksiin tutustuessaan, että ainakin joissakin Ruotsin hovioikeuksissa nauhoja kuunnellaan ja että asianosaiset joskus pyytävät nauhojen kuuntelua todistajien uudelleen paikalle tuomisen sijasta (Matti ja Raija Kuusimäki, Ruotsin hovioikeusprosessin tila; matkahavaintoja ja pohdintoja, moniste 1995, s. 22-23).
(17) Ks. jutun oikeustapauskommentti Jokela, DL 1993 oik.tap. n:o 2 s. 7-14.
(18) Suomen Asianajajaliiton lausunnossa Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistumiseksi DL 1989 s. 683-684 ja 708 kritisoitiin sitä, että todistelua ei enää aiottu saattaa kirjalliseen muotoon. Tämä kritiikki ennakoi aivan oikein nyt käsillä olevat ongelmat muutoksenhaussa hovioikeuteen. Oikeusalamaisten asioita hoitaville asianajajille on ollut lohdullista saada tietää, että Euroopassa Tanskasta alken etelään olevien useiden Keski-Euroopan valtioiden alioikeuksissa vastaanotettu todistelu saatetaan kirjalliseen muotoon (Kuusimäet, Selostus muutoksenhakumenettelystä eräissä Keski-Euroopan ylioikeuksissa, moniste 1994, s. 5).
4. Valitus- ja vastauskirjelmien sisällön merkitys HO:n tutkimisvelvollisuudelle
4.1 Johdanto
Valitus- ja vastauskirjelmiä laadittaessa on aina tiedettävä, koskeeko valitus kaikkea jo KäO:ssa tutkittavana ollutta oikeudenkäyntiaineistoa. Useimmiten asianosaisen tarkoituksena on esittää HO:lle sama oikeudenkäyntiaineisto, jonka hän on esittänyt jo KäO:ssa. Miten valitus- ja vastauskirjelmä olisi laadittava, jotta kaikki asianosaisen tarkoittama oikeudenkäyntiaineisto tulisi tutkittua HO:ssa? Mikä on sanktio, jos jutun tapahtumainkulku tai todisteet on kerrottu tai yksilöity HO:lle ylimalkaisesti tai ei ollenkaan?
Ongelman tarkastelemiseksi on oikeudenkäyntiaineiston käsite eriteltävä tarkemmin. Prosessioikeudessa oikeudenkäyntiaineisto on jaettu 1) asianosaisen vaatimuksiin, 2) vaatimusten perusteiksi esitettyihin seikkoihin, 3) seikkojen tueksi esitettyihin todisteisiin ja 4) oikeusohjeisiin, joihin luetaan myös kokemussäännöt. (19) Keskityn seuraavassa tarkastelemaan pääasiassa seikkojen ja todisteiden esittämistä HO:lle sekä sivuan myös oikeusohjeiden esittämiseen liittyviä ongelmia. (20) Vaatimusten esittämisen osalta laki ei ole muuttunut, joten en tarkastele niitä tässä kirjoituksessa.
4.2 Seikat, perusteet ja perustelut
Seikoilla tarkoitetaan yleiskielellä ilmaisten niitä asianosaisen totena pitämiä asioita, joihin asianosaisen vaatimukset perustuvat. Asianosainen kuvaa jutussaan tietyn tapahtumainkulun ja esittää tapahtumainkulkuun liittyviä seikkoja, joilla on jutussa oikeudellista merkitystä. Jotta HO:n tutkimisvelvollisuutta voidaan oikeudenkäymiskaaressa mainittujen seikkojen osalta tarkastella tarkemmin, on nämä seikat jaettava prosessioikeudessa luotuihin käsitteisiin oikeustosiseikka- ja todistustosiseikka. (21) Samoin on tarkasteltava oikeudenkäymiskaaressa käytettyjen termien "perusteet" ja "perustelut" suhdetta em. prosessioikeudellisten käsitteiden sisältöön.
Edellä mainittu oikeudenkäyntiaineiston ryhmittely ei tunne "perusteita", jotka asianosaisen on esitettävä OK 25:14.1:n 4-kohdan mukaisesti hovioikeudelle. "Perusteilla" lieneekin muutetuissa hovioikeusmenettelyä koskevissa säännöksissä eri merkityksiä. OK 25:14.1:n 4-kohdassa tarkoitetuilla perusteilla tarkoitettaneen ensisijassa niitä oikeusseikkoja, joihin valittajan vaatimukset välittömästi perustuvat. Siten valituksessa ilmoitettavien perusteiden pitäisi kuvata lyhyesti se asia, tapahtuma tai tapahtumainkulku, joka välittömästi vastaa asiassa sovellettavien oikeussäännösten sisältöä. Oikeustosiseikkojen tarkka ilmoittaminen on valituksessa siis välttämätöntä, jos asianosainen haluaa, että hänen KäO:ssa ilmoittamansa perusteet otetaan huomioon myös HO:ssa.
Perusteilla voidaan valitusprosessia tarkastellen katsoa kuitenkin tarkoitettavan myös sen ilmoittamista, mikä on valittajan käsitys jutun oikeudellisten tai näyttökysymysten arvioinnista. Tarkasteltaessa valitus- ja vastauskirjelmien laajuuskysymystä, ei oikeudellisella argumentaatiolla kuitenkaan ole valituskirjelmän laatimisen kannalta sellaista välitöntä merkitystä kuin oikeustosiseikoilla, koska oikeus tuntee lain - jura novit curia. Näyttökysymyksiä koskevat asianosaisen käsitykset ovat myös toissijaisessa asemassa suhteessa asianosaisen näkemyksiin, koska HO voi edelleen vapaasti harkita asianosaisten HO:lle esittämien todisteiden valossa, mitä asiassa on pidettävä totena.
(19) Virolainen, Lainkäyttö (Helsinki 1995) s. 29.
(20) Ks. aiheesta myös Lappalainen, Oikeudenkäyntiaineisto uudessa hovioikeusprosessissa. Lappalainen ei kuitenkaan juurikaan käsittele kirjoituksessaan kirjallisen hovioikeusprosessin ongelmia, jota sääntelee mm. OK 26:5.
(21) Ks. oikeustosiseikasta ja todistustosiseikasta tarkemmin Lappalainen, Oikeustosiseikka ja todistustosiseikka prosessioikeudellisina peruskäsitteinä, LM 1986 s. 756-770 ja Kuusimäki, Oikeustosiseikat ja todistustosiseikat - Ystäviä vai vihollisia?, DL 1994 s. 429-440 (jossa kirjoituksessa on hyviä esimerkkejä käsitteiden ymmärtämiseksi), sekä oikeudenkäyntiä koskevista muista käsitteistä ja terminologisista kysymyksistä Virolainen, Lainkäyttö s. 30-47.
OK 25:14.1:ssa ei edellytetä sitä, että valittaja sisällyttäisi valitukseensa ne todistustosiseikat, jotka käyvät ilmi hänen oikeudelle esittämistä todisteista (asiakirjat, todistajat ym.). Jos valittajan siis tarvitsisi aikaisemman OK 25:14:n mukaisesti esittää valituksessaan ainoastaan lainkohdassa mainitut "perusteet", ei valittajan tarvitsisi saadakseen valituksensa tutkituksi HO:ssa esittää valituksessa muita seikkoja kuin oikeustosiseikat.22 Valittajan on kuitenkin otettava huomioon HO:n tutkimisvelvollisuutta koskeva uusi säännös OK 26:11a.1 sekä uusittu OK 26:14:1:n 4-kohta, joka sisältää valittajalle velvoitteen selvittää valituksessa miltä osin valittaja pitää KäO:n ratkaisun perusteluja virheellisinä. Uusi OK 26:11a.1:n asema on keskeinen hovioikeusprosessissa. Hallituksen esityksen n:o 79/1993 s. 25 todetaan:
"Koska asianosainen ei enää saa kirjelmässään vain viitata alioikeudessa esittämäänsä, hovioikeus tutkii ainoastaan ne perusteet ja seikat, joihin on valituksessa nimenomaisesti ja yksityiskohtaisesti vedottu. Momenttien sanamuodosta jo ilmenee, että seikat ja perusteet on ilmoitettava valituksessa ja siihen annetussa vastauksesta. Siten aineiston myöhempi täydentäminen lisäkirjelmässä tai suullisessa käsittelyssä edellyttää erityistä syytä.
Käytännössä rajoitussäännös tarkoittaa sitä, että hovioikeus ei asianosaisen yleisviittauksen perusteella tutki kaikkea alioikeudessa kertynyttä oikeudenkäyntiaineistoa. Momentti johtaa siihen, että muutoksenhakumenettely aikaisempaa selkeämmin erotetaan alioikeusmenettelystä, jolloin valitus- ja vastauskirjelmät saavat entistä itsenäisemmän aseman.
Tutkimisvelvollisuuden rajoitussäännös koskee vaatimuksen perusteena välittömästi olevia seikkoja ja todisteita, mutta ei oikeusohjeita. Koska oikeusohjeiden soveltaminen kuitenkin edellyttää tiettyä tosiseikastoa, puutteellinen vetoaminen vaatimuksen perusteena välittömästi oleviin seikkoihin saattaa sitoa hovioikeuden myös oikeudellisen puolen osalta.
" OK 26:11a.1 on otettu oikeudenkäymiskaareen sellaisenaan hovioikeustoimikunnan mietinnöstä. (23) Hovioikeustoimikunnan jäsenenä ollut Lappalainen toteaa säännöksestä, että säännöksellä on haluttu korostaa sitä, että HO:n tutkimisvelvollisuuden rajat määräytyvät aiempaa selkeämmin sen mukaan, mihin oikeustosiseikkoihin asianosainen HO:ssa perustaa vaatimuksensa. (24)
(22) Lager on lausunut valituksen perusteiden sisällöstä ja niiden tutkimisen edellytyksistä ennen 1.12.1993 voimassa olevan säännöksen osalta: "Kohtuulliselta tuntuisi edellyttää, että ehdottomasti noudatettaviin menettelysäännöksiin ja myös muutoin lain soveltamiseen aineellisoikeudellisissa kysymyksissä liittyvät seikat otetaan väljänkin perustelun pohjalta tutkittaviksi." Lager, Uudistunut muutoksenhakumenettely alioikeudesta ylioikeuteen, DL 1979 s. 17-18.
(23) Ks. KM 1992:20 s. 160-162 ja s. 189.
(24) Lappalainen, Oikeudenkäyntiaineisto uudessa hovioikeusprosessissa s. 205.
Säännös on kuitenkin aiheuttanut tulkintaongelmia, koska laissa ei tarkemmin määritellä sen paremmin valituksen sisältöä koskevan OK 25:14.1:n 4-kohdan osalta kuin myöskään OK 26:11a.1:n osalta, mitä säännöksissä tarkoitetaan "perusteilla" tai mitä ovat nyt käsiteltävässä säännöksessä mainitut "seikat". (25) Epäselvyyttä on lisännyt se, että Lappalainen on todennut: "Valituksen ja vastauksen "perusteet" kattavat oikeustosiseikkoihin vetoamisen lisäksi huomautukset siitä, miten asia on joko oikeudellisesti tai näyttökysymyksen osalta arvioitava". (26) Lappalainen on ilmeisesti tarkoittanut, etteivät OK 25:14.1:n 4-kohdassa mainitut "perusteet" ja OK 26:11a.1:ssa mainitut "seikat ja perusteet" HO:n tutkimisvelvollisuuden kannalta tarkastellen vastaisi sisällöllisesti toisiaan. Siten HO:n tutkimisvelvollisuutta koskeva säännös koskisi Lappalaisen mukaan vain oikeustosiseikkoja, joihin edellä säännösperustelujen mainitussa hallituksen esityksen referaatissa viitataan.
(25) Ks. säännöksen kritiikistä Virolainen, Oikeusministeriölle annettu lausunto 20.10. 1992 Hovioikeustoimikunnan 1989 mietinnöstä (julkaisematon) s. 23-24 ja Hovioikeusprosessi uudistumassa, DL 1993 s. 289 sekä Lappalaisen kannanottoon kohdistuvasta kritiikistä Kuusimäet, Ruotsin hovioikeusprosessin tila s. 38-42.
(26) Lappalainen, Oikeudenkäyntiaineisto uudessa hovioikeusprosessissa s. 203-204.
Vaasan HO:n hovioikeudenneuvokset Matti ja Raija Kuusimäki ovat esityksessään "Ruotsin hovioikeusprosessin tila 1995" tarkastelleet em. tulkintaongelmaa siitä näkökulmasta, että OK 25:14.1:n 4-kohdassa mainitut "perusteet" ja OK 26:11a.1:ssa mainitut "perusteet" vastaisivat toisiaan ja niillä olisi edellä Lappalaisen kuvaama sisältö. Siten "perusteiden" ala käsitettäisiin ulottuvan myös asianosaisen oikeudelliseen argumentointiin sekä näyttökysymyksen arviointiin. Tästä ongelmasta Kuusimäet lausuvat ruotsalaisten kollegojensa käymien keskustelujen perusteella mm. seuraavaa (s. 40-41 ja s. 39):
"Ruotsalaiset kirjoittavat hovioikeuden tuomioon - useimmiten "Domskäl" - jakson alkuun - toteamuksen, että asianosainen on "åberopat samma omständigheter och samma bevisning som vid tingsrätten". Mikäli näissä suhteissa on poikkeamia, niihin otetaan prosessuaalisesti aluksi kantaa. Näin ilmenee, että hovioikeus on käsitellyt vetoamiskysymykset tutkintansa aluksi. (s. 41)
Koska ruotsalaisten käsityksen mukaan säännöksen (siis Suomen OK 26:11a) puitteissa uhkaavat asianosaisten vetoamisvelvollisuus ja tuomioistuimen virallistoimintoisuus käydä rajaltaan epäselväksi, he pitivät tämän kaltaista säännöstä prosessioikeudelliseen järjestelmään huonosti soveltuvana. Operoiminen "vajaalla argumentaatiolla" hovioikeudessa johtaisi heidän mukaansa aineellisen oikeuden menetyksiin, sen aivan käytännöllisenkin syyn vuoksi, että asianajajaa ei voitaisi koskaan saada noudattamaan työssään sellaista täsmällisyyttä, jota mainitunlainen "argumentaatiosidonnaisuus" edellyttäisi. (s. 39)
Ruotsalaisten oli vaikea ymmärtää koko OK 26:11a:n kaltaisen säännöksen tarpeellisuutta, koska he pitivät lähtökohtaisesti selvänä, että käräjäoikeudessa hävinnyt ajaa vaatimustaan hovioikeudessa samoilla seikoilla ja muutoinkin samoilla "argumenteilla kuin alioikeudessa." (s. 41)
Edellä selostettu kuvaa niitä ongelmia, joita asianajajilla nyt on valitus- ja vastauskirjelmiä laadittaessa. Kuusimäet toteavat vielä OK 26:11a.1:n aiheuttavan epäselvyyttä ja epäyhtenäisyyttä, mikä ei voi olla vaikuttamatta oikeusvarmuuteen HO:n toiminnassa (s. 41). Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä korostaa, ettei säännös kuitenkaan kokonaan estä viittaustekniikan käyttöä valituskirjelmää laadittaessa, kuten olen jäljempänä todennut valituskirjelmän muotoa koskevassa jaksossa 8.
Hovioikeusvastaajan on puolestaan OK 20:20:n mukaisesti ilmoitettava käsityksensä valittajan vaatimuksen perusteista ja ne seikat, joihin hän haluaa nojautua. Vastaajan on siis lausuttava käsityksensä siitä, ovatko valittajan esittämät oikeustosiseikat oikeita. Samoin vastauksen antajan on itse ilmoitettava ne oikeustosiseikat, joihin vastauksen antaja haluaa tukeutua. (27) Mikäli valittaja on lausunut valituksessaan myös käsityksensä jutun oikeudellisista kysymyksistä tai näytön arvioinnista, tulisi vastauksen antajan lausua käsityksensä myös näistä. Kuten edellä on jo todettu KäO:n tuomion oikeudellisten perustelujen kommentoinnilla tai esitetyn näytön arvioinnilla ei kuitenkaan ole samaa oikeudellista merkitystä kuin osapuolten vetoamilla oikeustosiseikoilla.
Jo mainittujen velvollisuuksien lisäksi valittaja on nyt uuden OK 25:14.1:n 4-kohdan mukaisesti velvollinen ottamaan kantaa siihen, miltä osin alioikeuden tuomion perustelut ovat virheelliset. Määräys on otettu lakiin siitä syystä, että valittaja ottaisi yksityiskohtaisesti kantaa myös KäO:n oikeudelliseen argumentaatioon sekä näytön arviointiin. (28) Jos valittaja ei tätä tee, voi hovioikeudella olla peruste olettaa, että myös KäO:n päätöksen perustana olevat todistustosiseikat ovat oikeita. HO:lla voi myös olla ainakin tulkinnanvarainen oikeus olla tutkimatta jutun näyttöä OK 26:11a.1:n nojalla laajemmalti kuin valittaja on valituksessaan riitauttanut. Siksi näytön yksityiskohtainen riitauttaminen on välttämätöntä.p>
(27) Ks. kuitenkin Lappalainen, Oikeudenkäyntiaineisto uudessa hovioikeusprosessissa s. 207, jossa Lappalainen katsoo valittajan vastapuolen voivan pysytellä passiivisena HO:ssa siten, että hän voisi vain vaatia HO:ssa KäO:n tuomion pysyttämistä ja siten hänen KäO:ssa vetoamansa oikeustosiseikat tulisivat huomioon otetuiksi. Lappalainen ei kuitenkaan käsittele OK 26:11a.1:n merkitystä vastauksen sisällölle.
(28) HE 79/1993 s. 23.
4.3 Todisteet
Hovioikeusprosessin osittaisuudistuksen mukanaan tuoma yksi sekä valittajaa että vastauksen antajaa koskeva velvoite on velvoite ilmoittaa hovioikeudelle kaikki ne todisteet, joihin asianosainen haluaa HO:ssa tukeutua (OK 25:14.3 ja OK 20:20.2). Samoin asianosaisten olisi ilmoitettava jokaisen todisteen osalta mitä he haluavat kullakin todisteella näyttää toteen. Ainakin asianajajalle herää epäilys säännöksen luettuaan, onko kaikki todisteet lueteltava HO:lle samalla tavalla kuin KäO:lle on todisteet lueteltava sille osoitettavassa haastehakemuksessa OK 5:2.1:n 4-kohdan mukaan. Tehtävä tuntuu miltei mahdottomalta, kun asianosaiset tukeutuvat HO:ssa myös vastapuolen KäO:ssa esittämiin todisteisiin. Mielestäni luettelon tekeminen ei ole tarpeen HO:lle. Säännöksen velvoite tulee täytetyksi, kun asianosainen viittaa valitus- tai vastauskirjelmän tekstissä niihin todisteisiin, joihin hän haluaa tukeutua.
Todisteiden osalta voidaan myös kysyä, mikä merkitys niiden luettelemisella on HO:n tutkimisvelvollisuudelle? Missä tilanteessa KäO:ssa esitetty todiste rajautuu esitettävän näytön ulkopuolelle? Lappalainen on todennut, että alioikeudessa kertyneen todistusaineiston hyödynnettävyys hovioikeusprosessissa on riipumaton siitä, missä laajuudessa asianosainen tähän aineistoon HO:ssa vetoaa. (29) Tämän kannanoton perusteella voisi todeta, että vaikka asianosainen ei luettelisi hovioikeudelle yhtään todistetta tai viittaisi niihin, ei hänen menettelyllään olisi oikeudellista merkitystä HO:n tutkimisvelvollisuuden kannalta. Lappalainen ei kuitenkaan tältä osin käsittele lainkaan uuden OK 25:14.3:n merkitystä HO:lle esitettävien todisteiden osalta. Alioikeusuudistuksen siirtymäsäännöksiä ym. koskevassa hallituksen esityksessä 79/1993 s. 23 on todettu, että todisteiden ilmoitusvelvollisuutta koskeva em. säännös liittyy osaltaan edellä selostettuun OK 26:11a.1:iin, jossa rajoitetaan hovioikeuden tutkimisvelvollisuutta. Ennen kuin todisteiden luettelemisen vaillinaisuutta koskevasta ongelmasta saadaan korkeimman oikeuden ennakkopäätös, on asianosaisen pyrittävä mielestäni viittaamaan kaikkiin niihin todisteisiin, joihin hän haluaa tukeutua HO:ssa. Tämä velvoite tulee huomioida erityisesti asianosaisen vastapuolen KäO:ssa esittämien todisteiden osalta, joihin asianosainen varsin usein viittaa näyttönä HO:ssa.
(29) Lappalainen, Oikeudenkäyntiaineisto uudessa hovioikeusprosessissa s. 211.
Todisteiden esittämistä HO:lle helpottaa se, että HO on vapaa ottamaan todisteen huomioon kokonaisuudessaan (esim. todistajainkertomus, asiakirjan sisältö ym.), vaikka asianosainen olisi esittänyt todisteen näytöksi vain jostain rajoitetusta kysymyksestä. Eri asia on se, että asianosaisen on syytä informoida hovioikeutta kaikista niistä seikoista, jotka todisteella aiotaan näyttää toteen. Mikään ei myöskään estä laittamasta kirjelmään viittausta, jonka mukaan asianosainen haluaa esittää HO:lle kaikki jo KäO:ssa esittämänsä todisteet, kunhan jo KäO:ssa on yksilöity todisteiden todistusteemat. Tosin tällaisessa viittauksessa on omat riskinsä, kuten olen jäljempänä valituskirjelmän muotoa koskevassa jaksossa 8. selvittänyt. Edelleen todisteiden ilmoittamisen tosiasiallista merkitystä vähentää se, että saamani tiedon mukaan kaikki HO:t liittävät kaiken KäO:sta saamansa asiakirja-aineiston jutussa muodostettavaan asiakirjavihkoon, jolloin asianomaisten KäO:lle antamat asiakirjat tosiasiassa tulevat oikeudenkäyntiaineistoksi myös HO:ssa. (29A)
5. Uudet seikat ja todisteet HO:ssa
5.1 Uusi prekluusiosäännös OK 25:14.2
Prekluusiolla tarkoitetaan oikeudenkäynnissä sitä, että tietyn ajankohdan jälkeen suoritettua prosessitointa ei enää oteta oikeudenkäynnissä huomioon. Prekluusiosäännös voi koskea jotakin määräaikaa tai se voi tulla sovellettavaksi tietyssä oikeudenkäynnin vaiheessa. KäO:ssa noudatettavat prekluusiosäännökset OK 5:22 ja 6:9 koskevat vain dispositiivisia juttuja. HO:ssa noudatettava seuraava prekluusiosäännös OK 25:14.2 koskee sekä dispositiivisia että indispositiivisia juttuja. (30)
Valittaja ei saa hovioikeudessa riita-asiassa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alioikeudessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Vasta hovioikeudessa tehty kuittausvaatimus voidaan jättää tutkimatta, jos sitä ei voida vaikeudetta tutkia.
Säännös muutti asianosaisen prosessaamistapaa ja erityisesti asianajajan vastuuta olennaisella tavalla (samoin kuin alioikeudessa tapahtuvaa valmistelua ja pääkäsittelyä koskevat prekluusiosäännökset OK 5:22 ja 6:9). OK 25:14:2:n sisällön selvittämiseksi on ensin tarkasteltava sitä, mitä lain kohdassa mainituilla seikoilla ja todisteilla tarkoitetaan. Tämän jälkeen voidaan tarkastella sitä, millä perusteilla asianosainen voi esittää uusia seikkoja todisteita vielä HO:ssa.
(29A) Puhelinneuvottelu Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintalan kanssa 18.5.95.
(30) Ks. indispositiivisten juttujen osalta esim. elatusapua koskeva juttu Kouvolan HO 1994:5, jossa asianosaisen valitusta ei tutkittu lainkaan, kun hän oli vedonnut vasta HO:ssa tulojaan koskeviin erilaisiin asiakirjoihin. Perustellusti voidaan keskustella siitä, onko ollut järkevää ulottaa prekluusio koskemaan esim. elatusapua koskevia juttuja, jotka voidaan laittaa heti uudelleen vireille KäO:ssa. Ruotsin vastaava säännös RB 50:25.3 koskee vain dispositiivisia riita-asioita.
5.2 Seikat ja todisteet
OK 25:14.2:ssa tarkoitettujen seikkojen sisältöä ei laissa ole tarkemmin määritelty. Säännös on kuitenkin sisällöltään miltei vastaava kuin Ruotsin hovioikeusmenettelyssä noudatettava prekluusiosäännös RB 50:25.3 1-kohta. Seikka-sanan oikeudellinen merkitys ei mielestäni voi poiketa siitä, mitä sanalla on tarkoitettu muissa uusissa riita-asian oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvissä säännöksissä (ks. esim. haastehakemusta koskeva OK 5:2 ja pääkäsittelyn prekluusiosäännös OK 6:9). Mm. siksi voidaan mielestäni lähteä siitä, että OK 25:14.2:ssa tarkoitetuilla seikoilla on tarkoitettu nimenomaan uusia oikeustosiseikkoja. (31) Siten uusien todistustosiseikkojen esittämistä HO:ssa rajoittaa vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka juttuun on kertynyt alioikeudessa. (32)
Uusiin oikeustosiseikkoihin jouduttaneen HO:ssa vetoamaan melko harvoin. Säännös voi ehkä asettaa rajoituksia esim. vahingonkorvausjutussa, jossa KäO:ssa on vedottu vahingonkorvauslakiin, mutta HO:ssa haluttaisiin vedota myös sopimussuhteesta johtuvaan vastapuolen vahingonkorvausvelvollisuuteen. Sopimussuhdetta koskevassa jutussa asianosainen on KäO:ssa voinut vedota sopimuksen pätemättömyyteen pakottamisen takia (oikeustoimilaki 28 §), mutta HO:ssa hän haluaakin vedota vielä siihen, että häntä sitoumukseen pakottanut henkilö käytti hyväksi sitoumuksen antajan huonoa taloudellista asemaa (oikeustoimilaki 31 §). Edelleen säännös voi rajoittaa asianosaisen toimimismahdollisuuksia takaisinsaantioikeudenkäynnissä, jossa kantaja vetoaa alioikeudessa objektiiviseen takaisinsaantiperusteeseen, mutta HO:ssa haluaisi vedota myös subjektiiviseen takaisinsaantiperusteeseen ja ilmoittaa vm. oikeustosiseikan tueksi myös uudenlaisen tapahtumainkulun.
Säännöksessä mainitulla todisteella on oikeudenkäymiskaaressa kaksi merkityssisältöä. Sillä voidaan tarkoittaa 1) todistuskeinoa ja 2) todistustosiseikkaa. (33) OK 25:14.2:n tarkoittamalla todisteella on katsottava tarkoitetun todisteella nimenomaan todistuskeinoa. Todisteella on tämä merkitys esim. OK 5:2.1:n 3-kohdissa (haastehakemuksen sisältö) ja OK 22:4.1:n 3-kohdissa (suullisen valmistelun pöytäkirjan sisältö). Todisteen sisällön määrittelystä seuraa se, että asianosainen ei voi esittää hovioikeudelle uutta todistetta, mutta hän voi nimetä jo KäO:ssa kuullun todistajan todistusteemaksi HO:ssa toisen todistusteeman kuin todistajalla oli KäO:ssa. (34) Lisäksi hän voi nimetä todisteekseen HO:ssa asiakirjan, jonka vastapuoli esitti todisteeksi KäO:ssa, koska prekluusiosäännös ei edellytä, että HO:ssa todisteeseen viittaava asianosainen olisi nimennyt sen todisteeksi myös KäO:ssa. Siten asianosainen voi viitata HO:ssa kaikkiin KäO:ssa todisteina esitettyihin asiakirjoihin ja niistä ilmeneviin todistustosiseikkoihin. (35)
(31) Näin Ruotsin osalta Ekelöf, Rättsmedlen (11. p. 1990) s. 46-47, Welamson, Rättegång VI (3. p. 1994) s. 83. Vrt. Lindell, Processuell Preklusion (1993) s. 292-301. HE:ssä 15/1990 s. 125-126 ei oteta kantaa seikka-sanan sisältöön tarkemmin, mutta s. 125 mainitaan sana "peruste", jolla tavallisimmin tarkoitetaan juuri oikeustosiseikkaa. Myöskään OK 6:9:n osalta ei HE 15/1990 s. 82-83 tee eroa oikeustosiseikan ja todistustosiseikan osalta. Kuitenkin sekä Virolainen, Lainkäyttö s. 38, sekä Lappalainen, Alioikeusuudistus 1987-1993 s. 112, rinnastavat alioikeusmenettelyä koskevassa prekluusiosäännöksessä OK 6:9:ssä mainitut seikat oikeustosiseikkoihin.
(32) Ks. Lappalainen OK 6:9:n osalta Alioikeusuudistus 1987-1993 s. 112 av. 130.
(33) Virolainen, Lainkäyttö s. 36.
(34) Ekelöf, Rättsmedlen s. 64.
(35) Ruotsissa on käyty runsaasti keskustelua hovioikeusprosessia koskevan vastaavan prekluusiosäännöksen RB 50:25.3:n merkityksestä uuden näytön esittämisen kannalta. (Ks. esim. Ekelöf, Rättsmedlen s. 63, Heuman, Preklusionsrisken vid bevissäkringspassivitet, Svensk Jurist Tidning 3/93 s. 246-270, ja Welamson, Rättegång VI s. 99-100.) Keskustelusta ei mielestäni kuitenkaan voi tehdä johtopäätöksiä Suomen prekluusiosäännöksen tulkinnan osalta, koska Suomen säännös on uutta näyttöä koskevalta osaltaan käsitykseni mukaan rakennettu todiste-sanan ympärille, jolla on osaltaan tarkoitettu esim. haastehakemusta koskevassa säännöksessä OK 5:2:ssa nimenomaan todistuskeinoa (todistaja, asiakirja tms.). Ruotsissa lainkohdassa mainitulla sanalla "bevis" voidaan katsoa tarkoitettavan kaikkea oikeudessa esitettävää näyttöä ja siis myös todistustosiseikkoja. Tuskin Suomen korkein oikeuskaan on soveltanut vanhaa OK 30:7:ää siten, että säännöksellä olisi rajattu todistustosiseikkojen esittämistä KKO:ssa, vaan nimenomaan uusien todistuskeinojen esittämistä.
Tavallisimmin uusiin seikkoihin ja todisteisiin liittyvät asianosaisten ongelmat HO:ssa tulevat todennäköisesti koskemaan sellaisten kirjallisten todisteiden esittämistä HO:ssa, joita asianosainen olisi voinut esittää jo käräjäokeudessa. Tämä on käynyt ilmi jo niissä prekluusioratkaisuissa, joita ainakin Helsingin, Itä-Suomen, Kouvolan ja Vaasan hovioikeudet ovat jo ehtineet antaa. Seuraavantyyppisiä ratkaisuja on annettu HO:ista tätä kirjoitettaessa ehkä jo 20 - 30 kpl:
Itä-Suomen hovioikeus 24.2.1995 S 94/361: E.M. ja I.M. ovat vedonneet vasta hovioikeudessa sovitteluun kohtuuttomuuden perusteella ja E.M:n kuulemiseen todistelutarkoituksessa. E.M. ja I.M. eivät ole saattaneet todennäköiseksi, etteivät he olisi voineet vedota sanottuun seikkaan ja todisteeseen jo käräjäoikeudessa tai että heillä olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla hovioikeus jättää valituksen mainitun seikan ja todisteen osalta huomioon ottamatta. (Lainvoimainen)
5.3 Uusien oikeustosiseikkojen ja todisteiden esittämismahdollisuudet hovioikeudessa
Laissa on yksilöity uusien seikkojen ja perusteiden esittämisen mahdollisuus. Syitä on kaksi: 1) asianosainen ei ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen KäO:ssa tai 2) hänellä on muuten ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Hallituksen esityksessä riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi HE 15/1990 s. 125-126 on tarkemmin yksilöity niitä perusteita, joilla lainsäätäjä on katsonut em. kriteerien tulevan täytetyiksi. (36) Totean tässä lyhyesti, että uuden seikan tai todisteen esittäminen on em. perusteluiden mukaan mahdollista mm. silloin, kun asianosainen ei ole ymmärtänyt seikan tai todisteen merkitystä KäO:ssa. Lainkohdan perusteluissa mainitaan myös, että asianosaisen on mahdollista esittää uusi todiste HO:ssa, joka oleellisesti vaikuttaisi jutun lopputulokseen, mutta jota asianosainen ei ole voinut tai huomannut aiemmin esittää.
Vaikka säännös on melko salliva, tulee se rajoittamaan nimenomaan uusien todisteiden esittämistä HO:ssa, kuten jo edellä on todettu. On varsin tavallista, että asianosaiset arvioivat KäO:een hankkimansa näytön väärin tai vastapuolen todistelun kuuleminen aiheuttaa lisänäytön hankkimisen tarpeen. Näytön arviointi on oikeudenkäynnin vaikeimpia tehtäviä. Valmistautuessaan oikeudenkäyntiin asianajaja myös miettii näytön rajaamista ja moni KäO:n puheenjohtaja esittää tätä koskevan toiveen asianosaisille suullisesti valmistelussa.
Prekluusiosäännöksen tulkinnassa on luonnollisesti ensimmäiseksi tukeuduttava säännöksen sanamuotoon. Säännöksen keskeisin sisältö on sanoissa "ettei hän ole voinut" ja "hänellä on muuten ollut pätevä aihe". Säännös korostaa asianosaisen subjektiivista omaa asemaa suhteessa oikeustosiseikkojen ja todisteiden esittämiseen. Säännöksen tulkinnassa on siis torjuttava puhtaasti objektiivinen tulkintaperiaate. HO:n olisi siis kyettävä asettautumaan asianosaisen ja/tai hänen asianajajansa asemaan arvioitaessa uusien oikeustosiseikkojen tai todisteiden arvioinnin sallittavuutta HO:ssa. Tämä periaate käy myös ilmi em. hallituksen esityksen perusteluista. Säännöksen tulkinnassa on mielestäni torjuttava esim. Ruotsissa prof. Heumanin esittämä ajatus, että estetilanteessa (ei ole voinut) asianosaisen sallittaisiin vedota uuteen seikkaan tai todisteeseen vain, jos hänelle on ollut mahdotonta vedota todisteeseen aiemmin. (37) Jos säännökselle olisi Suomessa haluttu antaa tällainen merkitys, olisi myös säännöksen sanamuoto valittu eri tavalla.
Suomen uusien prekluusiosäännösten joustavaa tulkintaa voidaan myös perustella sillä, että meillä on aiemmin ollut voimassa täysin vapaa uusien seikkojen ja todisteiden esittäminen HO:ssa (kanteenmuutoskiellon osoittamissa puitteissa). (38) Ruotsissa HO:ssa voimassa oleva prekluusiosäännöstä on tiukennettu kaksi kertaa vuoden 1948 voimaan tulleen uuden rättegångsbalkenin säätämisen jälkeen. Alkuperäisen rättegångsbalkenin säännöksen sanamuodon mukaan asianosaisen hovioikeudelle esittämä näyttö voitiin torjua vain, jos hän oli menetellyt erittäin huolimattomasti tai uutta näyttöä tarjottiin HO:ssa epäasianmukaisista syistä. ("grov vårdslöshet", "otillbörligt syfte".) (39) Nykyistä Suomen hovioikeusprosessissa käytössä olevaa prekluusiosäännöstä vastaava säännös otettiin käyttöön Ruotsissa vasta 1971 sen jälkeen, kun miltei yksi lakimiessukupolvi oli opetellut uutta prosessia.
(36) Ks. myös KäO:ssa noudatettavien prekluusiosäännösten tulkinnasta Liljenfeldt, Prekluusiosta sekä oikeustosiseikkojen ja todisteiden kartoittamisesta etukäteen, DL 1994 s. 171-175.
(37) Heuman, Preklusionsrisken vid bevissäkringspassivitet s. 250-251. Ruotsissa Heumanin kanssa eri linjoilla Ekelöf, Rättsmedlen s. 64.
(38) Ks. myös KKO:ssa aiemmin noudatetun prekluusiosäännöksen väljästä tulkinnasta Tirkkonen-Halila, Suomen siviiliprosessioikeus II (Porvoo 1977) s. 381 ja Wrede, Finlands gällande civilprocessrätt II (4. p. Tampere 1943) s. 304-305.
(39) Lindell, Processuell Preklusion s. 113.
Ekelöf on Ruotsin vastaavan säännöksen osalta puoltanut, että sille asianosaiselle, joka vetoaa uusiin oikeustosiseikkoihin tai todisteisiin asetettaisiin melko alhaiset näyttövaatimukset myöhäisen vetoamisensa syille.40 OK 25:14.2:n sanamuodon mukaan riittääkin, että asianosainen "saattaa todennäköiseksi" menettelynsä syyn. Asianosaismyönteisistä uusista HO:ien ratkaisuista voidaan mainita seuraava tuomio:
Kouvolan HO 22.2.1995 S 94/220: P.T. ja E.T. liittivät vastaukseensa R.Ä:n ja H.P:n yksityisluontoiset kirjalliset todistajankertomukset ja pyysivät, että niiden antajia kuullaan todistajina. HO:ssa toimitettavassa suullisessa käsittelyssä. P.T. ja E.T. kertoivat, että asiaa koskevassa KäO:n pääkäsittelyssä kuultaessa E.T:n nimeämää todistajaa Pasi T:tä oli Pasi T:n kertomana tullut esille sellaisia uusia seikkoja, joita P.T. ja E.T. eivät olleet voineet varautua näyttämään vääriksi. Tästä syystä HO katsoi, että P.T. ja E.T. olivat OK 25:14:2:n mukaisesti saattaneet todennäköiseksi, etteivät he olleet voineet tältä osin vedota todisteisiinsa KäO:ssa. Tästä syystä HO salli kahden uuden todistajan kuulemisen HO:n suullisessa käsittelyssä.(Lainvoimainen)
5.4 Prekluusiosäännöksen vaikutus asianajoon KäO:ssa ja HO:ssa
Prekluusiosäännökset asettavat asianajajan työlle entistä suuremmat huolellisuusvaatimukset. Juttuun on perehdyttävä hyvin sen joka vaiheessa, varsinkin valmisteltaessa kanteen nostamista. Vain näin voidaan välttää prekluusion haitalliset vaikutukset. (41) Olen edellä voinut kuvata vain joitakin OK 25:14.2:n tulkintaongelmia. Ruotsissa eri oikeusasteissa noudatettavista prekluusiosäännöksistä on kirjoitettu runsaasti.(42) Prekluusiosäännökset ovat tuoneet myös meille prosessioikeuteemme kokonaan uuden alueen, jota korkeimman oikeuden tulee syventää jopa kymmenillä ennakkopäätöksillä, kuten on tapahtunut Ruotsissa.
(40) Ekelöf, Rättsmedlen s. 49. Ks. myös OK 6:9:n osalta HE 15/1990 s. 83.
(41) Suomen Asianajajaliitto vastusti voimaan tullutta prekluusiosäännöstä lausunnossaan hovioikeustoimikunnan mietinnössä, DL 1992 s. 991-992. Perusteluina mainittiin mm. se, että säännöksen ehdotettu muoto aiheuttaisi runsaasti tulkintavaikeuksia ja saattaisi aiheuttaa oikeudenmenetyksiä. Ks. myös Suomen Asianajajaliiton lausunto riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisesta, DL 1989 s. 700-701. Lainsäätäjä katsoi ainakin tällä erää prekluusiouhan merkityksen tärkeämmäksi kuin em. perusteet. Prekluusion uhalla asianosaiset saadaan prosessaamaan tehokkaasti jo käräjäoikeudessa, vaikka suullisten käsittelyjen vähyys on tosiasiassa jo nyt ollut selkeä "prekluusiouhka" uusien seikkojen ja todisteiden esittämiselle. Myös siksi on erikoista, että säännös saatettiin voimaan jo ennen kuin HO:issa järjestetään nykyistä huomattavasti enemmän suullisia käsittelyjä. Uusista kirjallisista todisteista en taas ole kuullut väitettävän, että niistä olisi ollut erityistä haittaa tai vaivaa hovioikeudessa. Ruotsissa hovioikeusprosessia uudistavan toimikunnan puheenjohtaja oikeusneuvos Bengt Lambe on myös suhtautunut kielteisesti KäO:n ja HO:n välisiin prosessiesteisiin (Kuusimäet, Ruotsin hovioikeusprosessin tila 1995, s. 26). Totean myös, että Suomen prekluusiosäännöstä lievemmät prekluusiosäännökset uusien seikkojen ja todisteiden osalta on esim. Tanskassa ja Saksassa (ks. Tanskan osalta Retsplejelov 383 § ja Gomard, Civilprocessen, 3 udgave, Kbenhavn 1990, s. 550 sekä Saksan osalta Kuusimäet, Selostus muutoksenhakumenettelystä eräissä Keski-Euroopan ylioikeuksissa, moniste 1994, s. 14). Oltuani mukana n. 10 dispositiivisessa riitajutussa 1.12.1993 jälkeen, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että hovioikeusprosessissa noudatettava prekluusio on ainakin uuden näytön osalta asianosaisille huomattavasti haitallisempi kuin siitä hovioikeuksille mahdollisesti aiheutuva työnsäästö, jota ei ole kukaan edes selvittänyt. Prosessin keskittämiskeinoksi olisi aivan hyvin riittänyt esim. oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden uhka. Näin erityisesti siksi, että uudistunut alioikeusprosessi ja kaavailtu hovioikeusprosessi ovat kaikille oikeudenkäynnin osapuolille ilmeisesti huomattavasti vaativampia kuin esim. Ruotsin v. 1948 voimaan astunut uusi rättegångsbalken, johon on otettu tiukempia prekluusio- ja prosessinjohto- ym. säännöksiä vasta kymmenien vuosien harjoittelun jälkeen.
(42) Ks. esim. yli 400-sivuinen teos Lindell, Processuell Preklusion (1993). Teoksen kirja-arvostelu Koulu, JFT 1995 s. 66-73.
Prekluusiosäännökset ovat mielestäni aiheuttaneet sen, ettei maallikoilla tai sivutoimisilla lakimiehillä ole tai pitäisi olla enää sijaa asianajotehtävissä yleisissä tuomioistuimissa. Edellä mainitussa Itä-Suomen HO:n ratkaisussa 24.2.1995 S 94/361 valittajat olivat vedonneet uusien seikkojen ja todisteiden esittämisen tueksi mm. siihen, että heitä oli KäO:ssa edustanut maallikko, joka "ei ollut tiennyt prosessioikeuden viimeaikaisista muutoksista ja sillä perusteella, että KäO:n tuomio johtaisi varsin kohtuuttomaan tilanteeseen, joka ei vastaa tosiasioita". Selitys ei tehonnut hovioikeuteen. (43)
KäO:n prosessinjohtokyvylle prekluusiosäännökset aiheuttavat aivan uudet haasteet. Huonosta prosessinjohdosta aiheutuva jutun puuroutuminen, oikeus- ja näyttökysymysten selkiytymättömyys voivat aiheuttaa hyvinkin asiaa hoitaneelle asianajajalle yllätyksiä siinä vaiheessa, kun käräjäoikeus on antanut asiassa tuomion. Uusi OK 25:14.2 aiheuttaa sen, että asianajajat voivat joutua uusiin seikkoihin ja todisteisiin vedottaessa puuttumaan KäO:n puutteelliseen prosessinjohtoon, josta on voinut aiheutua mm. se, ettei vastapuoli ole riittävästi yksilöinyt todistajien todistusteemoja jutun valmistelussa tai että KäO:n puheenjohtaja ei valmistelussa selvittänyt mikä jutussa on riitaista ja mikä ei. Siten asianajajatkin joutuvat perehtymään KäO:n prosessinjohtovelvollisuutta koskeviin säännöksiin (esim. OK 5:19 ja 6:2a) sekä prosessinjohtoa koskeviin ylioikeuksien ratkaisuihin ja prosessinjohtoa koskevaan kirjallisuuteen. (44) Ongelmasta antaa viitettä esim. seuraava ratkaisu:
Vaasan hovioikeus 19.12.1994 S 94/205: S. ja M. ovat käräjäoikeudessa itse vedonneet siihen, että pankin vaatimus heidän osaltaan perustuu yleistakaukseen ja että vaatimus osittain nimenomaan takauksen yleistakaus -ominaisuuden perusteella on kohtuuton. Pankki on käräjäoikeudessa lisäksi todennut asianosaisten päässeen yhteisymmärrykseen siitä, että S:n ja M:n takaus on ollut yleistakaussitoumuksella annettu omavelkainen takaus. S:n ja M:n puolesta ei ole esitetty huomautusta pankin toteamuksen johdosta. Erityisesti näistä syistä käräjäoikeuden ei voida katsoa menetelleen virheellisesti siinä, ettei se ole viran puolesta saattanut keskustelunalaiseksi sitä, minkä tyyppinen takaus itse asiassa on.(Lainvoimainen)
(43) Ehkä em. tyyppiset ratkaisut ovat meillä Suomessa ensimmäisiä askelia kohti asianajajapakkoa ylioikeuksissa. Asianajajapakkoa ylioikeuksissa puoltavia epävirallisia kannanottoja on jo kuultu sekä hovioikeuksista että korkeimmasta oikeudesta.
(44) Virolainen, Materiaalinen prosessinjohto (Helsinki 1988), Lappalainen, Alioikeusuudistus 1987-1993 s. 117-128, Jokela, Aineellinen prosessinjohto ja asianosaisen tehtävät riita-asiain valmistelussa, LM 1994 s. 139-141, sekä erityisesti informatiivisesti prosessinjohdosta Virolainen, Lainkäyttö s. 217-224 sekä siellä mainitut lähteet.
6. Oikeudenkäyntiaineiston esittämisajankohta HO:lle
Valitus- ja vastauskirjelmän sisällöstä määrätään edellä mainituin tavoin OK 25:14:ssä ja OK 26:20:ssä. Säännöksissä todetaan selkeästi, että asianosaisen on ilmoitettava oikeudenkäyntiaineistonsa HO:lle valituksessa ja vastauksessa. Hovioikeusprosessikaan ei kuitenkaan ole aivan ehdotonta. OK 26:5:n mukaan hovioikeus voi erityisestä syystä ottaa huomioon asianosaisen hovioikeudelle määräajan jälkeen toimittaman kirjelmän tai muun asiakirjan. Lisäksi uudessa OK 26:11a.1:ssa todetaan, että hovioikeus voi erityisistä syistä tutkia alioikeuden ratkaisun oikeellisuuden muiltakin kuin valituksessa ja vastauksessa ilmoitettujen perusteiden ja seikkojen osalta. Siten tosiasiallinen uusi rajoite on prekluusiosäännös OK 25:14.2, mutta sekään ei aseta estettä sille, etteikö asianosainen voi vedota prekluusiosäännöksen hyväksymiin uusiin seikkoihin ja todisteisiin aina siihen asti, kunnes asia on ratkaistu HO:ssa.
OK 26:5:ssä ja OK 26:11a.1:ssa mainitaan sanapari "erityinen syy". Kun uudessa OK 26:11a.1:ssa eikä sitä koskevassa hallituksen esityksen perusteluissa HE 79/1993 s. 25 selvitetä säännöksissä mainittuja "erityisiä syitä" sen tarkemmin, voitaneen tulkinta-aineistona tältäkin osin käyttää vanhan OK 26:5:n soveltamiskäytäntöä sekä sitä koskevan hallituksen esityksen nro 184/1977 perusteluja koskien oikeudenkäyntiaineiston esittämisajankohtaa. (45) Perusteluissa todetaan (s. 26), että muutoksenhaun ollessa HO:ssa vireillä, olosuhteet voivat muuttua niin, että sillä on vaikutusta asianosaisen asemaan oikeudenkäynnissä. Edelleen asianosainen on voinut saada haltuunsa jonkin ratkaisun kannalta tärkeän asiakirjan. Näitä tilanteita varten OK 26:20:ssä on hovioikeudelle annettu harkintavalta ottaa huomioon kirjelmä tai asiakirja, joka on toimitettu HO:lle määräajan jälkeen. Käytännössä hovioikeudet ovat havaintojeni mukaan soveltaneet OK 26:5:ää asianosaismyönteisesti. Lisäkirjelmät ja lisäasiakirjat on otettu huomioon silloin, kun niillä on ollut merkitystä jutun aineellisoikeudelliselle lopputulokselle, kunhan asianosaisen viivytys ei ole johtunut shikaaninomaisista perusteista. Käsitykseni mukaan OK 26:5:n tulkinta on ollut lievempää kuin uuden prekluusiosäännöksen sisältö. Käytäntö tulee osoittamaan, onko ennen prekluusiosäännöksen voimaantuloa 1.12.1993 voimassa olleella erityissäännöksellä OK 26:5 enää itsenäistä sisältöä esim. uusien asiakirjojen esittämisen osalta. Säännöstä ei kuitenkaan sovellettane enää pitkään, koska hovioikeustoimikunta on esittänyt mietinnössään koko nyt voimassa olevan OK 26 luvun kumoamista ja siis myös OK 26:5:n kumoamista (mietintö s. 179).
Mikäli asiassa järjestetään suullinen käsittely, ei uuden henkilötodistelun esittämiselle ja suullisesti esitettävälle vetoamiselle uusiin oikeustosisseikkoihin HO:ssa ole olemassa muuta kuin prekluusiosäännöksessä ilmoitettu rajoite. Uusien vaatimusten ja oikeustosiseikkojen esittämisen osalta rajoituksena on luonnollisesti myös kanteenmuutoskieltoa koskeva säännös OK 14:2.
Tätä kirjoitettaessa usealla asianosaisella saattaa olla puutteellinen valitus- tai vastauskirjelmä HO:ssa odottamassa asian käsittelyä. Tällaisessa asiassa kannattaa tehdä täydennyskirjelmä HO:lle. Uskon, että hovioikeudelle lähetettävä lisäkirjelmä tulee huomioon otetuksi erityisesti silloin, kun HO:n olisi pitänyt prosessinjohtovelvollisuutensa takia (OK 26:2) pyytää asianosaista täydentämään valitustaan tai vastaustaan esim. jo KäO:ssa esitettyjen todisteiden tai uusien todisteiden perustelujen osalta.
(45) OK 26:11a.1:ssa mainittu HO:n tutkimisvelvollisuutta koskeva erityinen syy tarkoittaa myös sitä, että HO voi muustakin kuin asianosaisen myöhemmästä vetoamisesta johtuvasta syystä tutkia valituksen tai vastauksen laajemmin kuin asianosainen on esittänyt.
7. HO:n prosessinjohtovelvollisuus
Uudet tiukentuneet muutoksenhakua koskevat säännökset ja erityisesti uusi prekluusiosäännös ovat korostaneet paitsi KäO:n myös HO:n prosessinjohdon merkitystä. Tämä on heti säännösten voimaan astuttua korostunut tilanteissa, joissa asianosaiset ovat valituksissa tai vastauksissa puutteellisesti perustelleet tai eivät ole lainkaan perustelleet niitä syitä, miksi he ovat vasta HO:ssa vedonneet uusiin seikkoihin ja todisteisiin. Olen saanut Itä-Suomen, Helsingin ja Kouvolan HO:ista yli 10 tuomion jäljennökset, joissa on asiallisesti todettu samalla tavalla kuin seuraavassa tuomiossa:
Itä-Suomen HO 2.2.1995 S 94/448: K. ei ole väittänytkään, ettei hän ole voinut vedota valitukseen oheen liitettyyn mainittuun todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä muuten olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla hovioikeus jättää valituksen mainitun todisteen osalta huomioon ottamatta. (Lainvoimainen)
HO:n tuomiosta käy selkeästi ilmi, ettei valittaja ollut huomannut perustella syytä uuden todisteen esittämiselle HO:ssa. Itä-Suomen, Helsingin ja Kouvolan HO:t eivät ainakaan minun haltuuni saamissa tapauksissa ole katsoneet velvollisuudekseen tiedustella asianosaiselta sitä, miksi he ovat esittäneet uudet seikat tai todisteet vasta HO:ssa. Ainakin Itä-Suomen hovioikeudessa tämä on vallitseva käytäntö. (46) Vaasan hovioikeus on näiltäkin osin ollut ainakin haltuuni saamieni juttujen käsittelyssä eri linjoilla. Vaasan HO on tiedustellut asianosaiselta, miksi hän ei ole perustellut vetoamistaan uuteen seikkaan tai todisteeseen. Tämä periaate käy ilmi mm. Vaasan HO:n tuomioista 19.12.1994 S 94/205 ja 1.12.1994 S 94/306 (molemmat lainvoimaisia).
Edellä selostetut HO:ien prosessinjohdossa olevat erot herättävät epäilemään, onko hovioikeustoimikunnan mietintöön sisältynyt ja 1.12.1993 voimaan saatettu HO:n prosessinjohtoa koskeva kirjoituksen alussa referoitu OK 26:2.1 riittävän tehokas. Hallituksen esityksessä HE 79/1993 on säännöksen perusteluissa todettu s. 24, että HO:n on annettava asianosaiselle täydentämiskehotus, jos valituksen täydentäminen on oikeudenkäynnin jatkamiseksi tarpeen. Laissa on mainittu, että täydentämiskehotus tulee antaa, jos 1) valituksessa ei ole ilmoitettu asian käsittelyn ja ratkaisemisen kannalta tarpeellisia seikkoja, 2) valituksesta ei käy ilmi, millä perusteella valittaja katsoo alioikeuden tuomion perustelut virheelliseksi, 3) valittaja ei ole ilmoittanut, mihin todisteisiin hän alioikeuden suorittaman näytön arviointia arvostellessaan haluaa tukeutua tai mitä hän kullakin ilmoittamallaan todisteella haluaa näyttää toteen.
Miten säännöstä pitäisi sitten tulkita edellä mainitussa kysymyksessä koskien uusia seikkoja ja todisteita koskevia perusteluiden ilmoittamatta jättämistä. Säännöksen sanamuotoa "...oikeudenkäynnin jatkamiseksi tarpeen..." pitäisi mielestäni tarkastella nimenomaan asianosaisnäkökulmasta. Tuskin kukaan asianosainen haluaisi jatkettavan oikeudenkäyntiä, jos hän tietäisi valituksestaan esim. puuttuvan HO:n vaatimat perustelut sille, miksi hän esittää vasta HO:ssa uusia seikkoja ja todisteita. Mielestäni tämä tulkintaongelma muistuttaa hieman OK 26:7:n tulkintaongelmaa, jossa todetaan, että hovioikeus toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn. Tätäkin tarvetta tulee luonnollisesti tarkastella asianosaislähtökohtaisesti. Samoin HO:n prosessinjohdon tarpeellisuutta pitää tietysti arvioida nimenomaan asianosaisnäkökulmasta. HO:n aktiiviseen prosessinjohtoon tulisi mielestäni myös vaikuttaa uuden prekluusiosäännöksen sekä muiden hovioikeusmenettelyä koskevien säännösten voimaantulotapa 1.12.1993 ilman siirtymäaikaa. (47)
Muutoinkaan uusia säännöksiä sovellettaessa ei mielestäni pitäisi tarttua liiaksi muodollisuuksiin puolin ja toisin, koska kaikissa uusissa riita-asioiden oikeudenkäynneissä mukana olleet tietävät, että miltei jokaisessa oikeudenkäynnissä joko KäO:n puheenjohtaja tai asiamiehet rikkovat jotakin uutta menettelysäännöstä. Nämä ongelmat ovat yksi osoitus siitä, mitä uusi prekluusiosäännös on aiheuttanut tilanteessa, jossa HO ei järjestä lainkaan jutussa valmistelua. Aktiivisella prosessinjohdolla hovioikeudet pystyvät kuitenkin torjumaan nämä siirtymäkauden ongelmat.
(46) Puhelinkeskustelu Itä-Suomen HO:n presidentin Esko Kilpeläisen kanssa 22.3.1995.
(47) Ruotsissa hovioikeusprosessin valmistelussa voimassa oleva prosessinjohtosäännös RB 50:12 (ja 42:8.2) on huomattavasti velvoittavampi kuin Suomen em. säännös. Ks. prosessinjohdon merkityksestä HO:ssa Regeringes proposition 1988/89:95 s. 48-50.
Mielestäni joidenkin HO:ien edellä mainitussa kysymyksessä valitsema linja osoittaa, että meillä ei ole aivan loppuun asti mielletty sitä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaate (fail trial) koskee niin alioikeusprosessia kuin hovioikeusprosessiakin ilmeisesti kaikilta osin. Ainoastaan suullisten käsittelyjen järjestämisen osalta on ollut epäselvyyttä, onko Suomen EIS:een tekemällä varaumalla merkitystä, koska OK 26:7 takaa suullisen käsittelyn HO:ssa, mikäli se on tarpeen esim. näytön arvioimisen takia. (48) Tiettävästi HO:t eivät ole kertaakaan evänneet suullisen käsittelyn järjestämistä HO:ssa EIS:een tehdyn varauman takia. Siten EIS:n fair trialin asettamat velvoitteet ovat koko ajan käsillä arvioitaessa. mm. HO:n prosessinjohtovelvoitetta. HO:ien tulee mielestäni myös ottaa huomioon ratkaisutoiminnassaan, että Suomessa on edelleen lähdetty siitä, että asianosaiset voivat itse hoitaa juttunsa myös HO:ssa. Siten esimerkiksi KäO:sta asianosaiselle annettavan valitusosoituksen sisällöllä täytyy olla merkitystä HO:n ratkaisutoiminnalle. Nyt käytössä olevan valitusosoituksen luettuaan useimmat lakimiehetkään eivät varmasti ymmärrä miten suuri muutos hovioikeusprosessissa on tapahtunut.
Uusimpina esimerkkeinä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsityksestä oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä sekä alioikeudessa että ylioikeudessa ovat 9.12.1994 annetut päätökset jutuissa Case of Ruiz Torija v. Spain (49) ja Case of Hiro Balani v. Spain (50). Näissä kummassakin tapauksessa on ollut kysymys tuomioistuimen velvollisuudesta perustella päätös kaikkien keskeisten oikeuskysymysten osalta, mutta myös ylioikeuden velvollisuudesta ottaa tutkittavakseen sellainen oikeustosiseikka, johon asianosainen oli vedonnut alemmassa oikeudessa, mutta jättänyt vetoamatta ylemmässä oikeudessa. Asianajaja Markku Fredman on selostanut näitä ratkaisuja tässä samassa numerossa, joten en katso tarpeelliseksi käsitellä niitä tässä yhteydessä tarkemmin. Ratkaisuilla ei välttämättä ole suoraa vaikutusta Suomen hovioikeusprosessiin, mutta mielestäni ne kuitenkin korostavat Suomen prosessinjohtosäännöksen OK 26:2:n asianosaislähtökohtaista tulkintaa ja HO:n velvollisuutta huolehtia siitä, että asianosaiset huomaavat ja ymmärtävät tuoda esiin HO:ssa sen oikeudenkäyntiaineiston, johon asianosainen on itse ymmärtänyt viitanneensa asianmukaisesti. Näin erityisesti nyt, kun HO:ssa ei juurikaan toimiteta valmistelua.
(48) Ks. EIS:een tehdystä varauksesta Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus (Helsinki 1991), s. 280-285. Olen toisaalla todennut, että EIS:een tehdystä varauksesta riippumatta asianosaisen on edelleen mm. mahdollista antaa HO:lle ainakin jo käräjäoikeudessa kuullun todistajan yksityisluontoinen kertomus HO:lle OK 17:11.3:n mukaisesti. HO:lle syntyy mielestäni velvoite kuulla todistajaa HO:ssa tai sen määräämässä alioikeudessa, jos todistajan (mahdollisesti uusillakin) näkemyksillä saattaa olla merkitystä jutun lopputulokselle (Ala-Uotila, Asianosaisen oikeusturvasta hovioikeusprosessissa, DL 1992 s. 487-488). Uusien todistajien osalta em. asianosaisen oikeutta voi rajoittaa uusi prekluusiosäännös OK 25:14.2, joka kuitenkin näyttäisi olevan ristiriidassa vanhan todistajan kuulemista HO:ssa koskevan em. säännöksen kanssa.
(49) Volume 303-A series A.
(50) Volume 303-B series A.
8. Valituskirjelmän muoto
On olemassa yhtä monta tapaa ajaa asiaa kuin on asianajajiakin. Valitus- ja vastauskirjelmien muotoa koskevat pohdinnat voivat kuitenkin auttaa selviytymästä kaikista niistä pakollisista asioista, jotka kirjelmissä tulisi esittää. (51) Hyväksi todettu tapa on väliotsikoiden käyttö. Otsikoitten ryhmittelyssä on syytä sijoittaa kaikki vaatimukset heti kirjelmän alkuun. Näin siitä syystä, että jutun kiireellisyys tai suullisen käsittelyn tarve selviävät heti kirjelmän alusta, että kirjaajan tai jutun saaneen esittelijän tarvitsisi heti perehtyä koko kirjelmään. Jo tämä ratkaisee keskeisesti valitus- ja vastauskirjelmän rungon. Voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren säännösten mukaisesti laadittavan valituskirjelmän otsikot voisivat olla esimerkiksi seuraavat:
Turun hovioikeudelle
Valituksen kohteena oleva käräjäoikeuden päätös
Valittaja
Valittajan asiamies ja prosessiosoite
Hovioikeusvastaaja
Valituksen laajuus
- Esim. KäO:n päätös kokonaisuudessaan.
Valituksen perusteena olevat seikat ja todisteet
- Esim. valitus perustuu (osittain tai kokonaan) KäO:ssa esitettyihin seikkoihin ja todisteisiin.
- Tämä väliotsikko voi olla tarpeen sen varmistamiseksi, että HO tutkii jutun koko laajuudessaan, aivan kuten KäO. Lausumalla voi mielestäni varmistaa, että hovioikeus on velvollinen prosessinjohdollisin toimenpitein tiedustelemaan valittajalta, jos valituksen tekstiosassa on ristiriitaisuuksia tai puutteita verrattuna KäO:ssa esitettyyn.
Vaatimukset
- Muutosvaatimukset (muistettava myös KäO:ssa esitetyt toissijaiset vaatimukset)
- Oikeudenkäyntikuluvaatimus
- Suullisen käsittelyn toimittamista koskeva vaatimus
- Todistajan kuulemista koskeva vaatimus (OK 17:11.3)
- Jutun palauttamista koskeva vaatimus
- Editiovelvollisuutta koskeva vaatimus
- Uuden näytön esittämisoikeutta koskeva vaatimus
- Äänitteiden purkamista kirjalliseen muotoon koskeva vaatimus
Valituksen perusteet
- Tämän otsikon alle voi sijoittaa ne oikeustosiseikat, joihin valittaja vetoaa.
Perustelut
- Perustelut voi jakaa faktaperusteluihin ja oikeudellisiin perusteluihin. Usein on helppoa käsitellä kutakin valituksen perustekohtaa ja sitä koskevia tarkempia perusteluita yhtäjaksoisesti.
- Suullisen käsittelyn järjestämistä, todistajan kuulemista ja jutun palauttamista sekä uuden näytön esittämistä koskevat perustelut on syytä olla yksityiskohtaisia. Kutakin vaatimusta koskevat perustelut on tietenkin syytä ryhmitellä oman otsikon alle.
Käräjäoikeuden päätöksen virheellisyys
- Valituksen tulee sisältää argumentit KäO:n päätöksen oikeudellisia ja näytön arviointia koskevia perusteluita vastaan. Nämäkin asiat voi sisällyttää jo edelle käsiteltäessä kutakin perustekohtaa erikseen.
Hovioikeudelle esitettävät todisteet ja todistusteemat
- Asiakirjat
- Henkilötodistelu
- Jokaisen todisteen osalta pitää ilmoittaa, miten kullakin todisteella halutaan näyttää toteen. Myös nämä asiat voi sisällyttää muun kirjelmätekstin sisään.
Edellä esitetyistä väliotsikoista voi jo havaita, että nykyiselle hovioikeusprosessille asetettavat vaatimukset ovat kohonneet aiempaan verrattuna. Tämä onkin ollut selkeä lainsäätäjän tarkoitus (52). Yhä pidempien kirjelmien välttämiseksi olisi valitus- ja vastauskirjelmissä periaatteessa mahdollisuus viitata jo KäO:ssa esitettyyn aineistoon, kunhan se tapahtuu riittävän selvästi. Tiedustelinkin HO:ien presidenteille lähettämissäni kirjeissä viittaustekniikan käyttömahdollisuutta nyt uusien säännösten tultua voimaan. Vaasan HO:ssa täsmällisiin viittauksin laadittuihin valitus- ja vastauskirjelmiin suhtaudutaan myönteisesti. Presidentti Erkki Rintala katsoi kirjelmistä tulevan hyviä, koska kirjelmistä tulee selkeitä eikä HO:lle tarvitse pohtia prekluusio-ongelmia. (53) Samansuuntaisesti asiaan suhtautui Turun HO:n presidentti Ole Roos. (53a) Itä-Suomen ja Kouvolan hovioikeuksissa puolestaan edellytetään, että valituksen ja vastauksen vaatimukset perusteluineen tulisi käydä ilmi valituksesta, vastauksesta ja alioikeuden tuomiosta. (54)
(51) Ks. myös Ahngner, Näkökohtia muutoksenhakukirjelmän laatimisesta HO:een, DL 1991 s. 316-327 ja Huttunen, Valituskirjelmän laatiminen hovioikeuteen. Teoksessa Valituskirjelmän laatiminen ja valituslupamenettely s. 12-31, Lakimiesliiton koulutuskeskuksen julkaisusarja n:o 42 Helsinki 1986.
(52) Ks. HE laiksi alioikeusuudistuksen siirtymäsäännöksistä sekä eräiksi muiksi alioikeusuudistuksen voimaanpanoon liittyviksi laeiksi 79/1993 s. 25.
(53) Kirje 16.3.1993. Rintala viittaa kantansa tueksi Euroopan neuvoston lakiyhteistyön komitean kannanottoon. Komitea on Ruotsin osalta hyväksynyt sen, että hovioikeusratkaisua ei tarvitse perustella uudelleen, jos HO hyväksyy alioikeuden ratkaisun perusteluineen (Lakiyhteistyön komitean 61. pöytäkirjan s. 16-17, Strasbourg 8.6.1994). Tästä syystä asianomaiseltakaan ei voi vaatia, että hän laatisi valitus- ja vastauskirjelmän uudelleen, jos kirjelmään sisällytettävät asiat on jo kerran esitetty KäO:ssa ja ne on esitettävissä HO:lle selkeitten viittausten avulla.
(53a) Turun HO:n presidentti Ole Roosin kirje 17.2.1995.
Saamani vastaukset osoittavat, että viittauksin laadittujen kirjelmien käyttöön suhtaudutaan HO:issa osin ristiriitaisesti. Vaasan hovioikeudessa voi kirjelmissä viitata myös asianomaisen KäO:lle antamaan kirjelmään tai suullisen valmistelun pöytäkirjaan esim. todisteitten todistusteemojen osalta. Ainakin Kouvolan ja Itä-Suomen HO:issa kirjelmissä voi viitata ainoastaan KäO:n tuomioon. Usein kutienkin tämäkin viittaus helpottaa kirjelmän laatimista huomattavasti ja siten alentaa hovioikeusprosessista aiheutuvia kustannuksia. Jos KäO:n tuomioon on asianosaisen mielestä kirjattu kaikki tarpeelliset asiat, voi esim. valituskirjelmän nämä kohdat laatia lyhyesti viittaamaan KäO.n tuomioo. Lyhimmillään valitus voinee siten sisältää em. viittaukset ja HO:lle esitettävän oikeudenkäyntikuluvaatimuksen yksilöinnin HO:lle esitettävistä todisteista sekä OK 25:14.1:n 4-kohdan mukaisesti valittajan näkemyksen siitä, miltä kohdin KäO:n tuomion perustelut ovat virheelliset. Myös todisteitten osalta valittaja voinee viitata KäO:ssa jo esitettyihin todisteisiin ja todistusteemoihin, mutta hyvin usein KäO ei ole tuomioissaan ottanut kantaa kaikkien todisteitten merkitykseen. Lisäksi valittaja vetoaa valituksessaan miltei poikkeuksetta myös vastapuolen KäO:ssa esittämiin todisteisiin, jolloin viittaustekniikan käyttö ei näiltä osin ole mahdollista.
9. Hovioikeusprosessin realismia ja uudistuksen jatkonäkymiä
Lainkäytön sisältöön vaikuttavat aina käytettävissä olevat resurssit sekä tuomioistuinten työskentelytavat yhtä paljon kuin asianajajienkin kyvyt ja mahdollisuudet hoitaa päämiestensä asioita. Kokonaisuutena tarkastellen HO:ien lainkäytön tasoon on ainakin asianajajien piirissä oltu melko tyytyväisiä. Tärkein kritiikki on kohdistunut juttujen viipymiseen, perustelujen tasoon sekä vähäiseen suullisten käsittelyjen määrään. Näissäkin on tapahtunut edistymistä viime vuosina. Ainakin joistakin HO:ista on löytynyt myös nopeutta, kun sitä on tarvittu. Lisäksi ainakin Vaasan HO on jo jalkautunut maakuntaan ja alkanut pitää hovioikeuskäräjiä Jyväskylässä ja Raahessa niissä jutuissa, joissa järjestetään suullinen käsittely.
Selvitin kolme vuotta sitten HO:ien järjestämien suullisten käsittelyjen määrää riita-asioissa. (55) Kun Vaasan HO:ssa järjestettiin suullisia käsittelyjä riita-asioissa vuonna 1991 8 kpl, oli vuonna 1994 vastaava luku 27. Kouvolan HO:ssa ei järjestetty suullisia käsittelyjä vuonna 1991 lainkaan, mutta v. 1994 10 kpl. Vaikka suullisten käsittelyjen määrä riita-asioissa on nyt lisääntynyt, ainakin minut yllätti edelleen juuri riita-asioiden suullisten käsittelyjen vähäinen määrä. Yllätyin tästä erityisesti siitä syystä, että korkein oikeus on myös riita-asioiden suullisten käsittelyjen osalta antanut jo edellä viitatun ennakkopäätöksen KKO 1992:140. (56) Suullisten käsittelyjen määrän vähäisyys on erikoista myös siitä syystä, että Vaasan HO:n presidentti Erkki Rintala on todennut, että ei olisi poissuljettu sellainenkaan mahdollisuus, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoisi kansallisen HO:n suullista käsittelyä koskevan normimme OK 26:7:n olevan sopusoinnussa EIS:n 6 artiklan 1 kappaleen asiasisällön kanssa. Näin suullisia käsittelyjä olisi Rintalan mukaan mahdollisesti toimitettava samassa laajuudessa kuin niitä on pidettävä sanotun artiklankin mukaan. (57)
Uudistunut riita-asiain oikeudenkäyntimenettely pakottaa hovioikeudet kuitenkin järjestämään suullisia käsittelyjä yhä useammin erityisesti siksi, että henkilötodistelu on KäO:ssa äänitetyillä nauhoilla. Suullisten käsittelyjen pitämistä rajoittavat kuitenkin edelleen HO:ien perinteet ja työruuhkat. Seuraava tilasto vuodelta 1994 antanee kuvan ainakin siitä, missä HO:issa asianajajan tulee todella tehdä työtä saadakseen suullisen käsittelyn HO:ssa.
(55) Ala-Uotila, Asianosaisen oikeusturvasta hovioikeusprosessissa, DL 1992 s. 42.
(56) Jokela, Oikeustapauskommentti n:o 2, DL 1993 s. 7-14.
(57) Rintala, Hovioikeudesta muutoksenhakuasteena s. 279. Teoksessa Korkein oikeus 75 vuotta (Helsinki 1993)
| Suulliset/ Kaikki asiat |
Suull.osuus % julkipannuista/ kaikki asiat |
Esittelemättä/jäsen 31.12.94/Kaikkia asiat |
Keskim. käsittelyaika/ riita-asiat (58) |
|
| Turku | 78 | 1,8 | 90 | 11 kk 19 pv |
| Vaasa | 81 | 3,5 | 31 | 5 kk 3 pv |
| Itä-Suomi | 51 | 2,1 | 18 | 6 kk 3 pv |
| Helsinki | 51 | 0,8 | 105 | 13 kk 10 pv |
| Kouvola | 25 | 1,1 | 83 | 11 kk 7 pv |
| Rovaniemi | 25 | 1,4 | 85 | 13 kk 8 pv |
(58) Tilastossa esitettyyn aikaan pitää lisätä n. 7 viikon aika, jotta saadaan lasketuksi keskimääräinen käsittelyaika siitä, kun käräjäoikeus antoi ratkaisunsa aina siihen asti, kun HO:n tuomio on asianosaisella.
Ruuhkien purkamiseksi HO:t saivat kesäkuussa 1994 annetussa valtion lisäbudjetissa 9,5 milj. mk 16 ylimääräisen neuvoksen ja 20 viskaalin palkkaamiseksi sekä vuoden 1995 budjetissa 10 milj. mk ylimääräisten istuntojen pitämiseksi. Ylimääräisistä neuvoksista 5 sijoitettiin Turkuun, 7 Helsinkiin, 2 Kouvolaan ja 2 Rovaniemelle. (59) HO:t yrittävät nyt purkaa kaikki ruuhkat ennen hovioikeusuudistuksen viimeistä vaihetta.
Asianosaisen näkökulmasta hovioikeusuudistuksen tärkeimmät vielä toteutumattomat osat ovat HO:ssa tapahtuvaa valmistelua sekä suullisia käsittelyjä koskevat säännökset. (60) Lisäksi hovioikeustoimikunnan 1989 mietinnössä on ehdotettu otettavaksi käyttöön valituslupajärjestelmä, joka tosin sai voimakasta kritiikkiä lausunnonantajien taholta. Suomen Asianajajaliitto onkin uudessa oikeusturvaohjelmassaan nimennyt yhdeksi kansalaisen oikeusturvaa vakavasti vaarantavaksi uhaksi hovioikeuksien suunnitellun valituslupajärjestelmän. (61)
Oikeusministeriö on asettanut 16.2.1995 työryhmän laatimaan hallituksen esityksen eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren muutoksenhakua HO:een ja asian käsittelyä HO:ssa koskevien säännösten muuttamiseksi. Työryhmän jäseniksi nimettiin lainsäädäntöneuvos Juhani Hirvonen (pj.), oikeusneuvos Gustaf Möller, tp. tutkija Sirpa Tikkanen ja nuorempi oikeussihteeri Lea Turtiainen. Tämän työryhmän työn perustana on lainsäädäntöneuvos Juhani Hirvosen laatima muistio 20.1.1995, jonka mukaan hovioikeusmenettelyn uudistaminen aiotaan toteuttaa keskeisiltä osiltaan hovioikeustoimikunnan ehdotuksen mukaisesti.
(59) Puhelinkeskustelu oikeusministeriön ylitarkastaja Kaija Hilpisen kanssa 24.4.1995.
(60) Kukin HO on uuden hovioikeuslain ja hovioikeusasetuksen nojalla vahvistanut uuden työjärjestyksen. Asianajajalle saattaa olla hyötyä tutustua toimialueensa hovioikeuden työjärjestykseen, jossa on mm. määrätty asioiden käsittelyn kiireellisyysjärjestys HO:ssa.
(61) Suomen Asianajajaliiton oikeusturvaohjelma 1995 s. 14.
Hovioikeustoimikunnan vuonna 1992 valmistunutta mietintöä arvioitiin kuitenkin melko kriittisesti muiltakin kuin valituslupajärjestelmää koskevilta osin. Myös suullisten käsittelyjen järjestämistä koskeva säännösehdotus sekä ehdotus siitä, ettei hovioikeusvastaaja saisi oma-aloitteisesti antaa asiassa vastausta HO:lle, aiheuttivat vastustusta.
Työryhmän toimeksiannon sisältö on erikoinen erityisesti valituslupajärjestelmän osalta, jossa hovioikeustoimikunnan ehdotuksen mukaisesti valituslupaa ei myönnettäisi näytön uudelleenarvioimista varten, jos kyseessä on riita-asiassa häviöarvoltaan alle 20.000 mk:n jutusta ja rikosjutussa, jos syytetty on tuomittu sakkoon. Uudistus merkitsisi todella perustavaa laatua olevaa muutosta suomalaiseen oikeudenhoitoon ja kansalaisten kannalta, joille on aina ollut tärkeätä saada asiansa myös valitustuomioistuimen käsiteltäväksi. Ruotsissa on nyt sekä riita- että rikosasioissa käytössä valituslupajärjestelmä, mutta sielläkään ei näytön arviointia ole asetettu eri asemaan arvioitaessa sitä, onko asianosaisilla oikeus saada valituslupajärjestelmän piiriin kuuluva juttu HO:n käsiteltäväksi.
Vaasan HO:n hovioikeudenneuvokset Matti ja Raija Kuusimäki ovat tehneet hovioikeustoimikunnan mietinnön julkaisemisen jälkeen ansiokkaat selvitykset Keski-Euroopan eräitten valtioitten ylioikeusmenettelyistä sekä yksityiskohtaisen selvityksen Ruotsin hovioikeusmenettelyn nykyisestä tilasta, siellä käynnissä olevasta keskustelusta sekä prosessin uudistusnäkymistä. (62) Ruotsalaisten hovioikeustuomareitten pohdinnat meidän ehdotetusta valituslupajärjestelmästämme antavat varmasti aihetta arvioida hovioikeustoimikunnan esitystä yhä kriittisemmin. He arvelivat, että Suomen hovioikeustoimikunnan sisältämä valituslupaehdotusjärjestelmäehdotukselle ei olisi saatu edes Ruotsissa valtiopäivien hyväksyntää. (63) Muutoinkin Kuusimäkien vierailujen johdosta esittämät pohdinnat antavat vakavasti aihetta arvioida hovioikeusprosessiuudistuksemme uudistuslinjoja uudelleen. Mielestäni erityisesti suullisen käsittelyn järjestämisen osalta tulisi pohtia asianosaisen määräämisvallan vahvistamista hovioikeustoimikunnan mietintöön verrattuna, kuten Kuusimäet ovat esittäneet. (64)
Hovioikeusprosessiuudistuksessa tulisi luonnollisesti hyödyntää jo osittain uudistuneesta hovioikeusprosessistamme saadut kokemukset samoin kuin Ruotsin kokemukset sekä ottaa huomioon Ruotsissa hovioikeusprosessista viime aikoina käyty keskustelu. Suomen Asianajajaliitto esitti lausunnossaan hovioikeusoikeustoimikunnan mietinnön johdosta, että joissakin jutuissa äärimmilleen viety suullisuus ja välittömyys sekä oikeudenkäynnin keskittäminen eivät saa johtaa siiten, että lukumääräisesti suuremmassa osassa juttuja estetään muutoksenhakutien käyttäminen sekä lisänäytön esittäminen kokonaisuudessaan. (65) Asianosaisen määräämisperiaatteen vahvistaminen suullisten käsittelyjen osalta olisi ehkä yksi keino em. ongelman ratkaisemiseksi. Samalla on syytä korostaa sitä, että ennen asianosaisten prosessaamismahdollisuuksien kaventumista on HO:ien työskentelytavat uudistettava siten, että HO:t kykenevät vastaavaan suoritukseen kuin Ruotsissa. (66)
(62) Kuusimäet, Keski-Euroopan hovioikeusmenettely ja Ruotsin hovioikeusprosessin tila sekä niissä mainitut lähteet, Hellners, Några funderingar kring förnyad bevisupptagning i hovrätt. Juridisk Tidskrift vid Stockholms Universitet 1993-94 nr. 4 s. 872-881 ja SOU 1987:46.
(63) Kuusimäet, Ruotsin hovioikeusprosessin tila s. 45.
(64) Ruotsin hovioikeusprosessin tila s. 34-37. Ks. myös suullista käsittelyä HO:ssa koskeva äänestysratkaisu KKO 1995:12.
(65) Suomen Asianajajaliiton lausunto hovioikeustoimikunnan mietinnön johdosta, DL 1992 s. 985. Muutoksenhakutien estäminen näytön arviointia koskevissa jutuissa merkitsi väärien tuomioitten jäämistä voimaan (ks. tästä Ala-Uotila, kysymyksiä ja joitakin vastauksia hovioikeustoimikunnan mietinnön johdosta, DL 1992 s. 755). Alioikeuksien päätösten muuttumisaste hovioikeudessa on n. 30-40 % (Virolainen, Hovioikeusprosessi uudistumassa, DL 1992 s. 264), joista suurin osa johtuu näytön uudelleen arvioinnista.
(66) Ks. tästä erityisesti Virolainen, Lainkäyttö s. 451-453.
Uudistettu riita-asiain oikeudenkäyntimenettely on ollut nyt voimassa puolitoista vuotta. Siitä saadut kokemukset ovat olleet joiltakin osin ristiriitaisia. Kaikki tunnustavat riita-asiain valmistelun välttämättömyyden ja pääkäsittelyn keskittämisen tuomat edut. Järjestelmään on kuitenkin liittynyt myös eräitä epäkohtia, jotka antavat aiheen miettiä millä tavoin ja kuinka nopeasti asianosaisille asetetaan erilaisia rajoituksia saada asiansa käsitellyksi yleisessä tuomioistuimessa. Ruotsissa riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyuudistus astui voimaan vuonna 1948 ja riita-asioissa otettiin käyttöön nykyisen kaltaiset prekluusiosäännökset HO:ssa vuonna 1971 sekä ensimmäinen valituslupajärjestelmä riita-asioissa vuonna 1974. Ruotsissa prosessinjohtosäännökset ovat tuomioistuinta velvoittavampia kuin Suomessa niin alioikeudessa kuin HO:ssa. Meillä on uudistettu riita-asiain oikeudenkäyntimenettely 1993, otettu prekluusiosäännökset käyttöön samalla kertaa, mutta toivottavasti emme saa valituslupajärjestelmää vuonna 1996 tai 1997. Asianosaisten luottamus tuomioistuinten toimintaan on hankittava muulla tavoin. Asianajajien ja tuomareitten työtapoja ei myöskään muuteta yön yli nukkumalla.
Mika Ala-Uotila
LAKITIETOA YKSITYISILLE
LAKITIETOA YRITYKSILLE
Toimistomme asianajajat ovat valinneet Sinua varten sellaisia linkkejä, joista voit saada hyvää informaatiota yksinkertaisten oikeudellisten ongelmien ratkaisuun.
Informaatio on tarkoitettu vain yleisinformaatioksi, emmekä vastaa sivuilla mahdollisesti olevista virheistä tai siitä, että joku on ryhtynyt tai jättänyt ryhtymättä johonkin toimenpiteeseen näillä sivuilla mainitun tai mainitsematta jätetyn asian vuoksi.
Konkreettisessa oikeudellisessa ongelmassa pyydämme Sinua kääntymään lakitoimistomme asianajajien puoleen.
ARTIKKELIT
Asianajaja, oikeustieteen lisensiaatin Mika Ala-Uotilan kirjoittamia artikkeleita ja esitelmiä (tarkoitettu lähinnä asianajajille, tuomareille ja lakimiehille).